Kirjoitukset avainsanalla Tampere-talo

”En meinannut tuolillani pysyä, oli niin hienoo”, toteaa silmät loistaen ystäväni, jonka yhytän pois lähtiessä. Emmepä me kukaan pysyneet tuolillamme loppuaplodien aikaan. Epämääräistä kiitollista, voimakasta ääntelyä kuului myös.

Mahtava! Loistava! Vastaavanlaisia adjektiiveja vielä voisin lisätäkin! Kyseessä on Giuseppe Verdin Messa da Requiem. Sinfonia Lahti kapellimestarinaan Dalia Stasevskaja yhdessä solistien ja Tampereen Oopperan kuoron kanssa saivat varmasti jokaisen haltioitumaan. Puolitoistatuntia kului nopeammin ja nautinnollisemmin kuin juuri koskaan.

Italialainen, monia oopperoita luonut Giuseppe Verdi ei esitteen mukaan ollut mikään uskovainen mies. Tämän messusävellyksen hän kuitenkin teki arvostamansa ystävän, kirjailija Alessandro Manzonin muistoksi vuonna 1874. Teoksessa on seitsemän osaa. En pysty kuvailemaan vaikutelmia eri osista, kun en ole musiikin ammattilainen. Sitä paitsi, en edes yrittänyt pysyä kärryillä, monesko osa on menossa. Sen vaan sanon, että musiikki vaihteli laidasta laitaan.  Voisin kuvailla, että oli kaihoisaa, kaunista, anovaa, myrskyisää, intensiivistä, dramaattista ja raivoisaa tunnelmaa. Ainakin näitä. Orkesteri oli mahtavassa tikissä!

Kapellimestari Stasevskaja päättää Sinfonia Lahden ylikapellimestarikautensa tällä konsertilla. Hän on syntynyt Kiovassa, mutta on suomalainen, ympäri maailmaa vieraileva, arvostettu kapellimestari. Stasevskaja kävi koulut Tampereella, opiskeli Tampereen konservatotiossakin.  ” Tampere oli hirveän hyvä paikka kasvaa”, sanoo hän ja kehuu lehtijutussa muutenkin Tampereen kokemuksiaan (AL 23.5.25). Voimme siis ylpeinä ajatella, että Tampere on lähettänyt hyvin eväin Stasevskajan eteenpäin maailmalle.

En ole koskaan aikaisemmin ollut kuuntelemassa Stasevskajan kapellimestaroimaa konserttia. Ulkomusiikillisina asioina kiinnitän ensin huomiota siihen, että hän jo tullessa halaa konserttimestarin. Havaintojeni mukaan kapellimestarit yleensä tyytyvät kättelemään. Hänellä on kaunis, keltasävyinen, kuvioitu, halattimainen asu. Näin visuaalisena ihmisenä tästäkin voin nauttia.

Stasevskajan johtamistyyli on hyvin dynaaminen, voimallisissa kohdissa raivoisa. Voisin melkein kuvitella hänen välillä hypähtävän eteenpäin - tai sivullepäin. Minulle tulee tunne, että hän elää vahvasti joka solullaan mukana. Olen näkevinäni ikään kuin hän välillä samalla laulaisi? Ohjattavia hänellä on paljon, noin 70 soittajan orkesterin lisäksi neljä solistia ja noin 80 laulajan oopperan kuoro, jonka toki on harjoittanut johtaja Heikki Liimola. Välillä trumpetistit soittavat yläparvelta.

Solisteista sopraano Marjukka Tepposta ja basso Matti Turusta olen kuunnellut oopperoissa. Etenkin Tepposen taitoihin olen syvästi ihastunut. Mezzosopraano Tuija Knihtilää ja tenori Peter Lodahlia en muista aiemmin kuulleeni. Upeasti kaikki laulavat, ainakin minun mielestäni. Erityisen mieltynyt olen sopraanojen samanaikaiseen lauluun. Heidän ääniensä sävyt sopivat hienosti yhteen.

Kaikki osaset olivat  eilen illalla esityksessä siis enemmän kuin kohdillaan. Vaihtelevista musiikillisista teemoista huolimatta oloni konsertissa oli seesteinen ja rauhaisa, nautiskeleva.

Olen kiitollinen siitä, että sain tämänkin kokea.


