Kirjoitukset avainsanalla koti

Ihmiset käyttävät kotejaan kukin omalla tavallaan, mutta taloyhtiöt tarjoavat yleensä putkiremontin yhteydessä vain yhdenlaisen kylpyhuone- ja vessamallin. Jos ei tarvitse tai halua samaa kuin muut, joutuu väistämättä hankalan asiakkaan asemaan. Se on se, jolle ei mikään kelpaa. Se on se, joka palkkasi sisustussuunnittelijan, vaikka kaikkihan tietävät, etteivät ne ymmärrä kaadoista mitään.

Tapamme käyttää kylpyhuonetta eroaa yleisestä (ja taloyhtiön suunnitelmasta) ainakin kolmella tavoin:

1. Meillä ei pestä pyykkiä kylpyhuoneessa. Ei mitään pyykkiä. Ei koneella eikä käsin. Kaikki pyykinpesu ja iso osa kuivauksesta tapahtuu keittiössä. Pyykkiä ei myöskään säilytetä kylpyhuoneessa.

2. Meillä ei meikata eikä laiteta tukkaa kylpyhuoneessa. Siksi kylpyhuoneessa ei tarvita kuutta pistorasiaa, superkirkasta valaistusta eikä isoja peilikaappeja meikkien ja hiustenhoitotuotteiden säilytykseen. Kauneudenhoito sujuu paljon mukavammin luonnonvalossa peilin ääressä istuen kuin peilikaapin edessä seisten.

3. Meillä kylvetään viikoittain. En ymmärrä, miksi taloyhtiö aikoo poistaa kaikki ammeet ja tarjoaa tilalle ainoastaan suihkua ja suihkuseinää. Kylpyhuoneet ovat kyllä pieniä, mutta amme mahtuu niihin aivan hyvin. Syynä ei voi olla ainakaan pelkästään pyykinpesukoneelle tarvittava tila. Kylpyhuoneissa on alun perin ollut alapesuallas, jonka paikalle pesukone tarvittaessa mahtuu. Meilläkin oli pesukone siinä ennen keittiöremonttia.

Pikkuvessasta voisi esimerkiksi tehdä saunan. Tai suihkukomeron.

En tee kylpyhuoneessa mitään muuta kuin istun pytyllä, käyn suihkussa, otan kylvyn sekä pesen kädet, kasvot ja hampaat. Puolisoni ajaa partansa ja harjaa hapsensa. Siinä kaikki.

Remontin tavoitteena on minun kannaltani se, että saan tehdä nämä tarpeelliset asiat toimivassa, visuaalisesti miellyttävässä, mahdollisimman esteettömässä ja helposti puhdistettavassa ympäristössä.

Olen alun perin harkinnut radikaalejakin vaihtoehtoja. Pikkuvessasta voisi esimerkiksi tehdä saunan. Vaihtoehtoisesti siitä voisi tehdä suihkukomeron, jolloin kylpyhuoneeseen mahtuisi iso poreamme. Tai sitten kylpyhuonetta voisi laajentaa viereisen makuuhuoneen puolelle, jolloin ammeen lisäksi mahtuisi erillinen suihku.

Oikeasti en halua poreammetta. Herkkä kehoni ei oikein kestä suuttimista tulevan veden voimaa, ja pidän poreammeita vaikeasti puhdistettavina. En myöskään halua saunaa, vaikka mielelläni saunoisinkin omassa tahdissani. En vain usko, että vanhaan kerrostaloon olisi mahdollista rakentaa jälkeenpäin hyvää huoneistosaunaa. Myös energiansäästösyistä olen päättänyt tyytyä taloyhtiön saunaan.

Puolisoni käytti veto-oikeuttaan ammeen ja toisen vessanpytyn suhteen. Molemmat tarvitaan, ja piste. Tämä pani pikkuvessan erikoiset remonttisuunnitelmat jäihin.

Toivon kaunista kylpyhuonetta, joka sopisi asuntomme tyyliin.

Kun sisustussuunnittelija tuli ensi kertaa meille katsomaan, eksoottisimmat ideat olivat jo karsiutuneet, vaikka alun perin ajattelin tarvitsevani häntä nimenomaan arvioimaan niitä. Hänen tärkeimmäksi toimeksiannokseen tuli parantaa kylpyhuoneen esteettömyyttä siirtämättä seiniä.

