Kirjoitukset avainsanalla kukat

On usein kuultu ja mielestäni pätevä neuvo, että haltuun otetussa vanhassa puutarhassa ei tehdä ensimmäisenä kesänä vielä mitään muuta kuin katsellaan ja rekisteröidään, missä on mitäkin. Tämän jälkeen voi alkaa miettiä, mitkä kasveista säilytetään ja mitkä korvataan mieluisammilla.

Kun ostin Villa Palasen, näkyvissä olivat vain puut ja pensaat. Tein päätöksen niiden perusteella, eikä sitä ole tarvinnut katua. Puutarhan vahvuus ovat vanhat hedelmäpuut: kolme omenaa, yksi kirsikka, kaksi luumua tai kriikunaa (en tiedä, mitä eroa niillä on) sekä yksi nuori päärynäpuu.

Etupihan vasenta lohkoa hallitsee iso Valkeakuulas-omenapuu, joka tuottaa raakileista päätellen erinomaisen sadon. Melkein pelottaa, miten oksat jaksavat kantaa moista hedelmien paljoutta. Myös muut Palasen omenapuut ovat vanhoja, kauniita ja sopivan kokoisia, joskin vesiversot ovat jääneet kaikista leikkaamatta. Ensi keväänä sitten.

En ole koskaan aikaisemmin säilönyt omenoita. Pilkkominen hilloa varten on kuulemma työlästä. Ehkä kärrään hedelmät mehuasemalle, jos niitä oikeasti tulee paljon. Olen tosi onnellinen, kun pian saan yhtyä jokasyksyiseen, omenasatoa siunailevaan kuoroon. Kun niitähän on ihan liikaa! Olen nähnyt sellaisesta vain unta.

Kirsikka- ja luumupuita jouduttiin leikkaamaan reippaasti siirtolapuutarhan sääntöjen takia (puiden korkeus ei saa ylittää mökin harjakorkeutta). Varmaan osittain tämän seurauksena ne kärsivät kesällä pahoin kirvoista, joita toki oli tänä vuonna poikkeuksellisen paljon muutenkin. Luumupuissa ei ole juuri ollenkaan raakileita, eikä kirsikankaan sato päätä huimaa.

Kirsikat ovat maukkaita, mutta niin pieniä, että hillon valmistaminen olisi varmasti työlästä. Naapureilla olen nähnyt kirsikkapuita, joiden oksat aivan notkuvat kiiltävän punaisia hedelmiä. Mitähän he niistä tekevät? Kirsikkaviinaa?

Päärynäpuu Pepi ei tuottanut vielä hedelmiä, vaikka kukki runsaasti. Se saattaa kärsiä heikosta tuennasta, mutta en ole saanut aikaiseksi järjestää sille kunnollisia tukikeppejä. Sanotaan, että huonosti tuetut nuoret hedelmäpuut heiluvat tuulessa juuria myöten, mikä katkoo hiusjuuret ja hidastaa juurtumista.

Leikkasin keväällä marjapensaista vanhimpia oksia pois, mutta annoin niiden muuten kasvaa valtoimenaan haluamaansa suuntaan. Kun jätin tuennan lisäksi myös perkaamisen tekemättä, pienet pensaat melkein peittyivät rikkakasveihin. Vain iso punaherukka pärjäsi paremmin. Ei haittaa, vaikkei marjoja juuri tänä vuonna tulekaan - olenhan ensikertalainen säilönnässä. On kuitenkin ihan hyvä saada edes hiukan harjoitusta. 

Karviaiset näyttäisivät olevan perinteistä isoa, vihreää lajiketta, ja niitä tulee reilusti. Ehkä muistin kastella pensasta paremmin kuin muita, koska se on lähempänä vesipistettä. Satun myös pitämään karviaisista enemmän kuin viinimarjoista. Hilloa luvassa!

Vadelmia olen saanut poimia puolisen litraa päivässä. Paras pusikko on aurinkoisella paikalla keskellä pihaa, terassin vieressä. Tontin laidalla pitäisi periaatteessa olla vadelma-aita, mutta naapurin istutukset varjostavat pensaita (tämä ei ole oma tulkintani vaan osaavamman puutarhurin), minkä takia ne eivät viihdy rajalla järin hyvin. Ongelma lienee siirtolapuutarhassa melko yleinen, minkä takia sääntöjä on lievennetty siten, että mikä tahansa viheraita käy.

