Kirjoitukset avainsanalla kukat

Lasitettu länsiparvekkeeni osoittautui tänä kesänä mainioksi paikaksi pelargoneille – koko 10 lajikkeen kokoelmani viihtyi erittäin hyvin. Myös amaryllisten kesätys onnistui, sillä kaikki neljä lajiketta kasvattivat muhkeat sipulit. Olen jo lakannut kastelemasta niitä. Pian katkaisen lehdet ja vien ruukut pimeään autotalliin muutaman kuukauden lepotaukoa varten.

Kokeilin toki muutakin. Osa kasveista viihtyi hyvin, osa tuotti pettymyksen. Epäonnistumisetkin tietysti olivat oma vika: en onnistunut luomaan olosuhteita, joissa kasvit olisivat viihtyneet.

Tavoittelin englantilaisen puutarhan tunnelmaa kokeilemalla ruusun ja kärhön kasvatusta. Ruusuksi valitsin keltaisen peittoruusun nimeltä Yellow Fairy. Kukkakuvaston kuvassa ruusu kasvoi ruukussa kompaktin näköisenä ja pikku pensaan muotoisena. Se oli täysin kukkien peitossa.

Minun keltakeijuni oli aivan toista maata. Taimena se näytti söötiltä, mutta heti lannoitetta saatuaan se kasvatti eri suuntiin töröttäviä, suoria versoja, joista osa oli varsin pitkiä. Tuuheudesta ei voi tämän kasvin kohdalla puhua. Se teki kyllä kukkia, mutta kukat olivat surkean pieniä. Kasvi oli myös arka. Ensin siihen iskivät kirvat ja sen jälkeen härmä tai jokin muu sienitauti.

Ruusu ei siis viihtynyt hoidossani ollenkaan. Syynä oli varmaan se, että jouduin nostamaan sinänsä tilavan ruukun amppeliksi, kun tarvitsin kaiken pöytätilan pelargoneille. Kun alkukesä oli vielä helteinen, ruusun juuret olivat todennäköisesti liian lämpimässä. En kokeile ruusua ihan heti uudestaan.

Toinen pettymys oli kärhö, kuinka ollakaan. Tangutica-ryhmään kuuluvan tarhakeltakärhö Little Lemonsin piti olla aivan täydellisesti ruukkukasvatukseen ja amppeleihin sopiva kääpiölajike, jonka piti kasvaa reheväksi, pyöreäksi kukkamättääksi.

Kaikkea muuta! Minun taimeni kasvatti yksittäisiä, pitkiä versoja, jotka kiipesivät amppelin vaijereita pitkin kohti kattoa. Kärhön kukat olivat kauniin lyhtymäisiä, mutta niiden määrän pystyi laskemaan kahden käden sormilla. Tunnustin tappioni ja vein sekä ruusun että kärhön jo juhannukselta maalle istutettavaksi oikeaan multaan. Siellä kärhö saa kiipeillä tammen runkoa pitkin niin paljon kuin huvittaa.

Jalalliseen viljelylaatikkooni kylvin kehäkukkaniityn. Suuruudenhulluus varmaan iski siemenkaupassa, kun otin kokeiluun peräti kolme eri lajiketta, toinen toistaan isompia ja korkeampia ja hieman eri värisiäkin, hehkuvan oranssista hienostuneeseen aprikoosiin.

Alku näytti lupaavalta: taimia nousi runsaasti ja hieman harvensinkin niitä. En kuitenkaan uskonut siemenpussin ohjetta, jossa väitettiin sopivaksi taimiväliksi 20 cm. Iso virhe! En muistanut ollenkaan, miten roteva ja haaroittuva kasvi kehäkukka parhaimmillaan on. Taimeni olivat liian tiheässä. Joten kun kirvat saapuivat, ne näkivät edessään loputtoman ruokapöydän.

Taistelin urheasti tuholaisia vastaan mäntysuopaliuosta sisältävän suihkupullon kanssa. Taimet eivät tykänneet toistuvista vesisuihkuista. Osa lakosi kokonaan maahan, toisten varret alkoivat mutkitella. Ihme kyllä onnistuin kasvattamaan osan kehäkukista kukintoon asti. Haaveideni kaltaista oranssia niittyä siitä ei kuitenkaan koskaan tullut.

