Kirjoitukset avainsanalla ikääntyminen

Palatessani kampaajalta näin, kun puolisoni astui pihaportista kadulle. Hän katsoi minuun päin, muttei reagoinut, vaan lähti ylittämään katua. Huidoin. Hän katsoi uudestaan. Hän ei ollut tunnistanut minua.

Pitkät, vaaleat hiukseni olivat vaihtuneet tummanruskeaan polkkaan. Muutos ulkonäköön oli yllättävän suuri. Parin päivän kuluttua törmäsin kaupungilla kahteen työkaveriin, mutta he eivät nähneet minua, vaan kävelivät ohi. Vaatteemme melkein koskettivat toisiaan.

Miksi tein itsestäni tunnistamattoman?

1. En tavoittele enää nuorekasta ulkonäköä. Vielä viisi vuotta sitten julistin, että pysyn blondina niin pitkään kuin hiukseni ja päänahkani kestävät. Halusin olla hoikka, vaalea ja urheilullinen, jotta näyttäisin nuorekkaalta ja minua ihailtaisiin. Suurimman voittoni sain, kun nuori, nätti työkaveri sanoi, että hän haluaa näyttää keski-ikäisenä samalta kuin minä. Arvostukseni muuttuivat, kun ikääntyminen iski minut polvilleni ja ymmärsin kuolevaisuuteni. Minusta on mukavaa tulla vanhaksi.

2.  Haluan palata omaan, luonnolliseen hiusväriini. Olen värjäyttänyt tai vaalennuttanut hiuksiani lähes yhtäjaksoisesti jo noin 30 vuoden ajan. Koen, että nyt on hyvä aika palata juurille, omaan väriin. Omaa hiusten väriä ei tarvitse jatkuvasti ylläpitää värjäyksillä, ja ainakin periaatteessa se sopii ihoni ja silmieni väriin - eihän luonto tee värivirheitä, eihän?

3. Minulla oli valmiina 4 sentin juurikasvu. En pystynyt leikkauksen ja pakarakipujen takia käymään kampaajalla moneen kuukauteen, joten vaaleissa hiuksissani oli jo pitkä, tumma juurikasvu. En ollut alun perin ajatellut vaihtaa hiusten väriä ihan vielä, mutta tilanne oli niin otollinen, etten halunnut jättää sitä käyttämättä.

4. Menetin toipilaana noin puolet hiuksistani. Lettini oli ohentunut niin paljon, että tuntui turhalta pitää pitkää tukkaa.

5. Koko kampaamo innostui asiasta. Kerroin kampaajalleni, että pitkän aikavälin tavoitteenani on oman värinen long bob, mutta jättäisin ammattilaisten asiaksi, miten se toteutettaisiin. Leikattaisiinko nyt aivan lyhyt, kokonaan oman värinen tukka, jota sitten kasvattelisin? Vai värjättäisiinkö minulle välivaiheen tukka, jonka suojissa siirtyisin hiljalleen omaan väriin? Neuvoja alkoi sadella. Leikkauksen ja värin valintaan osallistui kolme kampaajaa, ja väri sekoitettiin ainakin kolmesta komponentista.

6. Tumma hiusväri tuo silmäni esiin. Minulle sopivat mustaa lukuun ottamatta kaikki hiusvärit, koska ihoni on erittäin vaalea ja muut värini pehmeät ja epämääräiset. Jopa niin epämääräiset, että silmäni vaihtavat väriä hiusten ja vaatteiden mukaan. Tummanruskea tekee silmistäni syvän sinivihreät. Se on vaihteeksi mukavaa.

Uudeksi väriksi valittiin hieman luonnollista väriäni tummempi sävy, jonka on tarkoitus haalistua hiljalleen omaan väriini. Jostakin syystä väri näyttää valokuvissa vaaleammalta kuin luonnossa, joten oheisten kuvien hiusväri on jo aika lähellä omaa, pehmeän ruskeaa väriäni. En tosin osaa sanoa, minkä verran olen jo harmaantunut. Se selvinnee ennen pitkää.

--

Päivän kuvat: Hiusten väri vaikuttaa yllättävän paljon ulkonäköön.Tässä mitassa piikkisuorat hiukseni kääntyvät luonnostaan hieman ulospäin. Olen auttanut niitä pyöröharjalla.