Aikaisempi omistaja korvasi jo valtaosan vadelmista taikinamarjalla, joka viihtyy heikommallakin paikalla. Hänen perujaan on myös iso ja vahva karhunvatukkapensas, josta odotan hyvää satoa. Osa raakileista pääsi kuitenkin kuivumaan heinäkuun helteissä, kun en osannut kastella riittävästi.

Tontin takaosassa on muutama pystyyn kuollut pensasmustikka. Ne aion korvata jollakin marjoja tuottavalla, kenties makeasinikuusamalla tai marja-aronialla. Viheraidan päättää raparperi, joka ei näytä voivan kovin hyvin. Täytyy miettiä, miten sen olosuhteita voisi kohentaa. 

Koristepensaita palstalla kasvaa neljää sorttia: kääpiömanteli, norjanangervo, alppiruusu sekä lila ja valkoinen syreeni.

Kukkapenkin keskellä kasvava kääpiömanteli on erittäin vaatimattoman näköinen risu paitsi aikaisin keväällä, kun se kukkii. Silloin se on aivan ihana, herkkä, vaaleanpunainen unelma. Ihana yllätys! Norjanangervo on levittäytynyt valtavaksi puskaksi, jota pitänee karsia reilusti. Se ei kukkinut kovin hyvin – vanhoja oksia on liian paljon.

Karsimisesta puheen ollen valmistaudun myös leikkaamaan etupihan pensasaidan alas. Aidassa on paljon kuivuneita runkoja, ja kesäkuussa tuholaiset ympäröivät sen melkein täysin seiteillään. Rapsin jo silloin paljon oksia pois, joten aita näyttää tällä hetkellä aika ikävältä. Keskellä aitaa kasvaa ihana juhannusruusu, jota en varmaan malta leikata alas asti.

Syreenejä on tosiaan kahta lajia, mutta yhteen kietoutuneet puskat ovat hoitamattomia ja kukkivat melko niukasti. Ehkä nekin pitäisi leikata alas. Kun lapsuudenkodissani leikattiin syreenit, ne kasvoivat mielestäni tosi hitaasti takaisin ja surin komeita kasveja. Nyt ne ovat tietenkin olleet entisellään jo pitkään. Ehkä se nyt vain on tehtävä.

Alppiruusut kukkivat niin komeasti, että muutin mieltäni niiden suhteen. Alun perin ajattelin, että korvaisin ne jollakin mieluisammalla, kuten ruusuilla. Mutta olkoot nyt ainakin jonkin aikaa, kun tuntuvat viihtyvän (mikä on kyllä ihme, savimaassa). 

Perennapenkit eivät olleet ostoperuste ja hyvä niin. Tiesin, että pioneja kyllä on, ja se riitti. Kevään edetessä kävi ilmi, että jalopionilajikkeita on kolme: yksinkertainen tummanpunainen, vaaleanpunainen kerrottu ja vaaleanpunainen Bowl of Beauty -tyyppinen, jossa on isot reunaterälehdet ja niiden keskellä liuskamaisia terälehtiä. En tiedä yhdenkään nimeä, mutta punainen muistuttaa paljon Pionien Kodissa näkemääni Scarlett O’Haraa.

Nämä kaikki lajikkeet ovat niin kauniita, että olisin voinut päätyä samoihin lajikkeisiin itsekin. Mieluisia yllätyksiä jokainen. Aion kuitenkin vielä hankkia pari pionia lisää. Molemmat vaaleanpunaiset kasvavat nyt villiintyneinä ja laajalle levinneinä isossa kukkapenkissä. Mietin, että jos pionit kerran viihtyvät siinä hyvin, voisin poistaa muut kasvit ja korvata ne uusilla pioneilla.

Perinteinen punainen särkynytsydän nousi keväällä iloisena yllätyksenä suoraan nurmikosta. Myös valtava puska isotöyhtöangervoa hämmästytti - luulin ensin, että siinäkin on pioni. Massiivinen perenna jakaa puutarhan etu- ja takaosaan. Harmaamalvikkia kasvaa siellä täällä, mutta isoin esiintymä on lähellä karhunvatukkapöheikköä. Sitten on vielä pari vuorikaunokkiesiintymää sekä vuohenkelloa ja jotakin toista kellokukkaa. Kaikenlaista sinistä. Ei niin kiva ylläri.