Myös liljat näyttivät aluksi epäonnistuvan. Olin tilannut pussillisen myöhään kukkivan oriental-lilja Playtimen sipuleita, mutta valtaosa niistä ehti homehtua ennen kuin tajusin istuttaa ne. Sain kymmenestä sipulista vain kaksi kukkivaa kasvia. Niistä tuli kylläkin erittäin komeita. Kukkien läpimitta oli melkein 20 senttiä, ja niiden tuoksu täytti avoimen parvekkeen oven kautta myös ison olohuoneen.

Yksi viljelylaatikkoon kehäkukkien joukkoon istuttamistani liljoista ei jaksanut kukkia, mutta jätin sen kesäksi keräämään voimia. Luulen, että saan siitä pian sipulin talteen ensi kevättä varten. Aion viedä sen amarylliksen sipulien kanssa pimeään autotalliin. Tosin jääkaappi olisi todennäköisesti lämpötilaltaan parempi paikka.

Jos pelargoneja ei lasketa, parvekkeeni väriteema oli tänä kesänä keltainen, kuten ehkä jo huomasittekin. Keltaista linjaa jatkoi valtavan kokoinen amppelibegonia Apricot Shades. Se oli puolisoni valinta kukkapuutarhalta, jossa vierailimme kesäkuussa. En periaatteessa pidä begonioista, koska niiden karvaiset varret ja peikon korvaa muistuttavat lehdet ovat minusta rumia. Mutta onhan tämä komea.

Kerrotut kukat muistuttavat niin paljon ruusua, että kun etsin lajikkeen nimeä Googlen kuvahaulla, sain vastaukseksi pelkkiä ruusun kuvia. Lopulta löysin hollantilaisen puutarhan kuvastosta nämä upeasti kukkivat ja kestävät begoniat. Syksyä kohti kukkien koko on pienentynyt eikä isoja, kerrottuja kukkia enää juuri näy, mutta kasvi kukkii edelleen.

Verenpisaroita ei saa keltaisina – miltähän sekin näyttäisi? Monivuotiset kokeiluni ovat kuitenkin osoittaneet, että parvekkeen sivuseinän pienissä istutuslaatikoissa viihtyvät parhaiten juuri miniverenpisarat. Tämänvuotinen lajike oli uusi, Laura, ja osui täysin nappiin.

Pienoisverenpisarat ovat kukkineet ahkerasti koko kesän ja ovat edelleen runsaassa kukassa. Lajikkeen kasvutapa on seinustalle juuri sopivan rento.

Oli minulla isompikin verenpisara. Ihastuin puutarhamyymälässä upeisiin kukkiin ja istutin kaksi tainta altakasteluamppeliin. Päättelin googlaamalla, että kysymyksessä on lajike nimeltä El Camino. Kymmeniä verenpisaralajikkeiden kuvia katsellessani päädyin siihen, että juuri tämä on eniten minun makuuni: kukat ovat isot ja kauniit, mutta eivät räikeät, ja niissä on hienoja sävyvaihteluja.

Ikävä kyllä El Camino ei tykännyt altakasteluruukusta. Se kukki upeasti muutaman viikon ajan, mutta sen voimat eivät riittäneet jatkuvaan kukintaan. Havaitsin syyn vasta kasvia hävittäessäni, kun se oli jo melkein pystyyn kuivunut. Sen juuret eivät ilmeisesti koskaan kasvaneet riittävän alas, että se olisi päässyt hyödyntämään ruukun vesivarantoja. Harmi. Olisi pitänyt kastella ahkerammin päältä.

Jo siirtäessäni viljelylaatikon paikkaa ajattelin, että sen nurkassa olisi hyvä paikka daalialle. Katossa on nimittäin sillä kohtaa koukku, johon ison kasvin voisi sitoa, ja seinät suojaisivat sitä kahdelta puolelta. Niinpä istutin laatikon päätyyn Gold Crown -nimisen kaktusdaalian juurakon.