Kuvat Tampere-talo Oy/ Matias Ahonen, paitsi kaksi viimeistä kuvaa Reijo Hietanen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kapellimestari Susanna Mälkki astelee reippaasti Tampereen Filharmonian soittajien eteen. Kohta upea musiikki kajahtaa ilmoille. Vierustoverin kanssa vähän supatamme, onko kyseessä oikeasti Mälkki. No on on! Tukan väri on vain vaihtunut esitteen kansikuvasta.

Olen ensi kertaa nauttimassa oopperaa konserttiversiona. En siis oikein tiedä, mitä odottaa. Paikka on Tampere-talo. Ooppera on Ludwig van Beethovenin ainut ooppera, Fidelio. Esityksen on ohjannut Siljamari Heikinheimo.

Ooppera kertoo mistäpä muusta kuin rakkauden voimasta. Florestan, Jussi Myllys on joutunut vankilaan, salaiseen tyrmään. Hänet aiotaan surmata. Florestan puoliso Leonore, Miina-Liisa Värelä, naamioituu mieheksi ja onnistuu pelastamaan miehensä. Toki oopperassa muitakin rakkauskiemuroita on. Loppu on kuitenkin onnellinen.

Sopraano Iida Antola, päävartija Roccon tytär Marzellinena, laulaa jo alkupuolella ihanasti kuin enkeli! No, enkelin laulua en ole sattunut kuulemaan, mutta jotain tällaista se voisi olla.

Itselleni yllätyksenä tulee näyttelijä Alma Pöystin kertojan rooli. Hänen kerronnastaan selviää, missä milloinkin ollaan ja osin sitäkin, mitä tapahtuu. Se selventää oopperan kulkua, kun lavasteet täysin puuttuvat. Laulajat seisovat ja laulavat nuottitelineiden takana.

Ooppera esitetään saksaksi. Tekstitys suomeksi on nähtävissä tauluilla.

Lisää ihanaa sopraanoa saan kuulla, kun Leonorea esittävä Miina-Liisa Värelä pääsee ääneen. Siinä on äänessä taitoa, voimaa ja väriä! Hyvin ellei erinomaisesti laulavat miehetkin, Matti Turunen Roccona, Jussi Myllys Florestanina ja Marzellineen rakastunut Tuomas Miettola Jaquinona. Tommi Hakalan ääni, ”pahis” Don Pizarrona, jylisee rooliin sopivasti jylhänä. Valtteri Torikan rooli Don Ferdandona on valitettavan pieni.

Eniten näytelmällisyyttä esitykseen Vankien kuoron laulun lisäksi tuovat Tampereen Oopperan kuorolaiset, kun vangit pääsevät vankilan uumenista pitkästä aikaa päivän valoon.

Mikäpä siinä on meikätytön musiikista nautiskellessa. Väliajalla nautiskelen myös tilaamistani tarjoiluista.

Vierustoverikseni osuu mukava naisihminen. Hän on vallan liekeissä tämän sorttisesta oopperasta. Hän ei kaipaa lavasteita tai enempiä puvustuksia. Oikeassa oopperassa hän ei käy. ” Mulla on kaksiteholasit, joilla ei näe lähelle eikä kauas!”

Hienossa loppukohtauksessa minä puolestani hieman kaipailen perinteistä oopperaa kohdassa, jossa Leonore ja Florestan laulavat syleilevänsä toisiaan, tiukasti yleisölle laulaen.

Vaatenaulakolla lähtiessämme huikkaan vierustoverilleni:Tavataan Viimeisissä kiusauksissa (ensi kevään ooppera Tampere-talossa). Hän vastaa ensin innoissaan ”Joo”, kunnes tajuaa. ”Ei ei, ei tavata oopperassa”.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Olipa mahtava spektaakkeli! Tämä englantilaisen J.R.R.Tolkienin kirjaan Taru sormusten herrasta pohjautuva samanniminen teatteriesitys Tampere-talossa.

Onhan siitä toki ollut paljon juttua jo ennakkoon. Sen teossa yhdistyivät Tampereen teatterin, Tampere-talon, Tampere Filharmonian, Sorin Sirkuksen, Teatteri Neon ja Akun tehtaan osaaminen. Tätä maailman ensi-iltaa on ollut työstämässä 250 ihmistä.