Kommentit (5)

MarjattaP
2/5 | 

Kyllä tosiaan hiusten väri muuttaa ulkonäköä!   Tuo sun uusi look näyttää aika hyvältä!

Maija
Liittynyt15.10.2015
3/5 | 

Kiitos kun poikkesit ja kommentoit, Mammapolkee. Käykääpä lukijat katsomassa myös hänen blogiaan!
Ja Marjatta, kyllä se vaan ihmeesti muuttaa. Enpä tosin ole ihan varma, hyväänkö vai huonoon suuntaan. Kun hiukset ovat tummat, ihon punakkuus korostuu. Muistan, että kun aikanaan vaihdoin blondiksi, olin oikein tyytyväinen ihon värin tasoittumiseen. Mutta tämä ruskea on tosiaan lähempänä omaa väriäni. En ollut blondi edes ihan pikkulapsena, vaikka siskoni oli ja tummeni minun kanssani samanväriseksi vasta myöhemmin.

Ikkis
4/5 | 

Tummat hiukset pehmentävät ulkonäköäsi,kaunis💕👍

Maija
Liittynyt15.10.2015
5/5 | 

Kiitos Ikkis, omat värini ovat nimenomaan pehmeät, ja ovathan nuo piirteetkin vuosien mittaan kovin pehmenneet :D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tietyssä iässä hyvät kengät eivät riitä. Kenkien pitää olla täydelliset, ja täydellisyys mitataan mukavuudella. Ketäpä enää huvittaisi kulkea kantapäät verillä tai rakot varpaissa, ja myös nivelrikko, vaivaisenluut ja liikavarpaat asettavat jalkineille vaatimuksensa. Silti kenkien tulisi mielellään myös näyttää hyviltä.

Hankin ihan hyvät, kiiltonahkaiset herrainkengät pari-kolme vuotta sitten. Ne ovat nopea tapa nostaa asun siisteystasoa, kun jalassa on farkut, mutta ne sopivat myös hameiden ja mekkojen seuraan. Olen kuitenkin melkein aina riisunut ne pois heti, kun olen pystynyt, ja viime aikoina ne ovat jääneet kaappiin pölyttymään. Ne tuntuvat liian kovilta.

Nyt hyvät kenkäni pääsevät kierrätykseen. Uudet kenkäni ovat niin paljon paremmat. Eroa on:

 

 

1. Nahan laadussa. Täydelliset kengät ovat laadukasta, pehmeää ja joustavaa nahkaa. Vanhempien kenkieni päällinen on kova ja tuntuu muoviselta eikä todellakaan jousta yhtään. Vuori ei ole nahkaa nähnytkään, vaikka tarralappu niin väittää. Uusissa kengissä on tekstiilivuori varpaiden päällä, mutta muuten nahkavuori. Pohjallinen on irrotettava.

 

 

2. Kannassa. Uudet kengät hiertävät melkein aina kantapääni verille. Hyvät kengät eivät juurikaan ole hiertäneet, mutta vain, koska olen käyttänyt niiden kanssa paksuhkoja puuvillasukkia. Täydelliset eivät hierrä, vaikka jättäisin sukat pois. Tiedän, koska kokeilin. Täydellisissä kengissä on pehmeä vuori- ja päällysnahka, ei ompeleita kantapään kohdalla ja millilleen oikea mitoitus. Jos kenkä on hiukankin liian korkea kantapäästä, se hiertää ikuisesti. Ongelma ratkaistaan kantapohjallisella, mutta täydellisessä kengässä niitä ei tarvita.

 

 

3. Pohjassa. Hyvissä kengissäni on nahkapohja, mikä onkin klassinen hyvän kengän merkki. Suomen ilmastoon nahkapohja ei kuitenkaan ole paras mahdollinen, joten minulle käy yhtä hyvin kumipohja. Usein olen jopa vaihdattanut nahkapohjat suutarilla kumipohjiin. Tietyssä iässä pohjan tärkein ominaisuus ei kuitenkaan ole materiaali, vaan hyvä iskunvaimennus. Olipa nivel- tai jännevaiva sitten nilkassa, polvessa, reidessä tai lantiossa, kannattaa valita kengät, joissa on ilmatyynyvaimennus. Täydellisissä herrainkengissäni on.

