Kirjoitukset avainsanalla kukat

Parvekkeellani vallitsee ennennäkemätön kukkarunsaus vielä nyt lokakuussakin. En ole päässyt istuttamaan syklaameja tai muita syyskukkia vielä ollenkaan, koska kesäkukilta ei ole vapautunut tilaa.

Useimpina kesinä parvekkeeni on ollut vehreimmillään ennen juhannusta. Tänä vuonna osa kasveista alkoi kukkia kunnolla vasta heinäkuussa. Parhaimmillaan istutukset olivat elo-syyskuussa, eivätkä ne tosiaan vieläkään ole huonossa kunnossa.

Mutta palataanpa ajassa hieman taaksepäin, kesäkuuhun.

Kerroin keväällä suunnitelmistani täällä ja aprikoin, mahtaako jaloleinikeistäni tulla mitään. Kätkin ruukkuun muistaakseni kymmenen juurimukulaa, joista useimmat tuottivat lehtiä. Kukkia tuli tasan tämä yksi ja ainoa. Olin vieläpä poissa kotoa sen kukkiessa kesäkuun toisella viikolla ja ehdin juuri ja juuri takaisin todistamaan kaunokaisen nopeaa kuihtumista.

Heinäkuussa jouduin kantamaan biojätelaatikkoon tämän kookkaan daalian. Siinä oli vielä paljon nuppuja, mutta se alkoi kärsiä jostakin, mahdollisesti raudanpuutteesta, ja peittyi lopulta kirvojen harsoon. Ehti se kuitenkin tuottaa kymmenkunta valtavaa kukkaa, joten ei sitä pettymyksenä tai epäonnistumisena voi pitää. En kuitenkaan ole varma, haluanko jatkossa parvekkeelleni mitään yhtä massiivista.

Aikaisemmin suosimieni miljoonakellojen sijasta minulla on tänä vuonna valkoisia ja punaisia aurinkoliisoja. Ne kasvoivat erittäin kookkaiksi ja kukkivat edelleen runsaasti. Paahteesta ne eivät pidä, mutta pärjäsivät keskikesälläkin länsiparvekkeella, kun kastelin runsaasti. Niiden vedenkulutus oli helteellä pari litraa päivässä, ja kuivuessaan ne nuupahtivat välittömästi.

Aurinkoliisojen kukat ovat aika isoja ja kuihtuessaan ne putoavat itsestään, joten nyppimistä ei välttämättä tarvita. On kuitenkin mukavampaa poimia kuihtuneet kukinnot amppelista kuin lattialta.

Pikkuverenpisarat ovat olleet tähän asti sopivin kasvi seinustan Ikea-ruukkuihin. Kaikki aikaisemmat (kuten orvokit, krassit ja härkäpavut) ovat kuihtuneet viimeistään elokuun alussa, mutta Bella Fuchsia -verenpisarat kukkivat edelleen iloisesti. Neljästä eri lajikkeesta parhaiten pärjäävät ne kaksi, joiden taimet ostin torilta. Postimyynnistä tilatuista pikkutaimista kasvattaminen ei tuottanut yhtä rehevää tulosta. Upein tuli siitä kukkasesta , joka sai varttua vapaasti omassa ruukussaan. Seinustalla seinä aina rajoittaa kasvua, eivätkä ruukutkaan ole suurensuuria.

Viljelylaatikkoon istutin itse pistokkaista kasvattamiani Apple Blossom -pelargoneja ja valkoisia aurinkoliisoja. Ne sopivat yhteen juuri niin hyvin kuin toivoinkin. Pelargonit alkoivat kukkia kunnolla vasta heinäkuun lopulla, mutta kukkivatkin sitten todella runsaasti. Kukkien väri näyttää vaihtelevan valon määrän mukaan. Heinäkuussa pikkuisten ruusunnuppujen reunoissa oli voimakkaan pinkki vivahde, kun tällä hetkellä avautuvat kukinnot ovat valkoisia.

Voin suositella aurinkoliisoja, pienoisverenpisaroita ja vanhan ajan pelargoneja, jos tavoitteena on syksypainotteinen, rehevä, pitkään kukkiva ja helppohoitoinen parveke.

Se ongelma tässä on, ettei pääse istuttamaan kevätkukkien sipuleita, kun isot ruukut ja viljelylaatikko ovat varattuja. Ajatus valtavien pelargonikasvustojen leikkaamisesta ja viemisestä jäteastiaan hirvittää, mutta ennen pitkää se on tehtävä, ellen halua pakkasen panevan kukkaparkoja. Olen ottanut jo pistokkaita ensi kesää varten, ja emokasvin aion talvettaa ikkunalla viime talven tapaan.