Ohjaaja, Tampereen teatterin johtaja, Mikko Kanninen on pääsyyllinen asiaan. Hänen päässään tämä suurtuotanto on ensin ruvennut elämään. Kanninen lienee sisäistänyt näkemyksen: Ajattele suuresti. Musiikin teokseen on säveltänyt Tuomas Kantelinen.

En ole mikään kirjan fani. Aikoinaan, ehkä yli 20 vuotta sitten kuuntelimme sen yhdessä silloin vähän yli kymmenvuotiaan Kuopuksen kanssa. Ennakkoon epäilinkin, että mahdanko pysyä esityksen juonessa mukana, kun muistikuvat kirjasta ovat hatarat. Suotta huolehdin. Pysyin juonessa tarkkaan mukana tai en, niin ilolla mukana kuljin.

Kyseessähän on fantasiasatu. Tarina alkaa Hobittien asuttamasta Konnusta. Ella Mettänen Frodona kuljettaa sormusta tuhottavaksi Moldoviin Tuomiovuorelle yrittäen samalla välttää sen päätymistä Klonkun, Risto Korhonen tai Moldovan hallitsijan Sauronin avustajien haltuun.

Heti ensimmäinen kohtaus on niin kauniisti toteutettu, että satuun pääsen uimaan heti. Kyseessä on Bilbo Reppulin (Eeva Hakulinen) 111. syntymäpäiväjuhla. Juhlapuheessaan hän samalla ilmoittaa, että lähtee matkalle ja antaa kaiken omaisuutensa ottopojalleen Frodo Reppulille. Sormus siirtyy samalla Frodolle.

Sormukseen kirjoitettu viesti, joka tuleen heittämisen jälkeen paljastuu, kertoo, että kyseessä on sormusten sormus, Valtasormus.

Frodolla ja Samilla on auttajia ja suojelijoita. Heillä on myös monenlaisia vastustajia, joiden toimesta he joutuvat tämän tästä hankaliin ja vaarallisiin tilanteisiin.

Risto Korhonen Klonkkuna saa täyden salin toilailuillaan useampaan otteeseen nauramaan. Klonkku onkin niin, etten sanoisi, herkullisesti toteutettu hahmo.

Esitys kestää neljä tuntia ja viisitoista minuuttia. Siinä on kaksi väliaikaa, joista ensimmäiselle on mahdollista tilata väliaikatarjoiluja. Tämän mahdollisuuden käytimme ystäväni kanssa hyväksemme. Söimme hyvän katkarapuleivän viinilasillisen kanssa. Tarjolla olisi ollut myös muun muassa upea näytelmän leivos, mutta arvelimme, että suolainen on tässä kohtaa päivää poikaa. Toinen väliaika onkin vain 15 minuuttia. Siinä ei nyt ehtisi edes vessaan jonottamassa käydä. Onhan siinä toki mahdollisuus vähän jaloitella.

Esityksiä oli elo-syyskuussa ja toinen jakso on joulu-tammikuussa. Olen antanut itselleni kertoa, että liput ovat kutakuinkin loppuun myytyjä/varattuja.

Minä sain tyyriinpuoleiselle lipulleni hyvin katetta. Jo pelkästään näytelmän ihana visuaalisuus, viimeistellyt puvustukset, lavasteiden upeus ja kekseliäisyys olivat vertaansa vailla! Näyttelijäsuoritukset olivat omaa luokkaansa eli todella hyviä. Musiikki oli, mitäpä muuta kuin nautittavaa. En olisi osannut mitään kaivata.

Summa summarum. Olen iloinen, että Kannisen idea kantoi maaliin ja olen kiitollinen niille monille ihmisille, jotka ovat edesauttaneet esityksen syntymistä.

Kiitos ja kumarrus kaikille!

 

Esityksen kuvat ovat Mikko Kariston/Tampereen teatteri/

 

Ps. Mahdolliset virheet esityksen tapahtumista kertoessani ovat ihan oman epätäydellisen pääni tuottamia.

 

 

Parkattuani auton kävelen kohti Tampere-taloa. Mihin noi ihmiset on menossa? Ei kai ne nyt kaikki Tampere-taloon mene?

Näin vain menevät ja suuri joukko muita. Jonot luikertelevat hitaasti eteisaulassa. Toisen reunan jono on erityisen hidas. Siitä arvaan, että siellä jaetaan ilmaisia kasseja. Ei sentään ämpäreitä.