Luonnollisesti toivon myös kaunista kylpyhuonetta, joka sopii asuntomme tyyliin.

Kylpyhuoneemme nykyiset beiget seinäkaakelit ovat mielestäni aika kauheat, ja sinne tänne roiskitut ruskeat kukkalaatat tekevät kokonaisuudesta luvattoman levottoman. Ikävintä kylpyhuoneessa on kuitenkin jumittunut sekoittaja, josta ei saa ollenkaan kylmää vettä eikä kovin helposti kuumaakaan. Ruuvi, josta vesi väännetään auki ja kiinni, on niin tiukka, että se on omiaan aiheuttamaan jännetupen tulehdusta ranteeseen.

Niistä pääsemme eroon, se on selvää. Siihen olisi riittänyt taloyhtiön suunnitelmakin. Suunnittelijan tehtävä on varmistaa nuo muut asiat.

--

Päivän kuvat: kylpyhuoneemme ja pikkuvessamme ennen remonttia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vintageharrastaja, toimittaja ja tietokirjailija Elina Teerijoki esittelee ihanimmat 1950-1970-lukujen joulukoristeensa, painokankaansa ja lahjapaperinsa Hopeapeilin joulu -kirjassa. Kansikuva kertoo, mitä tuleman pitää: muovisista saumapalloista koottu kranssi on yhtä aikaa retro, täysin moderni, kierrätyshenkinen ja syötävän suloinen. Tekee heti mieli rynnätä kirpputorille metsästämään takavuosien jouluaarteita.

Nostalgia valtaa mielen, kun luen joulun kulttuurihistoriasta, eri vuosikymmenten tavoista ja tavaroista sekä kirjailijan joulumuistoista. Kirjassa kuvataan pääasiassa kaupunkilaisjoulua midcentury modern -hengessä. Vietin lapsuuteni joulut maaseudulla, ja olen nähnyt kirjan ihanuuksista valtaosan vain aikakauslehtien kuvissa. Mutta oli meilläkin sentään iso muovinen saumapallo, joka soitti Jouluyötä, kun veti narusta. Joku kaupunkilaistäti sen varmaan lahjoitti. Teininä valmistin joka jouluksi koristeita. Joitakin tinapapereista taittelemiani kuusenkoristeita on minulla vieläkin jäljellä.

Voin kuvitella, että Hopeapeilin joulusta nauttivat monen sukupolven naiset. Ne, jotka kuvatuilla vuosikymmenillä rakensivat perheelleen jouluja, ja ne, jotka olivat tuolloin lapsia. Kolmantena sukupolvena vielä ne, joilla ei ole noista ajoista omia kokemuksia, mutta jotka ihailevat vintagetyyliä.

Kierrätys- ja vintagelahjojen hankintaan saadaan pätevät ohjeet.

Kirjailija ei kuitenkaan jää menneisyyteen, vaan näyttää, miten vintage-esineet ja tekstiilit tuodaan tähän päivään. Esimerkiksi vanhoille joululiinoille löytyy uusia käyttötarkoituksia. Askartelu- ja ruokaohjeita on muutama, ja myös kierrätys- ja vintagelahjojen hankintaan saadaan pätevät ohjeet.

Kirjan muoto ja sisältö ovat hyvässä harmoniassa. Olisin mielelläni katsellut Niina Tanskasen ottamia valokuvia isompinakin, mutta kirjan pienehkö koko on oikea ratkaisu pienkustantamo Helmivyöltä. Siro muoto sopii paremmin retroiluun.

Hopeapeili-sana kirjan nimessä tulee kirjailijan vintageblogin nimestä. Sinne se päätyi tietenkin vuonna 1971 lopetetun aikakauslehden kannesta. Vanhat naistenlehdet ovat toimineet myös kirjan tärkeinä lähteinä.

Vain yhdessä kohdassa tekee  mieli väittää vastaan (ja se on minulle vähän): toisin kuin kirjailija vihjaa, joulukuusen kuljettaminen ulos talosta onnistuu oikein hyvin kietomalla se vanhaan lakanaan. Olen tehnyt sen monta kertaa. Käytän parisängyn lakanaa. Levitän sen lattialle, kaadan kuusen sen päälle, sidon lakanan kulmat yhteen ja tartun solmuihin. Meiltä on viisi kerrosta ulos, ja vain yhden kerran on tarvinnut siivota neulasia jälkeenpäin rapusta. Oikein iso kuusi pitää pilkkoa ennen kuljetusta, pienempi menee sellaisenaan.