Kirvat iskivät daalian taimeen, mutta sain ne pidettyä ahkeralla suihkuttelulla sen verran kurissa, että kasvi onnistui kasvamaan täyteen mittaan eli lähes katonrajaan asti. Sieltä se nyt kumartaa kohti parvekkeen ikkunoita. Kukat ovat niin isoja ja painavia, että varret taittuisivat ja katkeaisivat, jos niitä ei pystyisi tukemaan.

Daaliassa on tällä hetkellä kahdeksan avonaista kukkaa. Olen jo ottanut siitä kaksi oksaa leikkokukiksi ja poistanut 3-4 kuihtuvaa kukkaa. Voi sanoa, että kukinta on runsas.

Lupasin keväällä, ettei parvekkeelleni tulisi tänä kesänä viidakkotunnelmaa vaan kyseessä olisi kokoelmahuone. Tämä ei aivan toteutunut. Epäonnistumisista huolimattakin parvekkeesta tuli erittäin rehevä, runsaasti kukkiva ja kaunis. Olipa hienoa, että kesällä oli runsaasti aikaa hoitaa ja ihailla sitä.

Kommentit (1)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Pelargoniharrastukseni on kehittynyt eksponentiaalisesti. Aloitin kaksi vuotta sitten yhdellä lajikkeella. Viime vuonna minulla oli lisäksi kaksi Pelargoniyhdistyksen huutokaupasta ostamaani erikoisuutta. Ja juuri nyt parvekkeellani kukkii kaikkiaan kymmenen pielikukkaa. Olen alkanut ymmärtää, mikä niissä viehättää. Mikä sinun mielestäsi on pelargoneistani kaunein?

1. Appleblossom Rosebud – roteva superkukkija

Ensimmäinen pelargonini. Tilasin Kodin Kukista kolme taimea, joista jokaisesta kasvoi roteva, runsaasti kukkiva pelakka. Talvetin niistä vain yhden. Otin siitä keväällä neljä pistokasta, joista syntyi elokuuhun mennessä viljelylaatikkooni mahtava kukkavyöry. Jälleen talvetin vain yhden ja otin pistokkaita.

Nyt olen jo vähän kyllästynyt Appleblossomiin. Se vie valtavasti tilaa, ja kukista tulee lasitetun parvekkeen lämmössä punareunaisia. Tykkään niistä enemmän valkoisina, vihreinä ja hennon vaaleanpunaisina nuppuina, ja toivoisin niiden pysyvän sellaisina. Ensi kesäksi minulla onkin juurtumassa April Snow -pistokas. Sen kukissa pitäisi olla valkoinen keskusta ja roosat reunat.

2. Askola – muhkeat, lohenväriset kukkapallot

Tämä oli puolisoni valinta Pelargoniyhdistyksen huutokaupasta. Ensimmäisenä kesänä nuori pelargoni teki ikkunalaudalla yhden vaivaisen kukkasen. Tänä keväänä vaihdoin sille uuden, melko pienen ruukun – ajattelin, että se on pieni kasvi - ja pelargonimullan ja sijoitin sen parvekkeelle. Ja nyt se kukkii runsaasti isoin, pallomaisin, lohenpunaisin kukin.

Askolan kukat ovat niin isoja, tiheitä ja painavia, että pelkään koko ajan varsien katkeavan. Olen tukenut niitä viereisten ruukkujen puolelta. Ensi kesäksi siirrän sen isompaan ruukkuun, koska nyt ymmärrän, että se onkin suurisieluinen suomalainen perinnepelakka eikä mikään muualta tullut, pitkälle jalostettu kääpiölajike. Ainutlaatuista Askolassa on, että kukkien terälehdet vaalenevat reunaa kohti. Yleensä pelakuissa on päinvastoin. Oranssiin vivahtava väri on luonnossa erittäin kaunis.

