Kirjoitukset avainsanalla kukat

En päässyt Hollannin kuuluisaan tulppaanipuistoon Keukenhofiin tänä(kään) keväänä, mutta eipä päässyt kukaan muukaan suomalainen. Löysin kuitenkin kohteen, jossa on ihania tulppaani-istutuksia. Ei niin kovin monta, mutta hienoja! Se on Tuorla.

Kaarinassa Turun lähellä sijaitseva Tuorla tunnettiin jo keskiajalla. Se oli ilmeisesti piispan karjatila ja osa Kuusiston katolista piispanlinnaa. Kustaa Vaasa nappasi kuitenkin kruunulle Tuorlan, kuten monet muutkin katolisen kirkon omistukset. Monien vaiheiden jälkeen turkulainen kauppias Arppe osti Tuorlan vuonna 1693. Vuonna 1774 se siirtyi Bremer-suvun omistukseen. Kuuluisin Tuorlassa syntynyt on todennäköisesti Fredrika Bremer, joka tunnetaan ruotsalaisena naisasianaisena ja kirjailijana. Hän syntyi vuonna 1801. 

Nykyisin Tuorla on kuulemma Kaarinan tärkein matkailukohde. Sitä ei alueelle saapuessa huomaa – opastetaulu kyllä löytyy, muttei porttia, pääsymaksua eikä opastuskeskusta. Pysäköimme auton, kun näimme ensimmäisen kukassa olevan hedelmäpuun. Ja sitten vain lähdimme tutustumaan kartanon puistoon kävellen. Kauniina lauantai-iltana paikalla oli pari koirankävelyttäjää ja muutama opiskelija. Ei todellakaan mitään yleisöryntäystä, vaikka puiden ja tulppaanien kukinta oli parhaimmillaan.

En edes tiennyt, että Tuorla on matkailukohde. Luulin, että se on koulu ja sillä hyvä. Tuorlan historia maatalouskouluna alkoi nimittäin jo 1800-luvulla, ja siellä järjestettiin muun muassa Suomen ensimmäiset karjakkokurssit. Tällä hetkellä siellä toimii Ammattiopisto Liviaan kuuluva kaksikielinen maaseutuopisto.

Tuorlassa opiskellaan maataloutta, puutarhataloutta ja luonto- ja ympäristöalaa. Tuorlassa on opetusmaatila ja -puutarha kasvihuoneineen sekä floristiikkatalo, jonka yhteydessä on tavallisesti keväisin taimimyymälä. Koulun hedelmätarhassa viljellään omenaa ja pensasmustikkaa.

Tuorlan päärakennuksen keskiosa on todennäköisesti 1600-luvulta ja siivet 1800-luvun alkupuolelta. Tuorlaa kehitti 1800-luvulla etenkin varakas leski Vendla Gustava von Willebrandt, jonka ajalta on esimerkiksi päärakennuksen lähellä oleva  jyhkeä viljamakasiini.

Tuorla on ollut myös Turun yliopiston hallinnassa, ja siitä muistona alueella on edelleen Tuorlan observatorio. Tähtitieteilijät eivät enää työskentele siellä, vaan paikasta on tehty tiedekeskus. Ehkäpä se on sitten se matkailukohde. Tänä keväänä tiedekeskuksen ovet ovat olleet säpissä.

Puutarhaan tutustuessa tuli jo niin paljon askelia, etten edennyt Tuorlan luontopolulle. Toisen kerran sitten. Myös Tuorlan Majatalon tarjonta jäi testaamatta – eipä se ollut vielä aukikaan. Majatalosta vuokrataan Tuorlan rantasaunaa, joka on varmasti idyllinen kesäiltoina.

Niin ne tulppaanit? Niitä on päärakennuksen luona kolmessa istutuksessa ja lisäksi alempana kauniisti kivetyllä ja pengerretyllä alueella. Ikävä kyllä niissä ei ole nimilappuja, kuten hedelmäpuissa. Ilman Googlen kuvahakua pystyn sanomaan vain, että nähtävillä oli ainakin liljatulppaaneja, kerrottuja tulppaaneja ja pionitulppaaneja.

Myös Tuorlan hedelmäpuut olivat kukassa. Palaan niihin sitten jonakin synkkänä ja syksyisenä päivänä.