 

 

4. Tilavuudessa. Varpaani mahtuvat kyllä nipin napin hyviinkin kenkiini, mutta täydellisissä niillä on enemmän tilaa. Täydelliset kengät ovat sekä hivenen korkeammat että vähäsen leveämmät. Kapeajalkaiselle ne olisivat varmasti liiankin tilavat, mutta iän myötä jalka tuppaa levenemään.

 

 

5. Ulkonäössä. Iskuja vaimentava pohja ja kengän tilavuus vaikuttavat kengän ulkonäköön, eikä vaikutus ole pelkästään edullinen. Joku voi väittää, että täydellisistä kengistäni näkyy kauas, että ne on tarkoitettu vanhuksille. Voi voi sentään, kaikille ei voi olla mieliksi, eikä tietyssä iässä enää tarvitsekaan.

--

Päivän kuvat: Täydelliset kenkäni maksoivat vain noin 20 euroa enemmän kuin ihan hyvät, mutta lievästi epämukavat kengät.

Kommentit (3)

Mannis, yökukkuja
1/3 | 

Oi, upeat kengät! Uskaltaako tiedustella, mistä tuollaiset lösit?

Kenkien hyvälaatuisuus on kyllä aliarvostettu asia. Mikään ei pilaa niin helposti päivää kuin huonot kengät (ja epämukavat alusvaatteet...).

Olin ollut koko aikuisikäni poika- tai polkkatukkainen, kun hieman yli kaksi vuotta sitten aloin kasvattaa pitkiä hiuksia. Mitä opin?

1. Kyllä se kasvaa tietyssäkin iässä. Puolen vuoden kasvatuksen jälkeen minulla oli jo niin sanottu long bob, jolloin hiusten latvat kaartuivat kauniisti ulospäin ilman isompaa auttamista. Reilun  vuoden kuluttua hiukset näyttivät oikeasti pitkiltä. Kahden vuoden kasvatuksen jälkeen hiukseni ovat noin 50 cm pitkät ja ulottuvat selässä lapaluiden alareunaan.

2. Pitkä tukka menee takkuun. En ollut kymmeniin vuosiin tarvinnut kampaa enkä muuta kuin föönausharjaa. Nyt oli pakko hankkia tangle teezer -harja, jotta saan takut auki aamuin illoin ja etenkin pesun jälkeen.

3. Blondattu hius vaatii hoitoa. Tavallinen, pesun jälkeen käytettävä hoitoaine ei riitä, vaan hiusten latvat ovat sen jäljiltä vielä aivan takussa. Olen saanut avun Schwarzkopfin Bonacure-sarjan Repair rescue -hoidosta, jota laitan pyyhekuviin hiuksiin joka pesun jälkeen. Voidemainen tuote toimii paremmin kuin hiuksiin suihkutettava.

4. Pitkät hiukset näyttävät kauemmin puhtailta. Ainakin minun hiuksissani pesemättömyys paljastuu parhaiten hiusten tyvestä. Olen järkeillyt, että koska pitkässä tukassa on noin 47 senttiä muuta katsottavaa kuin tyvi, feikkaaminen on helpompaa kuin lyhyen tukan kanssa. Laitan suolasuihketta ja pöyhin, kuivaan tai nostan tyven suoristusraudalla, ja eikun menoksi.

5. Pitkät hiukset säästävät kampaajakuluissa. Hiuksiani pitää blondata säännöllisesti, enkä kuvittele osaavani tehdä sitä itse, koska hiukset ovat eri pituuksissa ikään kuin blondauksen eri vaiheissa. Latvoista olen platinablondi, päälaelta hieman vähemmän. Luotan kampaajaan, mutta olen kokenut, etten tarvitse häntä enää aivan yhtä usein kuin polkkatukkaisena. Tässäkin pätee tuo hiusten tyven ja latvan uudenlainen suhde. Näytän vielä blondilta, vaikka juurikasvua olisi monta senttiä.