3. Ansbrook Mulberry Blotch – ihanimmat lehdet ikinä

Tällä pelargonilla on kyseenalainen maine hankalana tapauksena, joka voi kuolla mihin vuodenaikaan tahansa eikä kuki juuri koskaan. Moni sitä kuitenkin yrittää kasvattaa, koska sen lehdet ovat kauneimmat ikinä. Niiden reunat ovat kermanvaaleat, keskusta tumman punaruskea ja siinä välissä on vihreän eri sävyjä. Värikirjo ei valitettavasti toistu kovin hyvin kuvissa.

Sain huutokaupasta ostamani pistokkaan pidetyksi hengissä viime kesän ja talven yli, vaikka kitukasvuisena. Mietin, että heitän sen pois, ellei se pian ala viihtyä. Siitä tulikin tänä kesänä yllättävän nopeasti erittäin tuuhea, ja tällä hetkellä siinä on yhtä aikaa neljä kukintoa, kussakin 6-12 kukkaa. Nuppuja on vielä runsaasti. Koen päässeeni pelargoniurani huipulle!

Istutin Ansbrook Mulberry Blotchin keväällä pieneen saviruukkuun Plantagenin pelargonimultaan. Olen lannoittanut sitä noin joka toinen kastelukerta Kekkilän vaaleanpunaisella kesäkukkalannoitteella ja joka toinen kerta Nelsonin pelargonilannoitteella. Olen antanut sille valoisimman kasvupaikan ja pitänyt huolta, ettei se ole kuivunut liikaa eikä ollut liian märkä. Ja sitten olen vain jännittänyt nuppujen aukeamista. Ainakin kolmet nuput kuivuivat ennen kuin ensimmäinen kukinto kasvoi täyteen mittaan.

4. Bob Newing – tähtipelargonien aatelia

Otin Pelargonipäivillä kuvan erityisen sykähdyttävästä kukasta. Tänä keväänä sen pistokkaita oli myynnissä paikallisessa puutarhamyymälässä, Viherlassilassa, jolloin selvisi nimikin: Bob Newing. Sain kuin sainkin sieltä oman, Pelargonitaivaassa kasvatetun taimen.

Ansbrook Mulberry Blotchin tavoin Bob Newingin pääviehätys on lehdissä eikä niinkään kukissa. Tavallisten vyöhykepelargonien lehdet ovat piparkakkureunaisia, mutta tähtipelargonien lehtien reunat ovat särmikkäämpiä, tähden muotoisia. Sama pätee kukkiin: niiden terälehdet ovat pyöreän sijasta sahalaitaisia. Bob Newingin kukat ovat sähäkän punaiset, valosta riippuen oranssiin vivahtavat tai tomaatinpunaiset.

5.  Vectis Finery – Hienostuneita pikkupalloja

Myös Vectis Finery on tähtipelargoni, mutta sitä jalostettaessa on keskitytty lehtien sijasta kukkiin. Vectis Fineryn vaaleanpunaiset kukat muodostavat kauniin, pyöreän pallon ja kukat ovat sahalaitoineen suloiset. Kukissa on viehättäviä värieroja. Lehdet ovat melko vaatimattomat.

Pelakka kukkii runsaasti, muttei kasva ainakaan yhdessä kesässä kovin isoksi. Hyvä niin – mahtuu parvekkeelle paremmin. Fineryn kasvutapa on sellainen, että kukat sojottavat pallon muotoisesta kasvista eri suuntiin, joten vaikka kukintoja olisi kasvissa useita, niitä on vaikea saada siististi samaan kuvaan. Myös Vectis Fineryni on Pelargonitaivaan tuotantoa ja hankittu Viherlassilasta tänä keväänä.

6. Madame Salleron – Kun on kaunis ja tuoksuva, ei tarvitse kukkia

Madame Salleron on Englannissa 1800-luvun lopulla kehitetty pelargonilajike, joka ei kuki lainkaan. Jos Madame Salleronina myyty kasvi kukkii, se on väärennös. Ostin Madameni Ruissalon kasvitieteellisestä puutarhasta viime tammikuussa. Siellä se oli kehittynyt keinovalossa tuuheaksi pikku puskaksi. Pensas harveni murto-osaan entisestä ennen kuin kevät koitti ja sain sen siirretyksi parvekkeelle, mutta siellä se onneksi voi hyvin ja pulskistui uudelleen.

