Ajattelin tänä aamuna 10 päivän tauon jälkeen pestä suihkussa myös jalkani. Tukeuduin koko painollani vasempaan jalkaan, ja olin juuri iskemässä kynteni nautinnollisesti oikean jalan jalkapohjaan. Ja sitten vasemmasta reidestä kuului naps.
Parantuminen olikin siihen asti sujunut mallikkaasti. Kävelin eilen jo pääasiassa ilman kyynärsauvoja, vaikkakin lyhyin askelin ja jalat laahaten. Harmia on ollut oikeastaan vain siitä, etten pysty nostamaan päivän lehteä tai mitään pudonnutta lattialta. Haavaa on hiukan kutittanut ja kiristänyt, ja öiksi olen edelleen tarvinnut Panadol Extendin lisäksi yhden Tramalin.
Napsahdus tuntui ja kuului siitä kohtaa, missä takareiden lihakset kiinnittyvät polven yläpuolelle. Koko takareisi tuntui aralta, vaikka leikkauskohta onkin ylempänä, samojen lihasten toisessa päässä. Kun hetken kuluttua jotakin tuntui valuvan polvea kohti, piti pyytää puoliso paikalle katsomaan, ettei se ole verta. Ei ollut, vettä vain. Päätin kuitenkin varmuuden vuoksi konkata tikkien poistoon sauvojen varassa.
Hoitaja ei huolestunut yhtään napsahduksesta. Hän totesi vain, että haava näyttää oikein hyvältä, ja kehotti aloittamaan päivittäiset kävelyharjoitukset ilman keppejä. Tikkien poisto nipisteli epämiellyttävästi, varsinkin sen viimeisen, joka oli kuulemma kaivautunut aika syvälle. Ei tuota varsinaisesti kärsimykseksi voi sanoa. Oli silti mukavaa, etten nähnyt, mitä tapahtui.
10 päivää makuuasennossa on ollut kova koettelemus niskalle ja hartioille.
Huomenna saan jo poistaa uusimman haavateipin ja ottaa kylvyn. Siinä saan sitten jalkapohjatkin taas kuntoon. Ja ensi viikolla voin kokeilla varovasti istumista pehmeän alustan päällä.
10 päivää makuuasennossa on ollut kova koettelemus niskalle ja hartioille. Olen normaalisti pitänyt ne kunnossa päivittäisillä joogaliikkeillä, mutta petipotilaana olen jättänyt venyttelyt väliin. Se kostautui heti. Hartiani olivat eilen illalla niin pahasti jumissa, että jouduin käyttämään kaikki lääkkeettömät ja lääkkeelliset keinot saadakseni kivun loppumaan. Lopulta söin yhden leikkauksen jälkeiseen aikaan tarkoitetun superkipulääkkeen, joka oli jäänyt yli.
Hyvinhän makoilu sujuisi, jos pystyisi nukkumaan koko ajan. Hereillä ollessa tekee kuitenkin mieli lukea lehtiä ja kirjoja, tehdä käsitöitä ja ennen kaikkea leikkiä tietokoneella, kuten nytkin. Kaikki tämä edellyttää asentoja, joissa pää ei aina ole ihanteellisesti tuettuna. Tykkään makoilla myös mahallani sängyllä tai rahilla niin, että lehti tai läppäri on lattialla. Siinä kannattelen yleensä koko päätäni tyhjän päällä selän, hartioiden ja niskan lihaksilla. Vaikka olen tehnyt sitä päivittäin jo kahden vuoden ajan, nämä viime päivät ovat olleet niskaparalleni liikaa.
Pakko parantaa tapansa. Onneksi nyt pystyn jo seisomaan, joten voin tästä lähin tehdä hartioita ja niskaa venytteleviä liikkeitä seisten.
Aika on kulunut todella nopeasti. En tahdo ehtiä edes päivän lehteä lukea ennen iltaa, puhumattakaan että olisin joutessani ryhtynyt katsomaan tv-sarjoja ja elokuvia. Mitään järin järkevää en myöskään ole tehnyt, joten en tiedä, minne tunnit ovat kadonneet. Toipuminen vie yllättävän paljon voimia.
--
Päivän kuvat: Sinivaulan väri on vaikea tallennettava. Vastavaloon otetut kuvat onnistuvat värin suhteen parhaiten, mutta silloin taas ei kukan muoto näy kunnolla.
Oikein hyvältä kuulostaa nyt tilanteesi. Toivottavasti se jatkuu samanlaisena. Ja tosiaankin, ota ihan rennosti ja nuku silloin kun nukuttaa. Kyllä se siitä!
Kiitos Marjatta, samaa toivon minäkin. Tarkkana saa olla. Nostin kerran lehden postiluukun alta, mutten tee sitä ihan heti toista kertaa. Leikkaushaava ei tykännyt moisesta urheilusta yhtään.