Tuorlan historiaan ja Tuorlan Majataloon voi tutustua tarkemmin täällä.

--

Päivän kuvat: Tuorlan päärakennus ja tulppaani-istutuksia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sellainen olisi pitänyt olla meneillään juuri nyt, mutta todellisuus on toisenlainen.

1. päivä: Lento Bolognaan ja illallinen vuoristokylässä

Meidän piti matkustaa junalla Helsinkiin ja sieltä sinivalkoisin siivin Bolognaan, jossa paikalliset isäntämme olisivat olleet vastassa. Olisimme ajaneet heidän kanssaan Emilia-Romagnasta Apenniinien yli Toscanan puolelle, ja matkalla piti pysähtyä illalliselle vuoristokylään.

Oikeasti heräsin talvilomani ensimmäisenä päivänä yhdeksältä pesemään pyykkiä ja olohuoneen ikkunoita. Puoliso on kieltänyt minulta ikkunoiden ulkopintojen pesun huimaus- ja putoamisvaaran takia, joten niihin en koskenut. Imuroin parvekkeen, jossa olin tehnyt viikonloppuna kylvö- ja istutustöitä. Lopun ajan käytin Helsingin Sanomien, Netflixin ja tietokonepelien seurassa. Nokosetkin otin, ryökäle, ja juttelin tavallista pidempään puolison kanssa.

Tilasin myös kankaiset kasvomaskit ja niihin kuuluvia suodattimia itselleni ja puolisolle. Valmistaja väitti ilman perusteluja, että niitä pystyy käyttämään jopa 8 tuntia yhteen menoon. Hankin ne vain näön vuoksi ja siltä varalta, että maskeja joskus vielä vaaditaan. En todellakaan aio käyttää maskia pidempään kuin puoli tuntia kerralla enkä myöskään pestä sitä joka käytön jälkeen. Eivät virukset niissä ikuisesti elä. Tuskin tulen tarvitsemaan maskia useammin kuin kerran viikossa.

2. päivä: Historiallinen Pistoia, kauppapuutarhat ja Italian mamman ruokapadat

Majapaikkamme olisi ollut aivan Pistoian pikkukaupungin sydämessä, ja ensimmäisen aamun ohjelma olisi ollut tutustuminen kaupungin arkkitehtonisiin aarteisiin. Pistoia on yksi koko Euroopan kukkakaupan keskuksista, joten lounaan ja siestan jälkeen olisi ollut vuorossa käynti kauppapuutarhalla. Illalla olisi ollut luvassa äidin valmistamaa ruokaa ystävän kodissa.

Oikeasti valvoin melkein koko yön. Luin ajankulukseni pinon lehtiä ja söin kaksi jäätelövenettä. Aamupäivällä nukuin viitisen tuntia. Blogini oli ilmestynyt, joten jaoin postauksen omalle Facebook-sivulleni, Twitteriin sekä Piha ja puutarha -ryhmään. Autoin puolisoa tekemään kaupungin verkkosivuilla hakemuksen yksinyrittäjien 2 000 euron tukirahasta. Vaihdoin lakanat ja pesin lakanapyykin. Ulkona en käynyt koko päivänä, kuten en edellisenäkään päivänä.

3. päivä: Vierailu sitruunapuutarhassa ja kuuluisalla kukkatorilla

Meidän oli tarkoitus tehdä paikallisten ystävien kanssa retki Pesciaan, jossa on kuuluisa kukkatori. Sieltä olisi saanut hienoja kuvia. Matkalla olisimme pysähtyneet sitruunatilalla, jonka puutarha on avoinna kävijöille. Lounas Pesciassa, illallinen Pistoiassa, luultavasti jälleen jonkun äidin tai isoäidin luona.

Oikeasti kiiruhdin kampaajalle kello kymmeneksi. Satoi, mutta kävelin silti noin 20 minuuttia molempiin suuntiin. Sain napakan polkkatukan, kuten pitikin. Kun mainitsin 60-vuotisjuhlani, kampaaja yllättyi aidon oloisesti ja hengähti, että hänen mielestään olen ehkä 54. Asiakkaan imartelu kannattaa aina! Paluumatkalla otin puhelimen kameralla kuvia kirsikankukista jokirannassa ja poikkesin kaupassa. Jaoin parhaan hanamikuvan Facebookissa. Otin särkylääkkeen.

