Vaikka kesä ei ole vielä ihan ohi, osaan jo sanoa jotakin siitä, mikä tänä vuonna onnistui ja mikä ei mennyt ihan yhtä hyvin putkeen. Otetaan ensin onnistumiset:

1. Etupihan kukkamerestä tuli komea

Halusin etupihalle paljon komeita ja kauas näkyviä kukkia, koska hankin palstan kukkien kasvattamista varten ja halusin näyttää, kuka täällä asuu. Etupihan länsipuolta hallitsee iso ja erityisen kaunis omenapuu, joten kukkameri täytyi perustaa itäpuolelle. Siellä oli alkutilanteessa laudoilla rajattu, tarha-alpin ja syysastereiden valtaama perennapenkki sekä kolme lavakaulusta, joissa kasvoi mansikkaa. Nostelin rautakangen avulla laudat pois ja yhdistin alueen isoksi kukkapenkiksi.

Kokeilin lavakauluksissa viime kesänä kesäkukkien kasvatusta sekä siemenestä että esikasvatetuista taimista, ja näistä kokeiluista parhaat pääsivät jatkoon. Melkein kahden metrin korkuiset kosmoskukat Candy Stripe ja Apricotta heiluvat keskellä tuulessa ja kukkivat aivan tuhottomasti, kun kuihtuneet kukat kerää pois muutaman päivän välein. Itäsivulla niitä säestävät helppohoitoiset oppineidenkukat eli tsinniat ja länsisivulla kesäpäivänhatut Sahara ja Cherry Brandy. Niiden takana komppaa kolme Champagne-kiinanasteria, jotka ovat juuri aloittaneet kukintansa.

Vanhat perennat ovat entisillä paikoillaan penkin etu- eli eteläosassa. Poistin kuitenkin aika paljon syysastereita ja istutin tilalle muutaman värimintun. Aion vähitellen lisätä perennojen osuutta, mutta säilytän myös kesäkukkavyöhykkeen, koska kesäkukat kukkivat pidempään. Kesäkukkien taakse istutin daaliat, jotka näkyvät nyt hyvin mökin ikkunoista. Lavakauluksista pelastetut mansikat reunustavat penkkiä.

Kukkapellosta tuli kyllä komea, mutta ensi keväänä aion olla huolellisempi taimien sijoittelussa. Kosmokset vaativat paljon enemmän tilaa kuin pienistä taimista voi päätellä. Lisäksi en ole varma, olenko tyytyväinen siihen, etteivät daaliat näy hiekkatielle.

2. Altakasteluamppelit osoittivat jälleen toimivuutensa

Palasen terassi on hiukan hassu härveli – näyttää kuin rakentaja olisi vaihtanut suunnitelmaa pariinkin kertaan kesken työn. Rakentajien virheet on kai perinteisesti verhoiltu kasveilla, ja niin ajattelin tehdä Palasessakin. Tilasin keijunmekot, miljoonakellot ja verenpisarat pikkutaimina, jotka siirsin vahvistuneina Lechuza-altakasteluamppeleihin. Käytin samoja ruukkuja aiemmin parvekkeella.

Blueberry Scone -miljoonakellot sopivat väreiltään maniosti keijunmekkojen seuraan. Keijunmekot kärsivät keväämmällä hieman tuulisesta paikasta, mutta ongelma poistui, kun morelli ja luumu kasvattivat lehdet ja pitkät uudet versot. Verenpisara-amppeli (lajike El Camino)  sai paahteelta suojatun paikan tiskauspaikan yläpuolelta. Nämä menevät kaikki jatkoon.

3. Tuhkapensasaita toipui hyvin alasleikkauksesta

Viime kesänä tuholaiset vaivasivat etuaitaa, joka näytti muutenkin kovin ränsistyneeltä. Päätin leikkauttaa sen alas, joten moottorisaha soi tontilla maaliskuussa. Vaikka alku näytti ankealta, tuhkapensaat toipuivat erittäin hyvin. Juhannuksen tienoilla pääsin leikkaamaan kiiltävälehtiset versot ensimmäisen kerran. Muotoilin aidan sivut oikeaoppisen vinoiksi, jotta valo pääsee aidan sisään ja siitä muodostuu tiheä.

Aita näytti muuten oikein söpöltä, mutta siinä oli kitulias kohta, joka ei näyttänyt kasvavan täyteen. Puutuin asiaan kaivamalla yhden juurakon ylös ja istutamalla sen tilalle kaksi uutta kiiltotuhkapensaan tainta. Aika näyttää, miten iso virhe tämä oli.  