Vuorenkilpi uhmaa aitasääntöjä oikealla rajalla. Vasemmalla rajalla kasvaa yhtä ja toista lähellä näkösuojaksi pystytettyä bambuaitaa. Ainakin villiviini siellä on. Näiden kasvien käynee vielä huonosti, kun istutan niiden paikalle jonkin elävän näkösuojan. Pensaita vai nopeakasvuisia, korkeita perennoja? En ole vielä varma.

Puutarhaan portilta johtavan kaariportin toisella reunalla kohoaa lumikärhö ja toisella jalokärhö, jossa on vasta pieniä nuppuja. Olisin suonut, että kaariportti olisi kukassa hieman aikaisemmin, mutta hyvä näinkin. Kaariportin olemassaolo on ylipäätään jälleen yksi onnenpotku.

Nuo olivat irtokasveja, ja varsinaisia perennapenkkejä on kolme: perinteinen pitkä penkki sisääntulopolun vasemmalla puolella, leveämpi lyhyt penkki polun oikealla puolella ja korkeiden perennojen penkki etupihan oikealla puolella. Lisäksi olen itse perustanut daaliapenkin etupihan vasempaan laitaan.

Etenkin pitkässä penkissä on paljon aukkopaikkoja. Tai oli, koska istutin keväällä niihin kotona esikasvattamiani taimia: yksivuotisia daalioita ja ruohokasveja sekä monivuotisia akileijoja ja leikkokärsämöitä. Jatkossa penkki menee varmaankin pääosin uusiksi; ei ehkä vielä ensi keväänä, mutta joskus. Luultavasti säilytän silti sen idean eli keväällä penkkiin tulee sipulikasveja ja kesällä enimmäkseen matalia perennoja.

Ymmärrän, miksi aikaisemmat puutarhurit ovat täyttäneet kukkapenkit keltaisilla ja sinisillä kukilla. Itse suosisin mieluummin lempeämpiä pastellisävyjä ja valkoista. Keltainen sopii kieltämättä hyvin mökin väriin, mutta sen vastaväri sininen saa lähteä puutarhastani. Voi tosin olla, että jalopähkämö osoittautuu minua sitkeämmäksi.

Nykyään neuvotaan istuttamaan kukkapenkkeihin sekä korkeita että matalia kasveja, mutta Villa Palasessa on tehty toisin. Korkeiden perennojen penkissä kasvaa tänä kesänä pääasiassa keltaista tarha-alpia ja punaista palavaarakkautta villinä yhdistelmänä. Lisäksi on siperiankurjenmiekkoja ja muutama yksittäinen vaatimattomampi perenna. Räiskyvä kukkapenkki näyttää tosi hauskalta pilkottaessaan pensasaidan takaa ohikulkijan silmään. Tämä idea menee jatkoon. Aion laajentaa penkkiä ja täydentää sitä muilla isoilla, värikkäillä lajeilla. Mitäs niitä nyt onkaan?

Leveään ja lyhyeen, pionivaltaiseen penkkiin en ole vielä puuttunut ollenkaan. Penkin keskellä kasvaa kääpiömanteli ja sen ympärillä pionin versojen lisäksi esimerkiksi kurjenpolvia, malvaa ja jotakin syysperennaa, jonka laji ei ole vielä selvinnyt. 

Tein puutarhasta pohjapiirroksen, johon merkitsin kasvit ja niiden paikat suunnilleen. Perhe olikin jo kaivannut kasvintunnistusapua. Pitkästä kukkapenkistä on lisäksi erillinen kartta, johon on merkitty lajikkeet. Niitä on kolmisenkymmentä.

Tänä kesänä en vielä hoitanut puutarhaa käytännössä ollenkaan, koska mökin remontoiminen asumiskuntoon vei kaikki ne voimat, mitkä helteeltä jäivät jäljelle. Minulla on kuitenkin monenlaisia suunnitelmia. Tavoitteenani on kukkapuutarha, jossa on nurmikkoa vain juuri sen verran, että sille voi levittää viltin, ja kukkia kautta kesän. Etenen kuitenkin hissukseen. Siksikin, kun pihassa on jo melkein kaikki suosikkikasvini. Oikeastaan vain kuunliljat puuttuvat.