--

Päivän kuvat: Aurinkoliisoja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

1900-luvun alussa Sussexissa riehui varsinainen puutarhamania. Kerroin aikaisemmin täällä Nymansin upeasta puutarhasta, ja nyt esittelen vain parin kivenheiton päässä sijaitsevan Borde Hillin. Molemmissa on nähtävissä tänäkin päivänä, millaisia aarteita tosielämän Harrison Fordit keräsivät henkensä kaupalla kaukaisista paikoista kuten Kiinasta, Burmasta, Tiibetistä, Intiasta, Japanista, Australiasta ja Andien vuoristosta.

Näitä löytöretkeilijöitä kutsutaan nimellä the Great Plant Hunters. He olivat kasvitieteilijöitä, jotka hankkivat rahoitusta tutkimusretkilleen myymällä keräämiään kasveja ja niiden siemeniä puutarhaharrastajille. Yksi innokkaista ostajista oli kenraali Stephenson Robert Clarke, joka oli hankkinut Borde Hillin omistukseensa vuonna 1893. Hän tuki kaikkiaan viiden eri botanistin keruumatkoja viime vuosisadan alkupuoliskolla.

Borde Hillin päärakennuksen vanhimmat osat ovat vuodelta 1598. Talossa järjestetään opastettuja kierroksia ryhmille, ja sen ruokasalia vuokrataan yksityistilaisuuksia varten. Puutarha avasi porttinsa matkailukohteena vuonna 1965. Paikka on edelleen Stephenson Clarken suvun omistuksessa.

Borde Hillin puu- ja pensaskokoelma on vanhastaan yksi maailman monipuolisimmista. Vaikka vuoden 1987 lokakuun hurja myrsky teki pahaa tuhoa kartanon 80 hehtaarin mailla, sen tanhuvilta löytyy yhä kymmeniä Britannian korkeimpia tai ympärysmitaltaan muhkeimpia puita, Champion Trees.

Kameliat ja jättiläismagnoliat ovat kukassa Borde Hillissä maalis-huhtikuussa, mitä seuraa alppiruusujen ja atsaleojen aika toukokuussa. Kesä-heinäkuussa ovat ruusut parhaimmillaan. Elokuussa ihaillaan etenkin muotopuutarhan perennapenkkejä, ja myös Italialainen puutarha on silloin värikkäimmillään.

Borde Hillin ruusutarhassa kukoistaa yli 100 David Austin -ruusulajiketta. Ruusujen jalostaja David Austin autteli jo pikkupoikana isoäitiään puutarhatöissä. Ruusuista hän innostui tiettävästi 17-vuotiaana. Hän otti tavoitteekseen risteyttää tuoksuvat, mutta vain kerran kesässä kukkivat vanhat ruusut ja modernit, värikkäämmät, mutta tuoksuttomat teeruusuhybridit.

Ensimmäinen Austin-ruusu, Constance Spry, pääsi myyntiin vasta noin kymmenen vuoden uurastuksen jälkeen, mutta se ei jäänyt viimeiseksi. Austin kehitti kaikkiaan yli 200 ruusulajiketta. Hän kutsui itse niitä englantilaisiksi ruusuiksi. Austin kuoli viime joulukuussa, ja ruusubisnes on nyt hänen poikansa ja pojanpoikansa käsissä. 

Austin-ruusut ovat pitkään kukkivia, tuoksuvia ja useimmiten kerrottuja, ja niiden värit ulottuvat valkoisesta kerman ja keltaisen kautta oranssiin ja punaiseen.  Vaaleanpunaisen ruusun nuppu voi olla keltainen ja keltaisen ruusun nuppu punainen.

Borde Hillin nykyinen ruusutarha istutettiin vuonna 1996. Sen paikalla oli iso ja epämääräinen perennaistutus, jolle nykyinen isäntäpari, Andrewjohn ja Eleni Stephenson Clarke, halusi tehdä jotakin. Mutta mitä? Ongelma ratkesi, kun Eleni löysi vuoden 1902 Country Magazine -lehden. Siinä kerrottiin kartanon ruusutarhasta, joka sijaitsi juuri siinä perennojen paikalla. Uusi ruusutarha nimettiin talon tyttären mukaan Jay Robin’s Rose Gardeniksi

Ruusutarhan vierustalla kurottelevat luonnollisesti kärhöt, aivan kuten vuonna 1902.