Madame Salleron on jalostettu englantilaisten puutarhojen kukkapenkkien (herbaceous border) reunuskasviksi. Sen kasvutapa on mätäsmäinen ja rönsyilevä, joten siitä muodostuu helposti yhtenäinen vihreä-valkoinen kaulus kukkiville kasveille.

Huomasin vasta ihan äsken, että Madame tuoksuu vienosti sitruunalta. Minulla ei olekaan varsinaisia tuoksupelargoneja, joten tämä oli iloinen yllätys.

7. Dronning Ingrid – Melkein Mårbacka

Vaaleanpunainen, runsaasti kukkiva Mårbacka on niin haluttu, että moni puutarhamyymälä myy Mårbackana muitakin samanvärisiä pelargoneja. Minunkin Dronning Ingridissäni oli kasvattajapuutarhan jäljiltä tarra Dronning Ingrid, mutta hintalapussa luki Mårbacka. Kasvi oli alkukesän silmänilo, joka kukki upeasti, kun muut pelakat vasta miettivät, kasvattaisivatko vielä juuria vai joko olisi kukkanuppujen vuoro. Ja juu, kyllä kuningatar kukkii edelleen.

Dronning Ingridin kukkapallot ovat vähän pienemmät ja kukat kerrotummat kuin Mårbackan, ja sillä on eri väriset heteet (keltaiset, kun Mårbackalla on muistaakseni punaiset tai oranssit). Harrastajat tietävät, että aitoja Mårbackoja on puutarhamyymälöissä myynnissä vain harvoin, Plantagenista niitä tosin voi löytää. Ruotsissa on tarjolla vaaleanpunaisen lisäksi valkoisia ja punaisia Mårbackoja. Dronning Ingrid on tanskalaisen kasvattajan kehittämä lajike, jota voi sanoa vaikka Mårbackan siskoksi tai tyttäreksi.

8. Nimismies – Kaunotar itärajan takaa

Tarina kertoo, että rajantakaisessa Vepsässä matkaillut pelargoniharrastajien porukka ihastui paikallisen viranomaisen akkunalla kasvaneeseen pelargoniin niin, että pyysivät pistokkaan. Kukalle annettiin Suomessa nimeksi Nimismies, koska suunnilleen sellainen oli viranomaisen asema. Venäjällä sama pelakka tunnetaan nimellä Nevesta eli morsian, ja sitä tiedetään kasvatettavan myös Ruotsissa. Sama kukka lienee tullut Suomeen sekä itä- että länsirajan takaa.

Hankin tämän kansainvälisen kaunottaren Facebookin Ostetaan, myydään ja vaihdetaan pelargoneja -ryhmästä ja sain sen huolellisesti pakattuna postipakettina, jonka runko oli tehty pizzalaatikosta. Pikkutaimi pudotti valtaosan lehdistään istuttamisen jälkeen, mutta juurtui nopeasti uuteen ruukkuunsa ja ryhtyi kukkimaan. Nimismiehen kukat ovat viileän pinkit, ja värin intensiivisyys vaihtelee kukasta toiseen.

9. Eileen Nancy – Vaaleanpunainen hempukka

Myös Eileen Nancy -yksilöni on peräisin pelargoniharrastajien Facebook-ryhmästä. Pistokkaat maksavat siellä yleensä 4-5 euroa plus postikulut, ja niitä näyttää tulevan myytäväksi melkein kautta vuoden. Niitä syntyy, kun harrastajat leikkaavat liian isoiksi kasvaneita tai muotopuolia pelargonejaan. Monet karsivat kasveja talvisäilöön viedessä tai keväällä kasvukauden alkaessa.  

Eileen Nancy on oikea hempukka, suloinen, isokukkainen, kerrottu pelargoni, ehkä romanttisimman näköinen kaikista pelargoneistani. Väri tuo mieleen mansikat ja kermavaahdon, vaikka kukkien punainen on hyvin vaalea.