4. Orapihlaja-aidan hoitaminen onnistui viimevuotista paremmin

Tonttini takarajalla on koko siirtolapuutarha-aluetta kiertävä orapihlaja-aita, jonka hoitaminen tontin puolelta kuuluu minulle. Minulta meni viime kesänä totaalisesti hermot sen leikkaamisessa, koska se tuntui läpitunkemattoman tiheältä, toivottoman piikkiseltä ja aivan liian korkealta. Tajusin vasta syksyllä hankkia todella pitkän teleskooppileikkurin, jolla pääsen käsiksi myös korkeimpiin versoihin. Tänä vuonna olikin jo paljon helpompaa.

Hommaa helpotti myös se, että aloitin aidan harventamisen jo kevättalvella. Kävi ilmi, että aita oli täpötäynnä kuolleita runkoja, jotka lähtivät irti käsin kiskomalla. Raijasin niitä siirtolapuutarhan yhteiseen risupaikkaan vähintään neljä kottikärryllistä, ehkä enemmänkin. Tein työtä usean viikonlopun aikana aina pari tuntia kerralla. Tämän jälkeen aidasta näki jo selvästi läpi ja isoimmista aukoista olisi jokin hevosta pienempi eläin päässyt pujahtamaan sisäänkin. Nyt oli tilaa uusille versoille.

En kuitenkaan pysähtynyt vielä siihen. Joku on joskus ammoin istuttanut aidan alle useita humalan taimia, tai sitten aita on istutettu humalien päälle. Annoin viime kesänä humalan kasvaa rajoittamatta, mutta se oli iso virhe. Humalakasvusto kuristi orapihlajia ja melkein hautasi ne alleen. Se houkutteli myös kirvoja ja muita öttiäisiä. Päätin ryhtyä taistoon humalaa vastaan.

Marraskuussa, kun pakkanen oli tehnyt liaaneista rapeita, kiskoin kaikki orapihlajia kuristavat versot pois. Taas täyttyi kottikärry jos toinenkin. Ja keväällä pidin varani, kun uudet versot alkoivat kohota. Napsin ne pois kerran viikossa. Heinäkuuhun mennessä saatoin jo havaita, että olin saanut osavoiton. Humalanversoja heilui kyllä vielä muutamia aidan yläpuolella, mutta ne olivat selvästi heikompia kuin viime kesänä eivätkä enää haudanneet aitaa alleen. Aion jatkaa tulevina vuosina samoin.

5. Harsuisesta norjanangervosta tuli suloinen pallero

Kun kerran olin saanut moottorisahan tontille, leikkautin saman tien myös norjanangervon alas. Pensas oli valtavan iso ja keskeltä kuivunut, ja kuvittelin, että nyt saisin pienen, söpön pensaan. Niin ei käynyt, mutten valita. Pensas empi ensin pitkään, mutta kasvoi sitten isoksi, kauniiksi, pyöreäksi puskaksi. Kuvittelen jo mielessäni, miten hienolta se näyttää kukkiessaan tämän vuoden versoilla ensi keväänä.

6. Viinimarjasato oli edellisvuotista parempi

Viime kesänä vain punaviinimarja ja karviainen tuottivat satoa: sain silloin kaksi litraa höyrymehua ja ison karviaispiirakan. Leikkasin keväällä pensaat huolellisesti ohjeiden mukaan ja poistin yhdessä mustaviinimarjapensaassa olleet äkämät. Jaksoin hiukan kitkeäkin.

Nyt mustia viinimarjoja tuli yhteensä noin puoli litraa. Se on tosi vähän, mutta paljon enemmän kuin viime vuonna. Punaisten sato lähes kaksinkertaistui siitä päätellen, että mehua kertyi melkein neljä litraa ja lisäksi poimin pienemmän puskan marjat kokonaisina puuromarjoiksi. Karviainen otti ehkä nokkiinsa leikkaamisesta, vaikka olin varovainen. Satoa tuli vain vajaa litra.  

7. Sain uusien kukkapenkkien istutukset alkuun

Onnistuin toukokuussa istuttamaan lähes kaikki pihasuunnitelmani mukaiset pikkupuut, pensaat ja pionit. Kukkapenkit eivät muuten juurikaan edistyneet etupihan kukkamerta lukuun ottamatta. Työt keskeytyivät, kun kesävieraiden virta alkoi yhdysvaltalaisilla yllätysvierailla. Oli käytettävä kallista istutusaikaa paikkojen siistimiseen, ja sitten tulivatkin jo helteet.