Seuraavaksi käynnistin Roomban ja seurasin, miten se imuroi. Mietin, menisinkö Ruissaloon ottamaan kuvia ja tarkistin sääennusteen. Kello 15.25 sade lakkasi ja kipaisin bussille. Perillä kiersin kivikkopuutarhat, alppiruusupolun, pionimäen ja ruusutarhan reilussa tunnissa. Lintuja oli runsaasti äänessä. Paluumatkalla kuvasin vielä upeita, valkokukkaisia hedelmäpuita (tuskin omenapuita sentään?) Portsassa ja ikuistin Mannerheiminpuiston narsissit. Satoi jo aika reippaasti, mutten kastunut, koska olin varautunut sopivalla vaatetuksella. Pääsin kotiin kuuden maissa.

Tämän jälkeen olinkin täysin naatti. Söin ison lautasellisen kaalipataa ja puolukkasurvosta ja yhden jäätelöveneen. Hetken päästä ahmin vielä lenkkimakkaraa ruisleivällä. Loppuilta kului  uusien valokuvien, Helsingin Sanomien, Valtiatar-sarjan ja netin parissa. Otin toisen särkylääkkeen ja myöhemmin vielä Panacodin. Sen siitä saa, kun vähänkin liikkuu.

4. päivä: Firenzen taideaarteet ja puutarhat

Ajatuksena oli käydä junalla Firenzessä, kun niin lähellä oltiin. Olin varannut ja maksanut Uffizin galleriaan liput, jotka nyt jäivät käyttämättä. Olin suunnitellut lyhyen reitin tarkasti. Lounaan jälkeen toivoin jaksavani vielä ainakin ruusupuutarhaan. Illaksi olisimme suhauttaneet luotijunalla Genovaan ja yöpyneet lentokenttähotellissa. 

Todellisuudessa olin edellispäivän riehunnasta kipeä, mutta meno jatkui Voltarenin voimalla. Aluksi silitin pyykit ja mankeloin lakanat. Jaoin Ruissalo-kuvien parhaimmiston Ruissalon ystävät -ryhmässä, jossa ne keräsivät iltaan mennessä noin 50 tykkäystä.

Sain varmajalkaista seuraa ikkunanpesuun, ja reilun kahden tunnin aherruksen jälkeen kolmen huoneen kaikki (loput) ikkunat oli pesty. Vaihdoin samalla olohuoneeseen pellavaiset Designers Guild -kukkaverhot. Näytti ihanan kesäiseltä. Parvekkeella huomasin, että kehäkukat olivat itäneet.

Sähköpostiin kolahti Finnairin lahjakortti korvaukseksi peruutetuista Bolognan-lennoista. Neuvottelin matkatoimiston kanssa kesäkuisesta Hurtigruten-risteilystäni. Hurtigruten on perunut kaikki risteilynsä 14.6. saakka, ja sen jälkeen he päättävät lähtö kerrallaan, ajavatko vai eivät. Minun risteilyni olisi lähtenyt Bergenistä 16.6. Jos vaikka Suomen puolelta pääsisinkin lähtemään, matkani tyssäisi todennäköisesti Norjan rajalle. Siksi pyrin nyt siirtämään reissua vuodella ensi kesään. Nähtäväksi jää, onnistuuko myös lentojen ja hotellien siirtäminen vai menetänkö rahani.

Illalla tein vielä viikon ruokaostokset verkkokaupasta. Tilasin lähes saman satsin kuin edellisviikolla. Sain kotiinkuljetusajan seuraavaksi päiväksi.

5. päivä: kotimatka

Viidentenä päivänä olisi ollut edessä kotimatka Bolognasta Helsinkiin ja junalla Turkuun. Kotona olisin rynnännyt ensimmäisenä parvekkeelle katsomaan, miten taimet voivat. Olisi varmasti ollut ihanaa päästä omaan sänkyyn nukkumaan. Kaipaan aina kotiani.