Varmaa on vain, että istutan syksyllä suuren määrän kukkasipuleita penkkeihin ja ehkä vähän nurmikollekin. Palasen puutarhan paras kukinta osuu jo nyt kevääseen, ja se on aiemmilta puutarhureilta mielestäni ihan oikea ratkaisu. Pitkän, harmaan talven jälkeen kukat tuottavat eniten iloa. Ja se on puutarhan tarkoitus: kauneus, ilo, onni ja rauha.

--

Päivän kuva: Väreiltään tyypillinen näkymä Villa Palasen puutarhasta: rönsyleinikkiä ja idänsinililjaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Siirtolapuutarhamökkini Villa Palanen on ihana. Se on ajatuksissani aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä. Mietin sitä, uneksin siitä, muistelen ja suunnittelen sitä. Käyn katsomassa mökkiä ja sen puutarhaa joka päivä. Sen hankkiminen on ollut kenties paras päätökseni ikinä.

Kuherruskuukausi siis jatkuu. En kuitenkaan ole viettänyt mökillä yhtään yötä enkä yhtään kokonaista päivää. Minua ei voi piipahtaa mökille tervehtimään, koska en ole siellä. Vasta unelmoin tupaantuliaisista, puutarhajuhlista ja päiväkahveista, vaikka kesä on jo melkein ohi. Kesälomani viimeinen päivä oli nimittäin tänään. Miten näin pääsi käymään?

Remontti on edelleen kesken

Eihän minun pitänyt muuta kuin maalauttaa seinät ja katto. Kun sitten kuitenkin myös vahvistettiin mökin perustuksia ja rakennettiin lattiat uudestaan, koko kesän aikataulut heittivät häränpyllyä. Lattiaremontti kesti purkamisen plus kahden viikon sijasta muistaakseni noin kuusi viikkoa. Tämän jälkeen piti odottaa, että maalari vapautuu – olin tietenkin menettänyt paikkani hänen jonossaan. Pintakäsittely kesti tavallista kauemmin, koska tapetin alle piti laittaa tasoitetapetti ja kattoihin eristyspohjamaali. Kun maalaus ja tapetointi valmistuivat, olikin jo heinäkuu ja raksaukkojen ja -akkojen lomakausi parhaimmillaan.

Lattiat ovat voimapaperin alla

Uudet, hienot puulattiat peitettiin lähes välittömästi voimapaperilla ja aaltopahvilla kattojen maalausta varten. Suojukset ovatkin nyt täynnä valkoisia maalitäpliä. En ole vielä repinyt niitä pois, koska listoitukset ovat tekemättä. Kun lattiaa suoristettiin, lattian ja seinän väliin jäi paikoitellen melko isokin rako, jota peittämään tilasin K-raudan järeimmät jalkalistat. Asentajan kesäloma päättyy alkavalla viikolla, joten pian nähdään, miltä listat näyttävät paikoillaan.

Huonekalut nojaavat seiniin Ikean paketeissa

Listojen laittaminen on helpointa, kun tilat ovat tyhjillään. Siksi valtaosa Villa Palasen kalusteista nojaa vielä seinään Ikean litteissä paketeissa. Ei sinne tosin monta kalustetta tulekaan. Koska mökin päätarkoitus on toimia lepotilana puutarhatöiden välillä, tuvan tärkein kaluste on iso vuode. Alkovista tulee vessa, jota mökissä ei ollut alun perin ollenkaan. Ruokailu tapahtuu lasikuistilla tai ulkona terassilla. Perinteistä seurustelutilaa sohvineen ja kahvipöytineen ei tule, koska muut toiminnot ovat tärkeämpiä eikä kaikki vaan mitenkään mahdu. Melkein kaikki tulee olemaan uutta, koska jännevaivat sanelevat, millaisia huonekaluja pystyn käyttämään.