Itse tulen paikkaan, jossa laitetaan pikkupikkutötteröön viskijäätelöä. Pakko minun on omaa vuoroani hetki odottaa, vaikka jäätelöstä en pidäkään. Kun kuitenkin ilmaiseksi saa. Tämähän on halvempaa kuin muinaisen Sulo Vilenin halvalla ostaminen.

Sanon minä, että jo on näyttelyn asettajia laidasta laitaan!

Moikkaan Turtolan kauppakeskuksessa Naisten karkkikaupan pitäjää, joka on tuonut vaatteitaan myyntiin. Vaatteita näyttää olevan parissa muussakin pisteessä. Seksivälineitä esittelevälle kaksi naista juuri tunnustaa käyttävänsä liukuvoidetta. He saavat runsaat kehut.

Teatteritarjontaa esitellään Hämeenlinnaa, Lahtea ja Poria myöten, Tamperetta unohtamatta. Kun messujen teema on ”Tiedän, mitä teet ensi kesänä” mukana on tietysti kesäteattereita ja runsaasti eri majoituspisteiden informointia. Miltä kuulostaisi lomailla vaikkapa Puumalassa tai Sulkavalla? Juttelen hetken Villa Sofiaa Inkoossa esittelevän, miellyttävästi esiintyvän miehen kanssa. Paikka näyttää kuvausten ja kuvien perusteellakin houkuttelevalta, eikä hintakaan paha ole. Vielä pitäisi se saada ”myytyä” aviohenkilöllekin.

Bussi-Mannisen tiskiltä kysyn oopperamatkoja. No, onhan niitä. Saan esitteen mukaan, vaikka tiedän toki, että netistä ne löytyvät. Fimlab- tiskin ohi kulkiessani huikkaan, että minun pitäisikin varata labra-aika. Saan ohjeen, että varaisin sen ajoissa, etenkään aamuaikoja ei välttämättä ole saatavilla. Tiedetään, tiedetään.

Tästä näytteilleasettajien luettelosta näet, miten monipuolista tarjonta on. On poliittisten puolueiden pöytiä ja joitakin eduskuntavaaliehdokkaitakin paikalla. Joka pisteessä on tarjolla karamelleja ja arvontalappuja. Vaikka jokaiseen karkkikoppaan en näppejäni työnnäkään, on makeita pussini pohjalla ihan kotitarpeiksi. Ilmeisesti mitään en ole lapuilla voittanut, koska kukaan ei ole perään soitellut.

Ohjelmalavalla on erilaisia esityksiä. Hetken katson ja kuuntelen Pirkanmaan Hyvinvointialueen esittelyä sähköisistä palveluista. Ai ai, iltapäivällä olisi ollut plastiikkakirurgin luento aiheesta Terveet ja kauniit rinnat. Epäilemättä se tapahtuu kirurgin veitsen avulla. Sen nyt sitten missasin.

Kävijöissä näyttää olevan joku pyörätuolilla etenevä, rollaattorilla kulkeva ja jopa kyynärsauvoja käyttävä. Myötätuntoisena ajattelen, että ei heillä varmaankaan ole helppoa täällä liikkua. Tulipa sekin tungoksessa mieleeni, että täältä voisi helposti saada suosiossa olevan noro-viruksen. Ilmeisesti en saanut. Kai se olisi jo merkkinsä näytttänyt.

Mitä nyt sitten sain itselleni messuilta? Jos minulla olisi ollut joku asia, jota nimenomaan sieltä hain, niin monipuolisesta tarjonnasta johtuen olisin voinut sen saadakin. Nyt lähdin vain uteliaisuuttani katsomaan, mitä siellä mahtaa olla. Haahuilin siellä toista tuntia, kunnes totesin, että kiitti, mulle riitti.

Saamapuolelle voin lisätä karkkien lisäksi 30 kpl B12 vitamiinia, laastaripaketin, heijastimen ja kolme kuulakärkikynää. Niitäkin olisi ollut enemmän tarjolla. Ja joo. Käsieni puristusvoima oli mittausten mukaan parasta A-ryhmää ikäryhmässäni. Se oli varmaankin minulle paras anti!

 

 

Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle Esikoisen nuorelle Brysselissä. Iso ilo on ollut Kuopuksen tyttären syntymä viime vuonna. Saamme miehen kanssa nauttia hänen hoitamisestaan Tampereella.

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2025
2024
2023
2022
2021
2020
2019
2018
2017
2016

Kategoriat