6. En osaa enkä ehdi tehdä kampauksia. Pitkistä hiuksista voisi näperrellä vaikka minkälaisia lettikampauksia ja nutturoita, mutta minulla ei näytä olevan koskaan aikaa opetella tekemään niitä. Ei edes nyt, kun olen sairauslomalla. Kipeät olkapääni sitä paitsi ilmoittavat heti muutaman minuutin jälkeen, että nyt saa riittää. Ihailen upeita nutturoita, mutta hiusten kasvatus ei valitettavasti tuonut niitä minulle.

7. Miehen mielestä pitkät hiukset ovat kauniit. En tiedä, mikä geneettinen ohjelmointi siinä on kyseessä, mutta puolisoni mielestä tukkani on ihanin ikinä, ja hän hakeutuu usein tarkkailemaan tilannetta, kun kuivaan ja laitan hiuksiani. Kampaajalle lähtiessäni hän muistaa aina varoittaa, että eihän sitten käytetä saksia.

8. Kannattaa nauttia niin kauan kuin sitä kestää. Jänneleikkauksen jälkeen hiukseni alkoivat pudota. Joka harjauksen yhteydessä on lähtenyt tuppo nyt jo neljän viikon ajan. Hiuksistani on jäljellä ehkäpä puolet. Ja koska en ole pystynyt pitkään aikaan istumaan kampaajan tuolissa, blondiutenikin alkaa olla kyseenalaista. Vielä muutama viikko, niin näette  minulla aivan lyhyiksi leikatut, harmaantuvat ja nykyistä selvästi tummemmat hiukset. Ehkä.

p.s. muokkaus: kasvatin hiuksia kaksi vuotta, en kolme.

--

Päivän kuva: Kaikki, mitä hiuksistani on jäljellä. Tästä ei paljon lettikampauksia punota.

 

 

Kommentit (1)

MarjattaP
1/1 | 

Minulla on ollut suurimman osan elämääni pitkä tukka ja olen noitten huomioittesi kanssa ihan samaa mieltä.  Se vaan on niin helppo!  Hiusteni väri on aina ollut vaalea, joka nyt hiljalleen on muuttumassa harmaaksi,  enkä ole niitä koskaan värjännyt.   Muutama vuosi sitten päälaelle ja ohimoille on ilmestynyt muutama melkein valkoinen raita.   Ilmeisesti luontoäiti on ollut asialla.  Saavat jäädä paikoilleen.   Jokunen tuttu on kommentoinut, että onpa kampaaja tehnyt sulle kivat raidat.   Niinpä, minustakin ne ovat aika kivat. 

Väite, että vanhuus on vain korvien välissä, on mielestäni yksi ikärasismin muoto. Kehon rappeutuminen on nimittäin fakta eikä asenne. Ei ihminen saa itse valita, milloin hänen askeleensa lyhenee. Se on enemmän kiinni perintötekijöistä kuin pääkopasta. Elämän valttikorteista moni jaetaan jo hedelmöitymisen hetkellä.

Pelkään, että teräsmuorien ja -pappojen ihannointi johtaa siihen, että ne, joiden fyysinen suorituskyky heikkenee keskimääräistä nuorempana tai vain tavallistakin tahtia, leimautuvat. He eivät ole tehneet oikeita elämäntapavalintoja tai heillä on huono asenne. Syrjintään on näistä uskomuksista vain lyhyt matka.

Askel lyhenee kulkijan kremppojen takia, ei asenteiden.

Minut sai hämmentymään Aamulehden 23.7. julkaisema Niina Lavian kolumni, joka on otsikoitu: ”Älä ala vanhaksi liian aikaisin”. Perusoletuksena siis on, että vanhaksi alkaminen on oma päätös.

Voi kunpa se olisikin totta. Kyllä minäkin mielelläni trekkailisin nuorekkaasti Himalajalla vielä 73-vuotiaana, mutta kun professori O. kielsi ylämäet ja vaihtelevat maastot jo 56-vuotiaana.

Kolumnisti haluaa muistuttaa, ettei ikääntyminen tarkoita automaattisesti fyysistä heikkoutta ja elämänpiirin kaventumista. Hyvä niin. Minun on kuitenkin vaikeaa uskoa, että monikaan ikääntyvä lopettaisi liikuntaharrastuksiaan pelkän ikänsä takia. Askel lyhenee kremppojen takia, ei asenteiden vuoksi. Ei vanhaksi aleta. Ei se ole valinta.