10.  Karoliina – Sähäkkä perinnepelargoni

Karoliina on yksi vanhimmista suomalaisista pelargoneista, joiden historia tiedetään. Samanlaista sähäkän pinkkiä, violettiin vivahtavaa pielikukkaa on kasvanut saman talon ikkunoilla Tyrväällä, nykyisessä Sastamalassa, 1800-luvulta lähtien. Karoliinan terälehdet ovat moniin pelargoneihin verrattuna kapeahkot ja kukat kerrotut. Kasvini on vielä pieni, mutta aika näyttää, tuleeko siitä siro, roteva vai jotakin siltä väliltä. Suomalaiset perinnepelargonit ovat usein aika isoja.

Karoliina tuli myyntiin, kun muuan pelargoniharrastaja karsi isoa kokoelmaansa. Ymmärrän, että moni pelargoni viehättää silmää enemmän kuin Karoliina, mutta minä halusin kokoelmaani juuri sen. Olemme nimittäin molemmat pohjimmiltamme Tyrvään tyttöjä. Ulkonäkö ei kerro meistä kaikkea.

--

Päivän kuvat: Tunnistatko pelargonit ryhmäkuvista?

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Yksi ääni Mme Salleronille ja yksi Nimismiehelle. En ole edes tiennyt että pelargoneissakin on eri lajikkeita ja valtava kirjo lehtien ja kukkien muodoissa ja väreissä. Aina oppii.

Vierailija
2/2 | 

Kaikki ovat upeita, mutta erityisen viehättäviä ovat iki-ihana Karoliina sekä Askola; ovat näyttäviä!

Demokratiassa päätöksenteko tuppaa olemaan hidasta, ja hyvä niin. Välillä kissanhännän veto kestää poliittisissa elimissä niin pitkään, että yleiset arvostukset ehtivät sillä välin muuttua. Asiasta, jota aikaisemmin kannattivat vain edelläkävijät, onkin tullut valtavirtaa.

Toivottavasti niin käy myös Kupittaan siirtolapuutarhan säilyttämiselle. Siinä on kyse niinkin muodikkaista asioista kuin kestävä kehitys, biodiversiteetti ja kaupunkiviljely. Turun vanhin siirtolapuutarha säilyttää jo 1700-luvulla alkanutta kaupunkipuutarhojen historiaa: se on vanhojen kasvilajikkeiden elävä geenipankki. Sellaista ei voi enää perustaa, sen voi vain säilyttää.

Vierailin Kupittaan siirtolapuutarhassa heinäkuussa Avoimen puutarhat -päivänä ja todistin omin silmin, miten paljon säilytettävää siellä on. Se on ihastuttava, vehreä keidas aivan Kupittaan Citymarketin vieressä.

Ensi sunnuntaina 16.8. vietetään siirtolapuutahan 85-vuotispäivää avoimien ovien ja opastusten merkeissä kello 12-17. Kannattaa poiketa, jos liikutte lähistöllä. Myös 4h-yhdistyksen kesäkahvila on avoinna.

Läheisellä päiväkodilla on siirtolapuutarhassa oma mökki ja puutarha, jossa lapset saavat kasvattaa kesäkurpitsaa, kehäkukkia ja mitä mielivätkin. Erään puutarhan rouva on kävelevä pionitietopankki. Toisessa pihassa on tehokkaan näköinen hyötypuutarha, ja kolmannessa voi tutustua mehiläisten elämään. Osa pihoista on ihanasti hieman rempallaan. Useimmat ovat kuitenkin hyvin tai erittäin hyvin hoidettuja.

Miten pieneen tilaan voikin istuttaa sellaisen määrän kasveja? Ja miten ne saa viihtymään niin hyvin? Puutarhurit jakavat mieluusti vinkkejä uteliaille. Jos puutarhan portti on auki, se tarkoittaa, että sisään saa tulla.

Turun kaupunki on aikeissa rakentaa siirtolapuutarhan paikalle kerrostaloja maankäytön tehostamisen nimissä. Siirtolapuutarhan maanvuokrasopimusta on pidennetty vuoteen 2025, koska uuden yleiskaavan valmistelu vie odotettua pidempään. Kupittaan ryhmäpuutarha ry on vedonnut useita kertoja kaupunkiin puutarhan puolesta. Parhaillaankin on meneillään nimien keruu säilyttämistä puoltavaan adressiin.