Elokuussa olen jatkanut istutuksia länsirajalla, jonne on syntymässä lähes koko tontin pituinen kukkapenkki. Olen istuttanut vartettujen pikkusyreenien alle viittä eri lajiketta verikurjenpolvia ja penkin etureunaan kolmea lajiketta keijunkukkia sekä kellukoita. Taaempana lymyävät särkyneetsydämet, joiden eteen tulee tähtiputkilajitelma.

8. Tuholaiset eivät löytäneet kaaleja kukkapenkeistä

Istutin lehtikaalin taimet ja mangoldit kukkapenkkeihin osittain siksi, etten halunnut erillistä hyötytarhaa ja osittain siksi, että halusin harhauttaa tuholaisia. Tuuma onnistukin hyvin ja sain erinomaisen lehtikaalisadon. Lehtokotilot söivät tänäkin kesänä kyllä daalioita ja kuunliljoja hieman turhan innokkaasti, mutta kirvoja tai kirppoja (en pysähtynyt katsomaan niin tarkasti) oli lähes pelkästään krasseissa.

--

Ja sitten mokat. Ne voisi melkeinpä esitellä yhdellä tekstikappaleella, jossa lukisi, että oikea kasvi, mutta väärässä paikassa. Osoittautui odotettua vaikeammaksi arvioida, millaiset olosuhteet pihan milläkin kolkalla vallitsevat, ja valita kasvit sen mukaan. Kas kun varhaiskeväällä olosuhteet ovat ihan erilaiset kuin heinäkuussa.

1. Istutin vartetut syreenit ja kaksi pionia vääriin paikkoihin

Tästä kerroinkin jo istutusta käsittelevässä tarinassa: Tinkerbelle-syreeneistä toinen jää jo nyt aika pahasti morellin pitkien oksien varjoon, ja suosikkipionit menivät vahingossa täysvarjoon. Syreenejä en ole ainakaan vielä päättänyt siirtää, mutta pionit siirrän viimeistään syys-lokakuussa keskelle pihaa aurinkoiseen paikkaan. Kuvien rikkaruohot on jo kitketty.

2. Pihasyreenien alasleikkaus tuotti versoviidakon

Tiesin, ettei pihasyreenien alasleikkausta suositella, mutta teetin sen silti, koska muistan, että lapsuudenkodissani tehtiin niin ja syreenit toipuivat täysin. Palasessa kävi niin kuin oppikirjoissa sanotaan eli tuloksena oli tiheä syreeninversojen viidakko. En ole vielä tehyt sille mitään, mutta kaipa sitä pitää harventaa vielä ennen talvea. On vain aivan mahdotonta erottaa esimerkiksi mitkä versoista kuuluvat valkoisena kukkivalle ja mikä liilalle syreenille. (Korvasin syreeniryteikön kuvan tällä omenapuun kukinnalla. Paljon parempi.)

3. Pelargonit paahtuivat katetulla avokuistilla

Suunnittelin, että toisin pelargonikokoelmani kaupungista ja sijoittaisin sen valokatteella katetulle avokuistille, jonne hankin sitä varten rivin teräshyllyjä Ikeasta. Toinkin valtaosan kukista mökille, mutta oli ilmiselvää, etteivät ne viihtyneet kuistilla: useimpien lehdet punastuivat stressistä. Osan pahemmin, osan vähän lievemmin. Kuvassa alkutilanne.

Olen siirrellyt ruukkuja paikasta toiseen ja tullut siihen tulokseen, että pelargonit voivat parhaiten itse mökissä ikkunan edessä. Pidän huonetta ilmalämpöpumpulla jatkuvasti noin 22-asteisena. Lasikuisti on tosi valoisa, mutta lämpömittari kohoaa siellä helteellä helposti 35 asteeseen ja ylikin. Ja sitten on tuo katettu avokuisti, jossa aurinko paahtaa kasvit karrelle.

Kaikki ruukut eivät millään mahdu mökin ikkunalle. Voi olla, että joudun raahaamaan kukat lopulta takaisin kaupunkiin, jossa ne viihtyivät kesäisin erinomaisesti lasitetulla parvekkeella. Tuntuu kuitenkin hankalalta, että kasteltavaa olisi yhtä aikaa mökillä ja kaupungissa.