P.S.

Elina Teerijoen blogi löytyy täältä: Hopeapeili

Hopeapeilin joulu -kirjaa voi ostaa ainakin Pienestä Kirjapuodista Turusta sekä täältä: Booky

--

Päivän kuvat: Hopeapeilin joulu -kirja ja 1970-luvulla askarrellut kuusenkoristeeni ovat väreiltään ja tunnelmaltaan eri maailmasta, mutta on niissä jotakin samaakin. Punotun sydämen ohje annetaan kirjassa.

Kommentit (2)

Maija
Liittynyt15.10.2015
2/2 | 

Juuh, kuusivastuu on ollut meillä minulla, ja manöövereihin on pitänyt kehittää keinoja, jotka tarvittaessa onnistuvat myös yksin. Kuusen kotiin kantamiseen on aina ollut helpompaa saada apua kuin sen hävittämiseen. Kerran meillä kyllä oli niin valtava tukkipuu, etten olisi millään pärjännyt sen kanssa omin päin. En osaa käyttää kirvestä tai sahaa - tasapuolisuuden vuoksi meillä asuu myös ihmisiä, jotka eivät osaa leikata leipää.

Kun auditorion valkokankaalle heijastui kolmatta eri Oraksen sarjaa edustavan hanan kuva, ajattelin, että ei jumankekka! Jotakin on tehtävä, jottei kylpyhuoneestani tulee rautakaupan tarjousvalikoiman esittelytila. Eivätkö edes suihku- ja bideehana voisi olla samaa sarjaa? Nähtävästi eivät, ja johdonmukaisesti myös pytty ja käsienpesuallas oli valittu eri sarjoista.

Sanomattakin on selvää, ettei taloyhtiön putkiremontin kylpyhuonesuunnitelmassa ollut ajateltu yhtään esteettömyyttä tai muita vanhusten selviytymistä helpottavia yksityiskohtia, vaikka sali oli täynnä tutisevia harmaapäitä. Tämän kaiken oli hyväksynyt taloyhtiön hallitus, jossa ei ainakaan seniliteetistä olisi luullut olevan puutetta.

Olin ihan hiljaa. En pihahtanutkaan, koska se oli oma etuni.

Olisi sietämätöntä maksaa itsensä kipeäksi kylpyhuoneesta, jota ei kestäisi katsella edes kynttilänvalossa.

Mikäli valintojen perusteena oli hinta, se sopi minulle oikein hyvin. Talossa on vain muutama yhtä iso asunto kuin minulla, joten maksan joka tapauksessa remontista kaksin- tai kolminkertaisen hinnan useimpiin naapureihini verrattuna. Hintahan määräytyy asunnon neliöiden mukaan. On minun etuni, jos perushinta on neuvoteltu alhaiseksi. Itselleni haluan ehkä kustantaa jotakin ekstraa, mutta en välttämättä muille.

Jos kuitenkin urakoitsija tosissaan esittelee tuollaista kalustesekamelskaa, on selvää, etten voi luovuttaa kotikylpyläni suunnittelua hänen käsiinsä. Ja koska en itse tunne saneerausrakentamisen periaatteita enkä tarjolla olevia vaihtoehtoja, tarvitsen ammattilaisen apua.

Entisen työkaverini lähipiiriin kuuluu onneksi sisustussuunnittelija. Sain hänen yhteystietonsa, ja sovimme, että hän pelastaa minut pulasta.

En tiedä yhtään, mitä tämä liike minulle maksaa. Järkeilen kuitenkin, että kun remontin hinta perusmuodossaankin on noin 60 000 euroa, tonni sinne tai tänne ei heilauta budjettia. Olisi sietämätöntä maksaa itsensä kipeäksi kylpyhuoneesta, jota ei kestäisi katsella edes kynttilänvalossa.

Sisustussuunnittelijani saapuu päivänä minä tahansa esittelemään suunnitelmiaan. Maltan tuskin odottaa!

--

Päivän kuvat: Värinokkosia.