Ei ole selvää, että siirtolapuutarha saa jäädä, mutta mielestäni se on vuosi vuodelta todennäköisempää. Turku aikoo olla hiilineutraali kaupunki vuoteen 2030 mennessä, joten miksi se tuhoaisi tämän vehreän hiilinielun? Tuntuu hölmöltä, jos kaupunki toisella kädellä jakelee kaupunkiviljelijöille viljelylaatikoita ja toisella kädellä lakkauttaa viljelijöiden pikku paratiisin. Aluehan ei edes ole iso. Luulisi taloille löytyvän lääniä muualtakin. 

Siirtolapuutarha on ajateltu siirtää asutuksen tieltä Koroisiin. 80-vuotiaiden omenapuiden ja ikiaikaisten perennojen siirtäminen on kuitenkin vaikeaa, ellei mahdotonta. Ja miten nämä pikkuruiset, suloiset mutta hauraat mökit muka saataisiin siirretyiksi? Tuskin mitenkään. 

Siirtolapuutarha teki minuun suuren vaikutuksen. Aloin miettiä, miten mukava oma siirtolapuutarhamökki ja -puutarha olisi. Sinne pääsisi  kätevästi bussilla, ja perillä odottaisi toinen, vihreämpi ja kauniimpi maailma. Jos jostakin tupsahtaisi tilille setelitukku niin tietäisin, minne sen sijoittaisin. Unelmointi on onneksi ilmaista.

Adressi Kupittaan siirtolapuutarhan säilyttämisen puolesta löytyy täältä.

--

Päivän kuvat: Mökkejä ja kukkia Kupittaan siirtolapuutarhassa heinäkuussa 2020.

Tänä kesänä parvekkeellani eivät monsterikukat mellasta. Ei ylikasvaneita värinokkosia, ei kaikkialle kiipeäviä krasseja eikä katosta lattiaan rönsyileviä keijunmekkoja. Ehei. Nyt on laki ja järjestys saapunut kaupunkiin. Kukka-ansarista tuli kokoelmahuone, jossa pidetään turvavälit.  Kas näin:

1. Siirsin viljelylaatikon pois parvekelasien luota

Luulin, etteivät kapean parvekkeeni vähäiset kalusteet voisi olla kuin yhdessä järjestyksessä. Siinä parhaassa. Mutta kun tulppaaniajan jälkeen jouduin tyhjentämään viljelylaatikkoni mullasta, saatoin saman tien siirrellä sitä ja kokeilla uusia yhdistelmiä. Havaitsin, että olohuoneen seinusta on jalalliselle, mutta silti matalahkolle viljelylaatikolle itse asiassa parempi paikka kuin kadun puoli: kasvit saavat siinä paremmin aurinkoa eivätkä jää parvekkeen laidan varjoon.

2. Kannoin istutuspöydän viljelylaatikon entiselle paikalle

Istutuspöydän paras paikka onkin parvekkeen ovea vastapäätä kadun puolella. Pöytä on saman korkuinen kuin parvekkeen laita, joten pöydälle asetellut ruukut kylpevät auringonvalossa. Näkymä olohuonesta parvekkeelle on entistä parempi, kun kadun puolen kasvit eivät ole liian matalalla.  Saakohan tästä selostuksesta mitään tolkkua? No, ehkä kuvat selventävät.

3. Korituolille jäi vahingossa parempi paikka

Korituolissa istuttiin ennen selkä olohuoneeseen päin, jolloin suoraan edessä ei näkynyt oikein mitään. Nyt näkymä avautuu parvekkeen istutuksiin ja edessä on reilusti jalkatilaa. Viljelylaatikko on aivan korituolin vieressä. Kylvin siihen kehäkukkia, joiden kehittymistä on nyt mahdollista seurata lähietäisyydeltä. Viljelylaatikon nurkassa kasvaa daalia, josta pitäisi tulla aika korkea.