4. Mikään ei viihdy sisääntulopenkissä

Olisin halunnut sisääntulon pitkän penkin tärkeimmiksi kasveiksi rivin isoja, hyvinvoivia, raidallisia kuunliljoja. Mutta olisihan se pitänyt arvata, etteivät varjon kasvit siinä viihdy. Vaikka viereinen omenapuu varjostaa jonkin verran, valtaosa penkistä on koko päivän auringossa. Viime elokuussa istutetut taimet ovat nyt pienempiä kuin istutushetkellä. Annan niille lisäaikaa, mutta suunnittelen nyt uutta hostapenkkiä siihen, mistä siirrän pionit pois. Se paikkahan on varjoisa paitsi varhain keväällä.

Oikeastaan sisääntulopenkissä ei viihdy mikään. Istutin siihen monenlaisia sipulikukkia viime syksynä, mutta vain pieni osa selviytyi talvesta. En osaa sanoa, oliko syy vaikeassa talvessa vai onko paikka väärä.  Tällä hetkellä penkki on sekalainen kokoelma sitä ja tätä eikä minulla ole sitä varten minkäänlaista selkeää suunnitelmaa. Harmi, koska paikka on Palasen puutarhassa erittäin keskeinen.

5. Pyramidit  ja puutarhakaari jäivät ilman köynnöksiä

Sijoitin kaksi pyramidin muotoista kukkatukea symmetrisesti etupihan omenapuun taakse (hiekkatieltä katsottuna). Siinä olisi oikeastaan kärhöjen paikat, mutta päätin ensin kokeilla krasseilla, miltä pyramidit näyttävät. Pienten tuholaisten armeija söi kuitenkin krassit lähes viimeiseen lehteen juuri, kun ne olivat kohoamassa pyramidin keskitasolle. Toisaalta krassit olivat joutilainta ruokaa koko puutarhassa ja olen ihan tyytyväinen, että kirvat, kirpat tai mitä ne nyt olivatkaan saivat mahansa täyteen siinä eivätkä levinneet muihin kasveihin.

Portin luona oleva metallikaari näytti viime kesänä hienolta, kun sen peitti toiselta puolelta rehevä lumikärhö ja toisella puolella kurotteli villiviini. Lumikärhö kuitenkin kuoli viime talvena, enkä saanut hankituksi mitään sen tilalle. En ole oikein tyytyväinen myöskään kituliaaseen villiviiniin.

Olisipa ihanaa saada kaareen jotkut isokukkaiset kärhöt, mutta en oikein usko kykyihini kärhönkasvattajana. Pelkästään 70-80 cm syvien kuoppien kaivaminen pelottaa, koska istutusalusta pitäisi ilman muuta salaojittaa ja kärhön juurakon pitäisi jäädä 15 cm maanpinnan alapuolelle. Kohopenkki ei juuri tuossa kohdassa ole kovin käytännöllinen. Pelkäänpä, että kaari jää puolityhjäksi vielä ensi kesäksikin.

6. Jasmikepöheikkö ei toteutunut

Istutin syksyllä innoissani kolme eri jasmikelajiketta naapurin ikkunan eteen sillä ajatuksella, että saisin siitä nopean näkösuojan. Peurat kuitenkin söivät kaikkien versot mataliksi töpöiksi ja vain vahvin, tavallinen pihajasmike, selviytyi talvesta. Siinä on nyt uudet versot, jotka ovat melkein yhtä pitkät kuin viimevuotiset. Kasvua siis nolla. Aion suojella pensaan ensi talveksi verkolla, mutta sen viereen istutin nyt uusien jasmikkeiden sijasta pallohortensioita.

Minulta kuoli kyllä viime talvena myös vastaistutettu pallohortensia Annabelle, mutta luulen, että uusi paikka on talvikuivempana hortensioille parempi. Luin, etteivät hortensiat ole oikeasti kovin tarkkoja maaperän happamuudesta, joten en säätänyt sitä mitenkään. Nyt ovat kalkinsuosija jasmike ja happaman maan suosija hortensia vierekkäin täsmälleen samassa maassa – saapa nähdä, kumpi viihtyy paremmin.

Kokeilukulttuuri rulettaa Villa Palasessa. Lähden siitä, että kasvi näyttää kyllä, onko se oikealla paikalla. Eipä tässä oikein muukaan auta näillä taidoilla.

--

Katso lisää: Olen julkaissut yksittäisiä kukkakuvia kesän mittaan Instagramissa Villa Palanen -tilillä. Paljon kuvia on tietysti jäänyt ylikin. Teen luultavasti ainakin tulppaaneista ja daalioista omat postaukset kuvien kera.

--

Päivän kuva: Villa Palasen puutarha parhaimmillaan.