Kävelynopeudella ja henkisellä vireydellä tuskin on suoraa yhteyttä.

Supervanhuksia ihannoiva julkisuus nostaa yhä korkeammalle rimaa, joka ikääntyvän pitää ylittää tullakseen hyväksytyksi. Tietämättömyys vanhenemisen fysiologisista vaikutuksista ei näiden juttujen myötä hälvene eikä myötätunto tavalliseen tahtiin ikääntyviä kohtaan kasva.

Fyysistä aktiivisuutta pidetään helposti myös henkisen vireyden mittana - taisin ajatella itsekin sen suuntaisesti, kun vielä olin hyväkuntoinen. Näillä kahdella asialla ei kuitenkaan liene yhteyttä ennen kuin aivan elämän loppusuoralla.

Muistatte varmaan toimitusjohtaja Håkan Langstedtin Gloria-lehden haastattelussa esittämän rekrytointiperusteen: hän ei palkkaa ketään, joka kävelee hitaasti. Hän ei toki puhu vanhuksista, vaan nuorista ihmisistä, mutta ajatuksen pohjavirta on sama. Ikään kuin kävelyvauhti kertoisi yhtään mitään ihmisen fiksuudesta, ammattitaidosta tai henkisestä suorituskyvystä.

En koe tavoittelemisen arvoisena vanhuutta, jossa minun pitäisi lunastaa olemassaoloni oikeus maratoneilla ja kaukomatkoilla. Minua kiinnostaa paljon enemmän vanhuus, jossa ikääntyminen tarkoittaa viisastumista ja elämänkokemuksen karttumista, joista riittää ammennettavaa muillekin. Ei ihmisen ole tärkeintä kävellä nopeasti. Aika usein on hyödyllisempää kävellä rinnalla.

Lavia toteaa kolumnissaan, että jos ryhtyy vanhaksi jo viisikymppisenä, ehtii olla vanha aika kauan. En pidä sitä huonona kohtalona. Jos vanhuuden arvostus olisi sillä tolalla, jolla sen pitäisi olla, ei kukaan muukaan pitäisi.

Niina Lavian kolumni: Klikkaa tästä.

Håkan Langstedtin haastattelu: Klikkaa tästä.

--

Päivän kuvat: Miljoonakelloja parvekkeeltani.

Kommentit (8)

Eppu
1/8 | 

Olin takavuosina ripsakka kävelijä. Vaikka olen nyt paremmassa lihaskunnossa, askeleeni ovat lyhentyneet. Tätä ihmetellessäni joku siteerasi tutkimustulosta, jonka mukaan hidastuva kävelyvauhti ennustaa lähestyvää kuolemaa. Muistui vaan mieleen ...

Maija
Liittynyt15.10.2015
2/8 | 

Tuo on kyllä ihan totta, että kävelyvauhdista pystytään ennustamaan jäljellä oleva elinikää, erityisesti yli 75-vuotiailla. Tässä on siitä artikkeli:

 http://www.tekniikkatalous.fi/tiede/2011-01-05/Nopea-k%C3%A4velij%C3%A4-el%C3%A4%C3%A4-vanhaksi-3299129.html

Tämähän tarkoittaa, että sillä nuorena vanhaksi rupeavalla ei suinkaan ole kymmeniä vuosia jäljellä vanhana olemista (kuten kolumnisti väitti), koska hän kuolee muita nuorempana. 65-vuotiaista jo 18 prosenttia on kuollut.  On ihmsiä, joiden pitääkin aloittaa aikaisin, jos aikovat ehtiä olla vanhoja ennen kuolemaansa. 

Minulla oli tästä kappale kirjoitettuna, mutta karsin sen lopulta pois, kun teksti oli jo muutenkin pitkä.

JattaM
3/8 | 

Olipas mielenkiintoinen juttu ja mielenkiintoiset linkit myös. Itse en pidä vanhenemista mitenkään suurena ongelmana, sehän tulee meille kaikille kuten kuolemakin. Jompi kumpi ehtii ensin. Kehon rappeutuminenkin on tosiasia jonka kanssa pitää tulla toimeen. Pitäisikö vielä ruveta mittaamaan kävelynopeutta, verenpaineen ja vyötärön ympäryksen lisäksi...?