Kommentit (2)

MarjattaP
1/2 | 

Noin  minäkin olisin toiminut,  jos taloyhtiön laitevalinnat tosiaan ovat noin sekavia.  Eikö hinnan pitäisi olla edullisempi kaiken ollessa samaa sarjaa?  No, enpä tiedä kun asun vanhassa omakotitalossa.   Toivottavasti pystyt lähettämään muutaman päivityksen remontista.

Maija
Liittynyt15.10.2015
2/2 | 

Minulle tuli mieleen, että urakoitsija oli haalinut tarjoukseensa kaiken, mikä oli sillä hetkellä rautakaupassa tarjouksessa. Ehkäpä taloyhtiön hallitus oli sittemmin puuttunut asiaan, koska myöhemmässä kokouksessa esiteltiin hieman yhtenäisempi suunnitelma. Olin siinä välissä kuitenkin jo ehtinyt palkata oman suunnittelijan.

Siitä on jo hetki aikaa, kun huomasin puolisoni keskustelevan chatissa tyttärensä kanssa aterinten ostamisesta. Kirpputorilla oli myynnissä peräti neljä paria* Hackmanin upeita Lion de luxe -haarukoita ja veitsiä. Isä yllytti, ja nuori nainen oli juuri ostamaisillaan himoitsemansa vintage-esineet 19 eurolla kappale, kun ehdin väliin.

”ÄLÄ MISSÄÄN TAPAUKSESSA OSTA”, minä huusin. ”Oletteko täysin seonneet? Meillähän on noita aterimia valtava määrä, ja paljon paremmassa kunnossa kuin nuo”, jatkoin.

Isä ja tytär eivät olleet muka moisesta koskaan kuulleetkaan, vaikka vannoin, että he olivat itse syöneetkin niillä. Totta, mahdollisesti vain kerran, koska palisanteria ei voi panna astianpesukoneeseen, jos haluaa sen säilyvän hyvänä. Ainakin 50-vuotispäivilläni aterimet kuitenkin olivat käytössä. Ja kyllähän puolisoni piti muistaa, mistä ja miten ne tulivat meille.

Arvokkaimmat tavarat oli jo otettu talteen, kun äitini kehotti meitä käymään vielä kerran talossa.

Mummin ja pappan talo tyhjennettiin myyntiä varten molempien kuoleman jälkeen. Arvokkaimmat tavarat oli jo otettu talteen, kun äitini kehotti meitä käymään vielä kerran talossa ja katsomaan erityisesti vanhaa kukallista astiastoa, jota kukaan ei ollut vielä varannut. Päätinkin antaa astiastolle kodin. Kun siellä kerran olin, kurkistin myös yläkaappiin, jossa tiesin mummin säilyttäneen harvemmin käytettäviä astioita.

Ja sieltä se löytyi, vaatimattoman näköinen vihreä pahvilaatikko täynnä ihania, Bertel Gardbergin suunnittelemia, palisanteripäisiä teräsaterimia. Huolellisesti pidettyjä ja vain muutaman kerran käytettyjä. Muistin hämärästi, kuinka niitä ihasteltiin joukolla, kun ne olivat uusia. Täytyi olla erehdys, että ne olivat vielä jäljellä.

Aterinsarjaa valmistettiin pitkään, vuodesta 1962 vuoteen 1989. 1970- ja 1980-luvulla noita aterimia oli aika monilla, mutta niitä on säilynyt vähän, koska puu menee helposti pilalle kastuessaan.

Kun kannoin aarteen kotiin, ajattelin vain aterinten kauneutta ja tunnearvoa. Rahallisesta arvosta en ollut perillä. Minäkin kätkin ne yläkaappiin, kuten mummi.

Minusta aarteiden kuuluu olla siellä, missä niistä eniten iloitaan.

Puolisoni oli kuulemma tiennyt jo pitkään tyttärensä haaveilevan juuri tuollaisista ruokailuvälineistä ja haravoivan niitä jatkuvasti netissä. Ja sitten minä vedin yläkaapista esiin 12+12+12+12+12 keräilyharvinaisuutta. Jos pitää paikkansa, että niistä maksetaan keskimäärin 20 euroa kappale, mummin ja pappan palisanteriaarteen arvo on noin 1 200 euroa.

Ei meillä käytännössä koskaan ole 12 henkeä syömässä samaan aikaan. Kun puolisoni seuraavan kerran ajoi tytärtään tapaamaan, pakkasin myytävien kirppisvaatteiden joukkoon salaa valtaosan palisanteriaterimista.