Kartano työllistää täyspäiväisesti toiminnanjohtajan ja neljä puutarhuria. Andrewjohn oli IT-alalla ennen kuin peri kartanon, eikä hänellä tai Elenalla ollut aiempaa kokemusta puutarha-alalta. Elena kouluttautui sittemmin puutarhuriksi, ja Andrewjohn suoritti bisnestutkinnon. Kolmikymppiset tytär Jay ja poika Harry ovat töissä muualla, mutta puutarha ja sen kehittäminen kiinnostaa vanhempien mukaan molempia, joten kartanon ja puutarhan jatko lienee turvattu.

Puutarha on niin laaja, että pystyin kiertämään siitä vain osan. Näkemättä jäivät esimerkiksi Allahin puutarha ja eksoottisia kasveja esittelevä Round Dell. Talon takana melkein eksyin tiheikköihin, joissa oli hauska törmätä kukassa oleviin hortensioihin ja verenpisaroihin. Molemmat kasvoivat keskikokoisina pensaina.

The Summer Border.
The Summer Border.

Puutarhan eri osia yhdistävän Paradise Walkin molemmin puolin on vuonna 2013 uudistetut kukkapenkit, joihin lisättiin silloin 700 uutta kasvilajiketta: pelargoneja, leimuja, soihtuliljoja, isotähtiputkia, sinikatanoja, paloyrttejä ja luppioita. Juu ei, en tunnistanut niitä ohi kulkiessani, vaan luin nimet nettisivuilta.

Italialainen puutarha tarkoittaa Borde Hillissä nelikulmaista lummeallasta, jonka ympärillä on portaikkoja, penkkejä ja isoja ruukkuistutuksia symmetrisenä asetelmana. En saanut siitä oikein otetta, mutta minä en olekaan muotopuutarhojen isoin ystävä.

Ehdottomasti ihaninta oli ruusutarhassa. Yöllä oli satanut aika rankasti, joten korkeimmat ruusut olivat menneet lakoon. Kukkien terälehdillä kimmelsivät sadat vesipisarat kuin kallisarvoiset kristallihelmet. Swarovski olisi ollut kateellinen.

--

Päivän kuva: Yksi Borde Hillin sadoista ihanista Austin-ruusuista.

Molemmat keväällä huutokaupasta hankkimani pelargonit ovat yhä hengissä. Jo se on mielestäni saavutus, mutta suomalaisiin perinnepelargoneihin kuuluva Askola kaiken lisäksi kukkii! Ja juuri niin ihanasti kuin pitikin, korallinvärisin, vaaleareunaisin, puolikerrotuin kukin. Kukkavanoja on ainakin toistaiseksi vain yksi, eikä kukinto ole järin runsas, mutta on tämäkin jotakin.

Brittikaunotar Ansbrook Mulberry Blotch ei kuki. En sitä kyllä odottanutkaan, kun tämä pienoispelargoni kuulemma kukkii harvoin. Lehdissä ei myöskään ole näkyvissä lajikkeelle tunnusomaista punaruskeaa keskustaa. En tiedä, olisiko jotakin pitänyt tehdä toisin. Onko kasvi kenties saanut liikaa tai liian vähän valoa? Olisiko sitä pitänyt lannoittaa tietyllä tavalla? Jos tiedätte, kertokaa. Siihen asti tyydyn näihin vihreä-valkoisiin lehtiin.

Mulberry blotchin latvominen oli todennäköisesti virhe. Askolan kasvu virkistyi latvomisesta kovasti, ja se sai kolme uutta, paksua haaraa. Myös Mulperi alkoi pukata uutta oksaa joka välistä. Niistä kuitenkin vain yksi jäi henkiin, ja sen vahvistuessa alkuperäinen runko pudotti lehtensä ja lopetti kasvunsa. Pelargoni on nyt hieman yli 20 cm korkea, yksirunkoinen ja vino.

Itse leikkaamani Apple blossom -pelargonin pistokkaat vahvistuivat parvekkeen viljelylaatikossa niin hitaasti, että olin jo menettää uskoni. Pelkäsin, ehtivätkö ne kukkaan koko kesänä. Ihan turhaan. Tällä hetkellä kasvit ovat monihaaraisia ja noin 80 cm korkeita. Neljässä rungossa on hätäisesti laskien 50 kukintoa, joista osa nupulla.

Nyt mietin vain, minne tänä syksynä istutan tulppaanin sipulit, kun viljelylaatikko näyttäisi olevan erittäin varattu pakkasiin saakka.

--

Päivän kuvat: Pelargoni Askola kukkii.

