En tuntenut tarvetta panna vastaan, kun työterveyslääkäri ehdotti mielialalääkettä kipukynnyksen nostamiseksi ja kipulääkityksen tueksi. Minulla oli silloin järkyttävän kipeä olkapää, joka puolisen vuotta myöhemmin rauhoittui jäätyneeksi. Ajattelin, ettei serotoniinin takaisinoton estäjästä olisi mitään haittaa. Luulin tietäväni, että pystyn milloin tahansa lopettamaan.

Olin aikaisemmin syönyt mielialalääkkeitä muutamia kertoja kaamosmasennuksen takia, aina korkeintaan puolen vuoden jaksoissa. Moneen vuoteen en ollut tarvinnut lääkkeitä ollenkaan, koska juokseminen piti aivojen välittäjäainepitoisuudet kunnossa ja mielialan korkealla.

Olin aikaisemmin lopettanut lääkkeiden käytön vähentämällä 10 milligramman päiväannoksen ensin puoleen ja sitten jättämällä lääkkeen kokonaan pois. En saanut minkäänlaisia vieroitusoireita. Luulin, että tämä olisi sääntö.

Kun olkapääni jäätyi kivuttomaksi, pakaroitani alkoi vuorostaan särkeä niin, etten saanut unta öisin ilman särkylääkkeitä. Mielialalääkereseptiä jatkettiin. Oikeaa diagnoosia etsittäessä vaiva ehti kroonistua niin, etten päässyt kivuistani kokonaan eroon edes leikkauspöydällä. Minusta tuli kipupotilas. Mielialalääkkeet kulkivat siinä rinnalla varmuuden vuoksi.

Viime vuoden keväällä koin kuitenkin olevani jo niin sinut tilanteeni kanssa, etten mielestäni enää tarvinnut mielialalääkkeitä. Aloin pienentää annostusta.

Aloin nähdä järkyttäviä painajaisia, joissa olen aggressiivinen ja vahingoitan muita.

Lääkärille en tietenkään hiiskunut aikeestani mitään. Olinhan aikaisemminkin lopettanut lääkkeet lupia kyselemättä, ja kaikki oli sujunut hyvin. Arvelin, että minulla oli todennäköisesti enemmän kokemusta mielialalääkkeiden lopettamisesta kuin lääkärillä. Hah, niinhän sitä luulisi.

Ensin vähensin annostuksen puoleen eli viiteen milligrammaan päivässä ja pysyttelin siinä noin kuukauden. Tämän jälkeen vähensin neljäsosa-annokseen eli noin 2,5 milligrammaan, vaikka pienten tablettien katkominen saksilla sopiviin osiin olikin hieman vaikeaa.

Kun olin jatkanut tätä jonkin aikaa, aloin saada aivan järkyttäviä painajaisia. En joka yö, mutta riittävän usein. Pahimmassa unessa tukehdutin kehoni painolla pienen lapsen, joka oli vuoteessa peiton alla.

Nostin välittömästi annoksen takaisin 5 milligrammaan ja viikon kuluttua 10 milligrammaan.

Pidän normaaleina painajaisia, joissa minua itseäni uhkaa jokin vaara. Painajaisia, joissa itse uhkaan ja jopa tapan, en mielestäni ole nähnyt koskaan muulloin kuin viime keväänä. Minusta se oli pelottavaa.

Lisäksi aloin olla aggressiivinen myös päivisin. Kimpaannuin pienistä vastoinkäymisistä kohtuuttomasti. Olin kerkeästi syyttämässä muita asioista, joihin näillä ei ollut osaa eikä arpaa. Olin itseäni ikävämpi ihminen.

En mielestäni voinut ottaa sitä riskiä, että alkaisin huutaa töissä kurkku suorana jostakin mitättömästä asiasta. Kotona sellaisen voi saada anteeksi, kun tilanne on tiedossa, mutta töissä se olisi yksiselitteisesti huonoa käytöstä. Niinpä olen jatkanut lääkkeiden syömistä tunnollisesti päivästä toiseen, vaikka minulla ei ole vuosiin ollut masennuksen oireita (tunnistaisin ne kyllä) eikä minulla ole kipujakaan enää koko ajan.

Oireiden pelko estää minua lopettamasta lääkitystä, vaikka en tarvitsisi lääkettä enää.