 Keittiö odottaa kokoamista

Myös mökin keittiö on vielä kokoamatta ja asentamatta, koska ensin pitää saada lattiat, seinät ja listat kuntoon. Keittiötä hallitsi aikaisemmin kamiina, jonka suojaetäisyydet estivät järkevän tilankäytön. Kun kamiina kannettiin ulos, ikkunaseinälle vapautui tila jääkaapille, työpöydälle ja parille laatikostolle. Nämä odottavat nyt paketeissa lomien päättymistä, koska en osaa kiinnittää kaappeja seinään itse. Jääkaappi on toki jo toiminnassa lasikuistilla ja kesäkeittiö, käytännössä tiskipöytä, terassin yhteydessä. Grillin olemme virittäneet tasan kerran, juhannusaattona.

Puutarha näyttää rakennustyömaan varastolta

Kun tehdään remonttia, tarvitaan säilytystilaa materiaaleille ja rakennusjätteelle. Villa Palasessa tuota tilaa löytyi helpoimmin nurmikolta ja terassilta. Rakennusfirma siisti jälkensä asiallisesti, mutta nurmikko oli tietenkin jo ehtinyt kärsiä lautakasojen alla. Leikkimökin takaa löytyi lisäksi vanhaa puutavaraa niin terassin kuin itse talonkin rakentamisen ajoilta. Toimme laudat ja paneelin pätkät päivänvaloon nurmikolle ja kutsuimme Helpponoudon paikalle. Nyt nurmikko on tyhjä, mutta säilytyksen jäljet näkyvät siinä ainakin ensi kesään saakka. Olen kuitenkin ikionnellinen, että kaikki tontin epämääräiset kasat on selvitetty. Olen kasvanut sellaisten katveessa enkä silloin pystynyt tekemään niille mitään. Nyt pystyin.

Helle estää tehokkaan työskentelyn

Haluaisin kyllä ahertaa Palasen puutarhassa aamusta iltaan. Mutta kun helteet vain jatkuvat! Lämpöhalvaus ei houkuttele, joten olen enimmäkseen vain piipahtanut iltaisin kastelemassa kukkapenkit ja viljelylavat. Tämän seurauksena piha näyttää törkeän siivottomalta. Rikkaruohot ja puutarhakasvit rehottavat rinta rinnan. Olen myös tietoisesti välttänyt liikaa kitkemistä, etten nypi vahingossa perennojakin pois. Hävettäisi esitellä puutarhaa tässä kunnossa, joten ihan hyvä, ettei mökkikään ole asumiskelpoinen.

Villa Palasen näytäntökausi näyttää siirtyvän ensi vuoteen

Tosi moni ystävä ja tuttava ilmoitti talvella tulevansa sitten kesällä Palaseen käymään. Toivotin kaikki lämpimästi tervetulleiksi, koska en aavistanut, että Palasesta tulisi remonttityömaa koko kesäksi. Niin siinä kuitenkin kävi. Pahoittelen tilannetta ja toivon kärsivällisyyttä, sillä valitettavasti Villa Palasen ensimmäinen varsinainen näytäntökausi näyttää siirtyvän ensi vuoteen. Tämä kesä jää kenraaliharjoitukseksi, jonka näkee todennäköisesti hyvin harva.

Kunhan remontti valmistuu, esittelen sen täällä. Aion myös kertoa, mitä kaikkea kesän mittaan puutarhasta löytyi. Siihen asti!

--

Päivän kuvat: Heinäkuun kuvasatoa Villa Palasesta.

Uhosin vuosi sitten, että ansaitsemme pidemmän amarylliskauden. Itsestähän se vain on kiinni, joten tänä talvena järjestin itselleni sellaisen. Olohuoneessani on ollut koko ajan jokin hippeastrum-lajike kukassa marraskuusta saakka. Lokakuussahan daaliat ja pelargonit olivat vielä täydessä kukassa parvekkeella.

Heti alkuun kukitin Exotic Gardenin nettikaupasta tilaamani uudet sipulit. Istutin ne ruukkuihin reilun viikon välein, jotta sain kukinnan porrastettua.

Ensimmäiseksi arvoin Magic Green -lajikkeen. Se osoittautui isokokoiseksi ja suorastaan majesteettiseksi kasviksi. Kukkavana oli korkea ja kukat erittäin isoja. Väritys oli kauniimpi terälehtien ulkopinnoilla kuin sisäpinnoilla. Vaalean vihreän lisäksi nähtävissä oli hieman tummaa viininpunaista. Sipulista tuli kaksi yhtä komeaa kukkavanaa peräjälkeen. Molempiin kukkavanoihin aukesi neljä kukkaa, yksi joka ilmansuuntaan.