Oikeasti lepäsin viikon rasituksista. Löysin netistä kaksi uutta, lupaavaa, suomalaista vaatevalmistajaa, ja tilasin toiselta heistä hameen. Tartuin myös kutimeen. Puikottelin villamekon toisen hihan valmiiksi ja aloitin toisen. Koska kudoin mekon ylhäältä alaspäin yhtenä kappaleena, pystyin sovittamaan hihat luotettavasti ja saan niistä nyt täsmälleen oikean pituiset. Kutoessani katselin kaksi jaksoa Temptation Island Suomea ja kaksi jaksoa Valtiatarta.

Päivän paras uutinen oli auton korjaustyön valmistuminen. Kun jokin harvinaisempi osa vanhan loistoauton uumenissa hajoaa, ei ole itsestään selvää, että kukaan osaa korjata vian. Nytkin auto oli pari kuukautta telakalla. Puoliso yritti ensin itse ystävänsä kanssa Youtube-videoiden opastuksella, mutta joutui lopulta kutsumaan apuun todellisen tietäjän. Tämä velho korjasi ongelman puolessa tunnissa, kun varaosat oli ensin etsitty ja löydetty.

Puoli seitsemän maissa ruokalähetys saapui. Purin laatikot ja siirsin elintarvikkeet kaappeihin. Söin kuormasta kaksi lakupötköä ja kaksi tuoretta karjalanpiirakkaa.

Olisi pitänyt mennä nukkumaan, kun kymmeneltä illalla nukutti armottomasti. Tyhmää kyllä, ryhdyin kirjoittamaan tätä postausta. Unihiekkahetki meni ohi, ja puolilta öin olin jälleen kerran täysin virkeä. Toisaalta lomalla valvominenkin sallittaneen.

Mieluummin olisin viettänyt lomani Italiassa, mutta mukavaa tämäkin oli. Pääasissa haahuilin parvekkeella, otin nokosia ja katselin vähemmän sivistäviä tv-sarjoja. Siinä sivussa tuli tehdyksi jokin hyödyllinen kotityökin. Paljon jäi tekemättä, mutta onneksi kesäloma on ihan kohta.

--

Päivän kuvat: Sadepäivän kukkakuvia Turun yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta.

Tulipa ’Torontoyllätti iloisesti. En odottanut lajikkeelta kovin paljon vielä syksyllä. Halusin vain kokeilla jotakin matalahkoa, yksiväristä tulppaania. Toronton kukat näyttivät siemenluettelossa oransseilta, joten se vaikutti suunnilleen sopivalta räiskyvän värikkäiden kelta-oranssi-punaisten papukaijatulppaanien seuraan.

Toronto on tulipa greigii eli raitalehtitulppaani. Vihreiden lehtien viininpunaiset raidat ja pilkut olivat näkyvissä nuorissa taimissa, mutta katosivat lähes kokonaan myöhemmin. Kaartuvat lehdet olivat minusta oikein sievät. Nopeasti kävi ilmi myös, että tulppaanin kasvutapa on pensasmainen. Kustakin sipulista kohosi isoimman kukkavarren lisäksi myös yhdestä kolmeen pienempää kukkavartta.

Eikä siinä kaikki. Isoihin kukkavarsiin avautui ensimmäisen, isoimman kukan lisäksi yhdestä kolmeen pienempää kukkaa. Yksi sipuli tuotti kaikkiaan kolmesta seitsemään kukkaa. Tätä voi minusta jo sanoa hyväksi hyötysuhteeksi.

Kukkien väri ei kylläkään ollut oranssi eikä myöskään peruspinkki, kuten googlaamalla saattaisi päätellä. Minun parvekkeeni olosuhteet tuottivat upeat, lohenpunaiseen vivahtavat kukat. Nuppuisina ja pilvisinä päivinä ne jäivät siististi suppuun, mutta auringossa ne revähtivät auki pienen lautasen kokoisiksi.

Kukinta kesti noin kaksi viikkoa, maaliskuun viimeisistä päivistä huhtikuun puoliväliin. Kun kukat olivat kuihtuneet, katkaisin kukkavanat ja annoin kasvien kerätä energiaa vielä parin viikon ajan.