Mielialalääkkeet eivät aiheuta riippuvuutta siinä mielessä, että annosta pitäisi nostaa, jotta saisin saman vaikutuksen. Yhden tulkinnan mukaan vieroitusoireita ei voi olla, ellei ole ollut riippuvuuttakaan. On ihan semantiikkaa, olivatko kokemani oireet vieroitusoireita, keskeyttämis- vai lopetusoireita, mutta pidän selvänä, että oireita oli ja ne liittyivät lääkkeen lopettamiseen. Nämä oireet, tai paremminkin niiden pelko, estävät minua nyt lopettamasta lääkitystä, vaikka en tarvitsisi lääkettä enää.

Joudunko syömään mielialalääkkeitä koko loppuikäni?

Se ei ole aikomukseni. En vain ole vielä päättänyt, milloin ja miten toteutan vieroituksen. Näen kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäinen on hidas annoksen alentaminen, joka alkaisi niin, että pudottaisin kerran viikossa eli yhtenä päivänä seitsemästä annoksen puoleen eli 10 milligrammasta viiteen. Jatkaisin näin vähintään kuukauden. Sen jälkeen söisin viitenä viikonpäivänä 10 mg ja kahtena päivänä 5 mg lääkettä, ja niin edelleen. Tällä menetelmällä vieroittautuminen kestäisi vähintään 14 kuukautta. Tämän pystyisin toteuttamaan omin päin.

Tosin olen kuullut, että vieroittautuminen kannattaisi toteuttaa 10 prosenttia kerralla, ilman tuollaista sahaamista. 10 ja 5 mg ovat kuitenkin Cipralexin pienimmät tablettikoot – ei ole tarjolla esimerkiksi 9 mg:n ja 8 mg:n valmisteita. Miten ihmeessä saisin pilkottua 10 mg:n tabletin 10 osaan? Käyttäisinkö morttelia ja hankkisin timanttivaa’an, jolla punnitsisin muruset?

Helpompikin tie lienee olemassa. Lääkäri voisi kirjoittaa reseptit, joiden mukaisesti apteekki voisi suorittaa tuon murskaamisen ja punnituksen. Tietojeni mukaan nämä ex tempore -lääkkeet pakataan kapseleihin, joissa on täsmälleen haluttu määrä lääkettä. Kapselien avulla asteittainen vieroitus kävisi kätevästi. Eikä tarvitsisi vieroittautua omaehtoisesti, vaan käytettävissä olisi lääkärin tuki. Päädyn todennäköisesti tähän.

Jos olisin aloittaessani tiennyt saman kuin nyt, en ehkä olisi aloittanut kivun hoitoa mielialalääkkeellä.

Jos olisin neljä vuotta sitten tiennyt saman kuin nyt, en ehkä olisi aloittanut kivun hoitoa mielialalääkkeellä. Enhän tälläkään hetkellä tiedä, auttoiko lääkitys yhtään. Todennäköisesti ei, koska kipuihini tehoaa parhaiten Panacodin tasoinen lääkitys eli lievä opiaatti. Mahtaako kipukynnys ylipäätään olla nostettavissa mielialalääkkeillä?

Toki lääke varmaankin lievensi sitä megalomaanista ketutusta, jota koin, kun jouduin lopettamaan liikuntaharrastukset ja lihoin 20 kiloa. Koen silti, että melko pian jänneleikkauksen jälkeen lääkitys kävi turhaksi, koska kipuni ovat vähentyneet olennaisesti. Kun lääke lisäksi on melko kallis, minusta on järkevää luopua siitä. Jos en tee sitä nyt, teen sen jäätyäni kokoaikaisesti eläkkeelle.

Jos kuitenkin jatkossa masennun, en epäröi aloittaa lääkitystä uudelleen. 

Lisätietoja:

- Toimittaja Jani Kaaro kirjoittaa mielialalääkkeiden vieroitusoireista kiinnostavasti täällä.

- Iltalehti kertoi aiheesta tammikuussa näin.

- Potilaan Lääkärilehden lääketieteellinen katsaus mielialalääkkeiden lopettamiseen löytyy täältä.

- Uudessa depression käypä hoito -suosituksessa mainitaan mielialalääkkeiden vieroitusoireet kohdassa Jatkohoito. Siinä sanotaan, että jos vieroitusoireita tulee, asteittaisessa lopettamisessa on syytä edetä ”hitaammin ja potilaan tilaa seuraten”.

- Vertaistukea: Facebookin Suljettu SSRI-vieroituksen vertaistukiryhmä. Vieroittautujille ja sitä harkitseville. 

--

Päivän kuvat: Kultaköynnös selviytyy hengissä lähes pimeässä ja tekee versoja heti, kun valo vähänkin lisääntyy.