Marraskuun lopussa avautuivat Exotic Starin isot, kermalla ja punaruskealla raidoitetut kukat. Se teki ensimmäiseen kukkavanaansa kaksi kauniisti päällekkäin limittyvää kukkaa. Toiseen kukkavanaan kehittyi kolme kukkaa, mutta nekään eivät olleet samassa tasossa, kuten amarylliksillä yleensä. Tämä melko matala, mutta dramaattinen lajike oli kaikista talven amarylliksistä erikoisin.

Joulukuun alussa oli Hippeastrum Mistyn vuoro. Sen kukat ovat trumpettimaiset ja muistuttavat paljon liljaa. Ensimmäisen kukkavanan neljä kukkaa osoittivat kukin omaan ilmansuuntaansa, mutta toinen kukkavana aukesi upeaksi helminauhaksi. Se oli kerrassaan suloinen! Kukinta kesti pitkään, reilusti tammikuun puolelle, jos oikein muistan.

Viimeinen uusi lajikkeeni avasi ensimmäiset kukkansa joulunpyhinä. Hippeastrum Papilio on perhosamaryllis, jonka sanotaan olevan ainavihreä eli se ei ilmeisesti tarvitse lepokautta kukkiakseen uudelleen, kuten ”tavalliset” amaryllikset. Se on kuitenkin hidas kukkimaan eikä välttämättä kuki ensimmäisenä vuonna istutuksen jälkeen vielä ollenkaan. Niin olen kuullut. Kukkavaloni herätti sipulin kuitenkin kukkimaan muutamassa viikossa siinä missä muutkin.

Heti joulun jälkeen, kun uudet amaryllikset vielä kukkivat, toin autotallista erän lepotauolla olleita kukkasipuleita ylös valoon. Pienet kolibriamaryllikset, punainen Top Choice ja punavalkoinen Christmas Star, aloittivat kukintansa noin viikon välein tammi-helmikuun vaihteessa. Ne kukkivat nyt selvästi runsaammin kuin edellistalvena, jolloin olin pelastanut ne puutarhamyymälän alelaarista. Etenkin Christmas Star yllätti kauneudellaan. Siitä tuli oikein söpö. Nämä kaksi kukkivat melkein koko helmikuun.

Helmi-maaliskuun vaihteessa oli amarylliksissä muutaman päivän tauko, mutta ilman kukkia en jäänyt, koska parvekkeella kukkivat jo ensimmäiset Tulipa Greigii Torontot. Odottelin, että hämähäkkiamaryllis Hippeastrum Cybister Bogota olisi ryhtynyt kukkimaan, mutta se kasvattikin vain kukkavanaa viikosta toiseen. Kukkavana kohosi 75 senttiin, kun se lopulta alkoi kukkia viikonloppuna. Sen isot terälehdet kääntyvät hauskasti korkkiruuville, mikä tekee siitä amarylliksistäni koristeellisimman. 

Niinpä vanhin amaryllikseni, Hippeastrum Nymph, ehti kukkaan täpärästi ennen Bogotaa. Se on perinteinen jouluamaryllislajike, isokukkainen ja kerrottu. Nappasin siitä viime keväänä irti poikasen, pikkusipulin, jota lihotin parvekkeella. Se oli kesän jälkeen vielä niin pieni, etten odottanut siltä mitään. Yllätyin, kun huomasin siinä melkein yhtä ison nupun kuin emokasvissa. Se tulee kukkimaan amaryllisistäni viimeisenä.

Kesäksi kaikki amaryllikset pääsevät todennäköisesti kesäsiirtolaan Villa Palaseen. Lämpöä on siellä luultavasti vähemmän kuin lasitetulla parvekkeellani, mutta valoa on vastaavasti enemmän. Saapa nähdä, miten ne siellä viihtyvät ja millaisen kukinnan saan ensi talvena.

Kommentit (3)

Vierailija
1/3 | 

Voi miten ihania amarylliksiä! Olipa inspiroiva ja kiva postaus,kiitos siitä!!