Viime viikolla aloin siirtää parveketta kevätasetuksista kesäkauteen, ja päätin katsoa, mitä kukkalaatikosta löytyy. Osasin odottaa sipuleja, mutta en tällaista määrää! Alkuperäiset seitsemän pienehköä sipulia olivat monistuneet yli 50 sipuliksi. Niistä 12 oli vähintään yhtä isoja ja pyöreitä kuin istukkaat. Loput muistuttivat eri kokoisia valkosipulin kynsiä.

Puhdistin sipulit ja levitin ne tarjottimelle kuivumaan. Parissa päivässä ne alkoivat hieman ruskistua. Ehkä niihin tulee syksyyn mennessä ruskea pinta, kuten istutettavissa kukkasipuleissa yleensä on. Aika näyttää.

Jos olisin tiennyt, että Toronto tuottaa tällaisen sipulimäärän, olisinko jättänyt sipulit pidemmäksi ajaksi rauhaan  pulskistumaan? Ehkä, ehkä en. Mitä minä muka tekisin syksyllä 50 täysikokoisella Toronton sipulilla?

--

Päivän kuvat: Luonnollisesti Tulipa ’Toronto’.

Kommentit (1)

Ulpu
1/1 | 

Kiitos ihanasta ja informatiivisesta postauksesta näin jälkikäteen! Ostin tänään ihan samoja kukkasipuleja, ja on kutkuttavaa odottaa kevättä. Hienoa, että näin jo pienen pilkahduksen siitä, mitä toivottavasti tuleman pitää. 

Tänä vuonna useimmat viettävät vappua samoin kuin minä melkein aina eli kotona. Olen kyllä nähnyt teekkareiden kastajaiset Tammerkoskeen ja Mantan lakituksen Helsingissä, mutta turkulaiseen vapunviettoon en ole osallistunut koskaan. Vappu ei ole minun juhlani.

Jaa miksei? No mikä ettei. Syitä on yhtä monia kuin vappuhuiskassa silkkipaperisuikaleita. Osa pinnallisia, osa perustavanlaatuisia. Osa täysin yksityisiä, osa suhteellisia. Monet vanhoja. Siinä on ainakin liian pieni ylioppilaslakki, joka näyttää typerältä (En ollut koskaan nähnyt läheltä lakkia kenenekään päässä, joten en tiennyt, miten sen pitäisi istua. Todistukseni lensivät pitkin lukion jumppasalin lattiaa, kun lakkiaispäivänä olisi yhtäkkiä pitänyt huiskaista liian pieni kotsa paasikampaukselle elegantisti yhdellä kädellä. Kuuden ällän maalaistollo!), dramaattiset bänät ensirakkaudesta eräänä vappuaattona ja muutamia myöhempiä traumoja.

Elämä on opettanut, että vappuna on parasta vain kastella kukkia. Niin säästyy monelta pettymykseltä. Viljelin viime vuonna parvekkeellani ensi kertaa onnistuneesti papukaijatulppaaneja, ja syksyllä päätin panna elämän oikein risaiseksi. Hankin kahta lajia hurjia, oranssin, keltaisen ja punaisen sävyissä hehkuvia papukaijatulppaaneja. Tai siis niiden sipuleja.

Toinen lajike on nimeltään Rasta Parrot. Sipuleja oli kymmenen, ja niistä kehkeytyi parvekkeelleni varsinainen vappurieha. Voi sitä tosin pääsiäisriehaksikin kutsua, koska ensimmäiset kukat aukesivat silloin. Toisen lajikkeen piti olla Irene, mutta ei se ollut. Kerron sen tarinan toiste. Nyt haluan vain kylpeä oranssissa vappu-unohduksessa. Täs on teille yksi juttu, ehkä outo homma täällä. Re-gee, o-kee!

--

Päivän kuvat: Tulipa Rasta Parrot kukkii parvekkeellani. Otin kukista satoja kuvia.

Kommentit (1)

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty kävelemään pitkiä matkoja, ja minulla on usein jännekipuja hamstring-syndrooman takia. Niinpä minusta ei tullutkaan maraton- eikä joogamummoa, vaan kukkamummo ja siirtolapuutarhuri. Päivitän blogia harvakseltaan, koska minulla on tällä erää vain vähän sanottavaa muusta kuin puutarhanhoidosta.

Olen Maija Rauha, 65-vuotias ja eläkkeellä. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016