Runsas, värikäs ja eksoottinen Nymans sijaitsee Sussexissa puolen tunnin taksimatkan päässä Gatwickin lentokentältä. Puutarhan keskellä on vanhan ja romanttisen näköinen, mutta vain vajaan sadan vuoden ikäinen rauniotalo, jonka suurta hallia restauroidaan parhaillaan. Rakennus paloi vuonna 1947. Salin vuotavaa kattoa oli tiivistetty parafiinilla, ja kun tuli levisi kynttiläkruunuista kattoon isännän 75-vuotispäivillä, järkytyksen voi vain kuvitella. 

Sisääntulon luota löytyy liitutaulu, jossa kerrotaan, mitä puutarhassa on meneillään juuri tänään.
Sisääntulon luota löytyy liitutaulu, jossa kerrotaan, mitä puutarhassa on meneillään juuri tänään.

 

Saksassa syntynyt liikemies Ludwig Messel hankki Nymansin omistukseensa 1800-luvun loppupuolella. Siitä tuli Kensingtonissa kaupunkitaloa pitävän perheen toinen koti, jossa he viettivät vapaa-aikaa ja kestitsivät vieraita. Maaseutuasunto oli välttämätön, jos halusi kuulua piireihin. Nymansin päärakennus oli tuolloin regency-tyylinen, iso, mutta hieman mielikuvitukseton talo.

Ludwigin kuoltua vuonna 1915 Nymansin isännäksi tuli hänen poikansa Leonard. Hän purki talon ja rakennutti tilalle pienemmän ja tunnelmallisemman, vanhoja tudor-kartanoita mukailevan kivitalon 1920-luvulla.

Raunioromantiikkaa päärakennuksen luona.
Raunioromantiikkaa päärakennuksen luona.

 

Leonard ja Maud Messel nostivat Nymansin puutarhan ennennäkemättömään kukoistukseen. He rahoittivat kasvikeräilijöiden tutkimusmatkoja Andeille, Himalajalle, Etelä-Afrikkaan, Etelä-Amerikkaan ja Tasmaniaan. Näin saatiin eksoottisia taimia, juurakoita ja siemeniä puutarhaan.

Nymansin mikroilmasto on poikkeuksellisen suotuisa, joten monet tulokkaat saatiin juurtumaan ja viihtymään. Osa taimista istutettiin kasvihuoneisiin, jotka eivät ole säilyneet nykypäivään. Puutarha oli upeimmillaan 1930-luvulla, jolloin sitä pidettiin rajoitetusti avoinna myös yleisölle.

Wollemia Nobilis.
Wollemia Nobilis.

 

Leonard Messelin nimi lienee useimmille puutarhaharrastajille tuttu magnolialajikkeesta, jonka taimia myydään Suomessakin. Maud Messelillä puolestaan on nimikkokamelia. Käyntimme aikaan heinäkuussa magnolioiden, kamelioiden ja alppiruusujen kukinta oli luonnollisesti jo ohi, ja elettiin hortensioiden aikaa. En ole missään nähnyt yhtä mahtavia hortensiapilviä kuin Nymansissa.

Puutarhassa on hieno kokoelma harvinaisia puita, niin Messelien ajoilta kuin uudempiakin. Esimerkiksi araukaarioihin kuuluva australiawollemia (Wollemia Nobilis) tunnettiin vain dinosaurusten ajan fossiileista ja sen luultiin kuolleen sukupuuttoon, kunnes muutama puu löytyi vaikeapääsyisestä rotkosta Australiasta vuonna 1994. Wollemioita lähetettiin tuon jälkeen kasvitieteellisiin puutarhoihin ympäri maailman, ja yksi niistä saatiin Nymansiin. 

Talon edustalla on iso afrikkalaisten kasvien istutus. Ihana, vaaleanpunaisella kukkiva kasvi on dierama eli enkelinkaario - aivan uusi tuttavuus.
Talon edustalla on iso afrikkalaisten kasvien istutus. Ihana, vaaleanpunaisella kukkiva kasvi on dierama eli enkelinkaario - aivan uusi tuttavuus.

 

Leonard ja Maud Messelillä oli kolme lasta: Linley, Oliver ja Anne. Linleystä eivät lähteeni tiedä paljonkaan, mutta Oliver ja Anne olivat julkisuuden henkilöitä.

Anne Messel oli 1920-luvulla seurapiirikaunotar ja muoti-ikoni, johon viitattiin myös sanoilla ”bright young thing”. Hän oli naimisissa kahdesti ja sai neljä lasta. Hänen poikansa ensimmäisestä avioliitosta, valokuvaaja Anthony Armstrong-Jones, löysi puolisokseen prinsessa Margaretin ja tunnettiin nimellä Lord Snowdon.