Leena
2/3 | 

Viimeinkin saan aikaiseksi kiittää sinua blogistasi. Ensinnäkin nämä amaryllikset: tuntuu ettei tällaisia voi olla olemassakaan. Upeita ovat. Ihailuani lisää vielä se, että kuvittelen sinun olevan ihan tavallinen (ei kuitenkaan) kukkien kasvattaja, siis ei hortonomi säädyltään. Luen ja katson kiinnostuneena myös vaatetuspuoltasi. Odotan kesää, kun pääset siirtolapuutarhaasi. Kiitokset sinulle.

Sisseli
3/3 | 

Vau! Kyllä mahtavat kukat. Mukava blogi sinulla. Odotan mielenkiinnolla tulevia postauksia. Mukavaa kevättä!

Helmikuun lopulla on hyvä aika vaihtaa huonekasvien mullat. Viime vuonna leikkasin samalla pelargonit, mutta tänä vuonna aion tehdä sen erikseen vasta muutaman viikon kuluttua, kun kasvit ovat hieman asettuneet uusiin koteihinsa. 

Pelargoni ei välttämättä tarvitse joka kevät uutta ruukkua, koska sillä on aika pienet juuret. Tarkistin kuitenkin jokaisen ruukun tilanteen. Kastelin kaikki kasvit reilusti aamupäivällä ja laitoin puhtaita saviruukkuja vesialtaaseen likoamaan. Illansuussa kopautin juuripaakut irti ja katsoin, mikä tilanne oli.

Alla olevasta kuvasta näkyy, miten pienet juuret vuoden vanhalla Askola-pelargonilla oli viime keväänä. Tänä vuonna juuria oli selvästi enemmän, mutta ruukku ei ollut vielä tupaten täynnä. Vaihdoin silti sille isomman ruukun, koska se kasvaa hyvissä olosuhteissa isoksi ja isompi ruukku on vakaampi. Myös April Snow ja Dronning Ingrid saivat isot ruukut samasta syystä. 

Perinnepelargoni Askola.
Perinnepelargoni Askola.

Nimismiehen ja muut kompaktin kokoiset kukkijat pidin entisissä tai vain vähän isommissa ruukuissa. Haroin sormillani vanhaa multaa pois juuripaakkujen ympäriltä ja lisäsin ruukuttaessani uutta multaa. Muoviruukuissa kasvaneet viime kesän pistokkaat vaihdoin saviruukkuihin. Multana käytin ensin Plantagenin ja sen loputtua Kekkilän pelargonimultaa. 

Ostin kevättoimia varten myös perliittiä, vermikuliittia ja Seramista, kun kerrankin olin niin hyvinvarustetussa kaupassa, että niitä kaikkia oli tarjolla (Bauhaus). En kuitenkaan vielä avannut pakkauksia - kokeilen niitä toiste, ehkä siemenkylvöihin tai taimikasvatukseen. Nehän ovat kaikki jonkinlaista poltettua savea, joita käytetään lisäämään kasvualustan vedensitomiskykyä.

Vastaruukutetut.
Vastaruukutetut.

Viime keväänä minulla oli ruukutettavana myös pieniä amarylliksen eli hippeastrumin sipuleja, jotka olin ostanut alennuksella puutarhamyymälästä ja työntänyt isoihin juomalaseihin kukkimaan. Nämä pienoisamaryllikset Top Choice ja Christmas Star kukkivat minulla parhaillaan, enkä ole aikeissa vaihtaa niiden multaa.

Iso, jo useampana vuonna kukkinut, kerrottu amaryllis oli tehnyt peräti kaksi pikkupoikasta sivulleen. Irrotin ne viime kevään mullanvaihdon yhteydessä emokasvista. Toisen niistä hylkäsin liian pienenä, mutta toisen ruukutin kesäksi parvekkeelle kasvamaan. Se ei kuki vielä tänä talvena, mutta katsotaan, miten ensi kesän jälkeen käy.

Alla olevat kuvat ovat siis viime keväältä.

Amaryllikset.
Amaryllikset.

Uudistin viime keväänä myös kultaköynnöksen, köynnösvehkan ja muratin, jotka olivat kasvaneet liian isoiksi. Vehkasta ja muratista vain napsin pisimmät versot pois, mutta kultaköynnös vaati radikaalimpia toimia.