Maija
Liittynyt15.10.2015
4/8 | 

Niin no, kannattaako mittailla vai ei riippuu siitä, haluaako tietää vai ei. Jotkut meistä haluavat elää loppuun asti sillä oletuksella, että elävät ikuisesti. Toiset taas elävät kuin viimeistä päivää.  Jos perusoletus on, että voi huomenna kuolla (itse kallistun siihen suuntaan), mittailu on turhaa. Jos taas haluaa suunnitella 105-vuotispäivänsäkin etukäteen, on tietysti hyvä tietää, viettääkö niitä kahdella jalalla vai arkussa ;).

Vierailija
5/8 | 

Hyvä kirjoitus Maija !

Nuorilla on ihmeelliset kuvitelmat vanhenemisesta. Kun ei ole kokemusta ei voi tietää. Katsotaan sitä mikä näkyy ja kuitenkin kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää.

Ikä on korvien välissä, jotkut ovat jo syntyessään "vanhoja". Naiviuutta katsotaan monta kertaa negatiivisesti, mutta lapsenomainen mieli ja positiivisuus pitävät nuorekkaina ja vilpitön asenne.

Skrempat ovat sitten se toinen juttu, ei kaikki todellakaan pysty kiipeämään Himalajalle, onhan se toki hienoa niille joilta se onnistuu. Hyvä jos itse pääsee edes kyykistymään. Itse ainakin suuren määrän skremppoja omaavana ja joka päivä särkyjä potevana, asenteeni on, että jos pystyy, niin niitä ei näytetä niitten kanssa vaan täytyy elää. Ja hymyillään !

Minna P
6/8 | 

Hei, toki on kyse siitäkin, miten 'vanhuus' ja 'vanha' määritellään eli mitä niillä tarkoitetaan. Fyysisesti vanhuus ei ole ns. korvien välissä vaan kehon eri prosesseissa, mutta siihen suhtautuminen on kiinni myös omasta asenteesta (ja tietysti myös ympäröivästä kulttuurista). Ihmisillä on syntyessään esim. erilaisia temperamentteja, mutta kukaan ei ole syntyessään 'vanha'. On vain erilaisia tapoja olla olemassa ja jäsentää maailmaa, jotka määräytyvät yksilöiden taipumuksista ja ympäristön mahdollisuuksista. Samaan tapaan positiivisuutta ei voi pitää nuoruuden ominaisuutena. Kunpa voisimme hyväksyä itsemme ja toistemme erilaisuuden! Hymyillen!

Vierailija
7/8 | 

Hyvä kirjoitus ajankohtaiseen keskusteluun, jota tulee käydä etteivät näkökannat yksipuolistu. Vanhenemisen tutkimuksessa samoja asioita käsitellään esim. termeillä kolmas, neljäs ja viides ikä. Ymmärretäänkö 'vanhuus' nykyään vain lääketieteellis-terveydellisessä viitekehyksessä raihnaistumisena vai onko se muutakin? Kollegani, tutkija Marja Saarenheimo kirjoittaa: "Aktiivinen ikääntyminen ymmärretään vielä nykyäänkin jonkinlaisena modernina vastavoimana luopumisen ja menetysten sävyttämälle "perinteiselle" vanhuuskuvalle. Mutta eikö siitä itsestään ole jo tullut melko perinteinen ja hyvinkin hallitseva tapa jäsentää ikääntymistä? Olisiko aika siirtyä eteenpäin?" (Koko artikkeli: http://bit.ly/2aHDAQs) T. Minna Pietilä

Maija
Liittynyt15.10.2015
8/8 | 

Linkki vie mainioon ja ajatuksia selkiinnyttävään artikkeliin, kiitos siitä, Minna! Senior coolness olkoon tavoitteemme!

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty kävelemään pitkiä matkoja, ja minulla on usein jännekipuja hamstring-syndrooman takia. Niinpä minusta ei tullutkaan maraton- eikä joogamummoa, vaan kukkamummo ja siirtolapuutarhuri. Päivitän blogia harvakseltaan, koska minulla on tällä erää vain vähän sanottavaa muusta kuin puutarhanhoidosta.

Olen Maija Rauha, 65-vuotias ja eläkkeellä. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016