4. Tilaa jäi myös porrasjakkaralle

Meillä ei ole ollut lainkaan porrasjakkaraa. Nuorempana oli helppoa nousta tavalliselle pikkutuolille, kun piti vaihtaa verhot tai siirtää amppelin paikkaa. Tuoli oli vähän matala, mutta varpaista sai aina muutaman sentin lisämittaa. Nyt tuntui kuitenkin hyvältä ajatukselta investoida Ikean tukevaan porrasjakkaraan.  Sen säilytyspaikka on parvekkeella, jossa siitä saa myös mukavan jalkarahin korituolin eteen. Jakkara on täyspuuta, mutta silti kevyt nostaa. Ja tosiaan, amppeleiden siirtely ja valokuvien ottaminen ylhäältäpäin on nyt lapsellisen helppoa.

5. Hankin kunnolliset matot

Parvekkeen aikaisemmat matot olivat hetken mielijohteesta hankitut Ikean halvat, muoviset nukkamatot. Myös nykyiset matot ovat muovia, tarkemmin sanoen kierrätysmuovipullojen kuiduista kudotut, mutta sitä ei tiedä, ellei kukaan kerro. Finarten Pispala-matot näyttävät hyvin perinteisiltä. Ne ovat kuitenkin suomalainen design-tuote, jonka suunnittelija on Mervi Pesonen. Ne tuntuvat jalan alla lämpimiltä ja yllättävän pehmeiltä ollakseen muovia. (Joo, olisi pitänyt imuroida paremmin ennen kuvaamista, tiedän.)

6. Huollatin parvekelasit

Keväällä parvekelaseja pestessäni lasielementit eivät enää kulkeneet kevyesti kiskoja pitkin. Minulla oli myös suuria vaikeuksia saada laseja käännetyiksi päätyseinälle ja taas sieltä pois. Jouduimme käyttämään vasaraa ja väkivaltaa, että saimme lasit kiinni. Kutsuttiin huoltomies, sama kaveri, joka aikanaan lasit asensikin. Hän kertoi, että näin vilkasliikenteisellä paikalla lasitukset tosiaan tarvitsevat säännöllistä huoltoa toimiakseen. Etenkin yläkisko, johon en yllä kunnolla siivoamaan, ja siinä laseja kuljettavat pyörät olivat likaantuneet niin, etteivät pyörät mahtuneet kunnolla liikkumaan kiskossa. Nyt kaikki taas toimii. Samalla mies huolsi laskosverhot. Niistä on kuulemma tullut jo uusi, toimivampi malli. Ihan hyvät nämäkin ovat, mutta pari osaa oli irronnut.

7. Rakensin päätyseinälle iltojen valoilon

Tykkään istua parvekkeella erityisesti iltaisin, kun hämärtyy ja ikivanhojen (ainakin neljä vuotta) aurinkokennolamppujen valot syttyvät. Installaatio on suoraan korituolin edessä parvekkeen toisessa päädyssä. Valojen lisäksi siihen kuuluu verenpisaraistutus ja appivanhemmilta perityt bhutanilaiset rukouskellot.

--

Jaa että mitkä kokoelmat? No, hippeastrum- ja pelargonikokelmat, tiätty! Esittelen ne myöhemmin, kunhan hieman useampi pelakka alkaa kukkia. Nyt ovat kukassa vain vaaleanpunainen Dronning Ingrid ja sähäkän punainen tähtipelargoni Bob Ewing.

--

Päivän kuvat: näkymiä parvekkeeltani. Kaikki kuvat on otettu viime viikonloppuna.

 

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty kävelemään pitkiä matkoja, ja minulla on usein jännekipuja hamstring-syndrooman takia. Niinpä minusta ei tullutkaan maraton- eikä joogamummoa, vaan kukkamummo ja siirtolapuutarhuri. Päivitän blogia harvakseltaan, koska minulla on tällä erää vain vähän sanottavaa muusta kuin puutarhanhoidosta.

Olen Maija Rauha, 65-vuotias ja eläkkeellä. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016