Toisen avioliittonsa Anne Messel solmi Rossen kreivin Michael Parsonsin kanssa, jolloin hän sai arvonimen Countess of Rosse. Perhe asui pääasiassa Irlannissa, mutta käytti myös Nymansia, jonka tiloista osa oli kunnostettu tulipalon jälkeen. Leonard ja Maud Messel olivat tuolloin muuttaneet läheiseen Holmstedin kartanoon.

Vaikka Lord  ja Lady Rosse viettivät paljon aikaa Nymansissa, he omistivat sen vain lyhyen hetken Leonard Messelin kuoleman jälkeen. He siirsivät tilan omistuksen National Trustille jo vuonna 1953, mutta Lord Rosse toimi sen jälkeenkin puutarhan johtajana (Garden Director). 

Leskikreivitär Rosse palasi miehensä kuoleman jälkeen pysyvästi Nymansiin vuonna 1979 ja asui siellä kuolemaansa saakka. Hän kuoli 90-vuotiaana vuonna 1992.

Lady Rossen lapsista yksi, Martin Parsons, syntyi Nymansissa. Myös ensimmäisen liiton lapsista ainakin Anthony Armstrong-Jones asui Nymansissa aikuisena. Hänen virallinen tittelinsäkin oli Earl of Snowdon and Viscount Linley, of Nymans in the County of Sussex.

Isot kesäkukkapenkit sijaitsevat muurin ympäröimässä walled gardenissa.
Isot kesäkukkapenkit sijaitsevat muurin ympäröimässä walled gardenissa.

 

Lady Annen veli Oliver Messel oli erittäin tunnettu taiteilija ja teatterilavastaja. Hän suunnitteli prinsessa Margaretin Mustiquella sijaitsevat talot ja loi vielä eläkeiässä uuden uran talojen, sisustusten ja huonekalujen suunnittelijana.

Nymansissa syntynyt Martin Parsons sai vuonna 1976 haltuunsa Parsonsien sukutilan, Yorkshiressa sijaitsevan Womersley Hallin. Womersleyssä oli iso omenatarha. Sir Martin päätyi kokeilemaan yrttien kasvatusta ja perusti vuonna 1979 viinietikoita ja hilloja tuottavan yrityksen nimeltä Womersley. Sitä johtaa tällä hetkellä hänen poikansa Rupert Parsons, ja se on yksi Britannian tunnetuimmista gourmet-brändeistä.

Nymansissa asuu vielä tälläkin hetkellä yksi Messel-Parsonsin suvun jäsen, noin 80-vuotias herrasmies, jonka hoidossa ovat puutarhan muotoonleikatut pensaat. Kuka hän on, ei selvinnyt puutarhan opastetulla kierroksella.

Ruusutarha oli heinäkuun alussa parhaimmillaan.
Ruusutarha oli heinäkuun alussa parhaimmillaan.

 

Sanoinko jo, että Nymansin puutarha on yksi upeimmista ellei hienoin, minkä olen nähnyt? Se vetää täysin vertoja esimerkiksi kuningatar Elisabetin Windsorissa ylläpitämälle Saville Gardenille. Ison luonnonniityn ja puupuiston lisäksi Nymansissa on muun muassa ruusutarha, italialainen puutarha, kalliopuutarha, pergola ja iso aidattu puutarha (walled garden), jossa on upeat kukkapenkit (summer borders). Taloon kuuluu pienehkö muotopuutarha, ja sen edustan laajalla nurmikentällä on isot afrikkalaisten kasvien kukkapenkit. Kaikkialla näiden väleissä on puita ja kukkivia pensaita.

Osa puutarhasta jäi minulta tietenkin näkemättä, koska en pystynyt kävelemään tarpeeksi.

Puutarhaa hoidetaan tätä nykyä mahdollisimman luonnonmukaisesti. Kasteluvetenä käytetään pelkästään sadevettä ja traktorit kulkevat biodieselillä. Myrkyllisiä kemikaaleja ei ole käytetty enää muutamaan vuoteen.

--

Päivän kuva: Nymansin rauniotalo häämöttää afrikkalaiskasvien takaa.

 

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty kävelemään pitkiä matkoja, ja minulla on usein jännekipuja hamstring-syndrooman takia. Niinpä minusta ei tullutkaan maraton- eikä joogamummoa, vaan kukkamummo ja siirtolapuutarhuri. Päivitän blogia harvakseltaan, koska minulla on tällä erää vain vähän sanottavaa muusta kuin puutarhanhoidosta.

Olen Maija Rauha, 65-vuotias ja eläkkeellä. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016