Älkää huoliko, sukulaiset, mahdollisiin 60-vuotisjuhliini saan ne kyllä takaisin. Minusta aarteiden vain kuuluu olla siellä, missä niistä eniten iloitaan. Meille riittää neljä kutakin, ja lopuista Helsingin hipsterit pitävät hyvää huolta.

*Jutun yksityiskohdat muutettu. Lue: en muista niitä!

 

STOP THE PRESS! ETUSIVU UUSIKSI! 

Blogin julkistamisen jälkeen sain tädiltäni lisätietoa aterimista. Niiden tausta on kiinnostavampi kuin arvasinkaan. Luulin, etteivät ne olisi 1960-luvun tuotantoa, joka on arvokkainta, mutta tätini vakuutti, että ne hankittiin nimenomaan 1960-luvulla. Ja millä tavalla!

Virvoitusjuomat olivat tuolloin vielä suhteellisen harvinaista ylellisyyttä, jota kukaan taloudestaan tarkka ei ostanut kotiinsa juuri muulloin kuin juhannuksena. Coca-Colan ja jonkin toisen limonadin menekkiä vauhditettiin kampanjalla, jossa sai ostaa himoittuja palisanteripäisiä aterimia tavallista edullisemmin, kun keräsi ensin tietyn määrän juomapullojen korkkeja.

Äitini molemmat siskot olivat töissä isoissa yrityksissä, joissa tarjottiin silloin tällöin vieraille virvoitusjuomia. Tädit poimivat Coca-Cola-pullojen korkit huolellisesti talteen roskakoreista ja saivat kuin saivatkin kerätyksi monta sarjaa aterimia lahjaksi vanhemmilleen. Tätini mukaan mummi ja pappa saivat aterimet viimeistään vuonna 1968.

Aterimet olivat käytössä aina jouluisin, mahdollisesti muulloinkin juhlapäivinä, mutta ainakin silloin. Vuonna 1968 olin 8-vuotias ja varmasti paikalla, kun aterimet otettiin käyttöön. Jouluaaton ateria mummilassa oli sääntö koko lapsuuteni ajan. Käytössä olivat myös ne kukalliset astiat, jotka nyt ovat kaapissani.

Olen onnekas, kun sain haltuuni nämä aarteet. Kiitos siitä kuuluu äidilleni ja tädeilleni. Kiitos!

Samaan hengenvetoon on syytä myös pyytää anteeksi sisaruksiltani ja serkuiltani, joiden nenien edestä ne nappasin. Perinnönjako on raakaa. Anteeksi!

--

Päivän kuvat: 60 kappaletta Hackmanin Lion de luxe -aterimia.

Kommentit (3)

Isolde
1/3 | 

Aivan ihanat aterimet!  Mutta mikä paradoksi, että astioita joita ei voi panna koneeseen, käytetään vain juhlissa. Meillä ihan sama tilanne: juhlat vaatii työtä etukäteen  ja niiden jälkeen on siivoamista, pöytä- ja lautasliinojen pyykkäystä ym. niin lisäksi tiskataan käsin aterimet, hauraat juhlalasit ja perintökupit joiden värit haalenee koneessa.

Maija
Liittynyt15.10.2015
2/3 | 

Juuri noinhan se on, Isolde. Katan mielelläni juhlissa ja vieraille mummin perintölautasilla, mutta koneeseen en niitä uskalla laittaa, koska pelkään siirtokuvien naarmuuntuvan, haalistuvan tai jopa irtoavan. Tiskaaminen juhlien jälkeen tarjoaa hyvän tilaisuuden laskeutua takaisin arkeen, antaa adrenaliinin haihtua. Tavallaan se kuuluu asiaan, joten en harmittele sitä. Arkena en sitä kuitenkaan jaksaisi.

Meira Miranda
3/3 | 

Syvä huokaus! Ihanaa! Onnen tyttö!

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty kävelemään pitkiä matkoja, ja minulla on usein jännekipuja hamstring-syndrooman takia. Niinpä minusta ei tullutkaan maraton- eikä joogamummoa, vaan kukkamummo ja siirtolapuutarhuri. Päivitän blogia harvakseltaan, koska minulla on tällä erää vain vähän sanottavaa muusta kuin puutarhanhoidosta.

Olen Maija Rauha, 65-vuotias ja eläkkeellä. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016