Olen istuttanut kultaköynnöksen uudestaan jo useita kertoja vuosien mittaan. Olen tehnyt sen yksinkertaisesti katkaisemalla versojen latvat ja työntämällä ne multaan, useita samaan ruukkuun. Pistokkaat ovat kuitenkin irronneet helposti mullasta ja osa niistä on aina kuollut. Nyt huomasin, että saattaa olla parempikin keino.

Lähellä kasvin versojen tyveä vaikutti olevan pienen kasvin näköisiä poikasia. Niissä ei ollut juuria, mutta ne näyttivät helposti irrotettavilta ja istutettavilta. Päätin kokeilla ja työnsinkin multaan verson kärkien sijasta niitä. Ja tämä onnistui! Kaikki juurtuivat ja alkoivat kasvattaa uusia lehtiä.

Vuoden kuluttua poikasten istutuksesta minulla on jo mukavan näköinen kultaköynnöspehko, jolle ei tarvitse tässä vaiheessa tehdä mitään.

Köynnösvehka ja muratti ovat kasvaneet entiselleen, joten niitä pitänee jälleen hieman latvoa. Teen sen varmaankin maaliskuussa samalla, kun leikkaan pelargonit. Muratti on selvästi kärsinyt valon puutteesta talven aikana, ja siinä on muutamia täysin kuivuneita versoja. Kokemus on osoittanut, että ne voi huoletta leikata kokonaan pois. Uusia kasvaa kyllä, kun olosuhteet jälleen paranevat.

Kultaköynnös vuosi sitten ja nyt.
Kultaköynnös vuosi sitten ja nyt.

Kuten sanottu, viime keväänä leikkasin pelargonit mullanvaihdon yhteydessä – kaikki muut paitsi Madame Salleronin, joka on enemmän mätäs kuin varrellinen kasvi. Se ja pikkuruinen Ansbrook Mulberry Blotch olivat kärsineet pahoin pimeästä talvikaudesta, mutta kesällä ne puskivat valtavan määrän uusia lehtiä ja oksia. Tänä talvena tarjosin pelargoneilleni reippaasti lukseja, joten hienohelmatkin lähtevät nyt uuteen kasvukauteen aivan eri asetelmasta kuin vuosi sitten.

Madame Salleron.
Madame Salleron.

Viime keväänä leikkaamani pelakuut, Askola ja Rosebud Appleblossom, eivät ottaneet rajusta käsittelystä yhtään nokkiinsa, vaikka jätin niihin vain muutaman lehden kuhunkin. Niistä kasvoi kesän aikana yhtä isoja tai isompia kuin alun perin. En tosin osaa vielä kovin hyvin ennakoida, mistä kasvi alkaa puskea uusia oksia, joten Askola näyttää aika holtittomalta. Oksat kiemurtelevat moniin suuntiin.

En välttämättä leikkaa Askolaa tänä keväänä. Kun käytössäni on ensimmäistä kertaa parvekkeen ohella myös piha, jossa on paljon katettua terassitilaa, pelargonit mahtuvat leikkaamattakin kasvattamaan lisää ulottuvuuksia.

Piiskamaisesti korkeutta kasvaneet nuoret pelargonit aion kuitenkin leikata. Myös Dronning Ingrid on leikkauslistalla, mutta pääasiassa pistokkaiden takia: saan siitä ainakin kuusi uutta vaaleanpunaista kaunotarta lasiverannalle. Sillä nythän minä suorastaan tarvitsen lisää kasveja! Kukitettavaa tilaa niin paljon enemmän. Tekee melkein mieli sanoa: lääniä. 360 neliötä.

Dronning Ingrid, Mårbackan tanskalainen pikkuserkku.
Dronning Ingrid, Mårbackan tanskalainen pikkuserkku.

--

Päivän kuva: Pelargonit ja hippeastrumit eli amaryllikset ryhmäkuvassa ennen viime kevään ruukutusta.

 

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty kävelemään pitkiä matkoja, ja minulla on usein jännekipuja hamstring-syndrooman takia. Niinpä minusta ei tullutkaan maraton- eikä joogamummoa, vaan kukkamummo ja siirtolapuutarhuri. Päivitän blogia harvakseltaan, koska minulla on tällä erää vain vähän sanottavaa muusta kuin puutarhanhoidosta.

Olen Maija Rauha, 65-vuotias ja eläkkeellä. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016