”Ani harva suomalainen syö ravitsemussuositusten mukaan.” 

”Noin 18% suomalaisista syö melko tai tosi terveellisesti.”

Tämä karu totuus löytyy Reijo Laatikaisen kirjasta Pötyä pöydässä. Älä usko kaikkea, mitä ravinnosta sanotaan.  Laatikainen on ravitsemusterapeutti ja lääketieteellisestä tiedekunnasta väitellyt. Harva noudattaa siis todellisuudessa yleisiä ravitsemussuosituksia, vaikka monet kertovatkin niin tekevänsä. Laatikaisen mukaan on siis perusteetonta väittää näiden suositusten olevan roskaa ja sairauksien lisääntyvän niiden takia.

Tästä totuudesta alkaa Laatikaisen kirja, jossa hän suorasanaisesti tyrmää monet nykyruokatrendit huuhaana. Tyrmääminen perustuu aina tutkittuun tietoon. Laatikainenkin myöntää, että faktatiedon erottaminen huuhaasta ja suorastaan vaarallisesta tiedosta on vaikeaa. Tälläkin alalla on niin sanottuja vaihtoehtoisia totuuksia, valemediaa ja meillä lukijoilla heikkoa medialukutaitoa. Aina ei valehdella tietoisesti, vaan on myös tietämättömyyttä.

Tässä tuon esiin muutaman nykyruokatrendin, joita Laatikainen käsittelee tutkimustiedon pohjalta ja väitteet perustellen hyläten.

1. ”Sokeri on uusi tupakka.”

Näin on uutisoitu esimerkiksi uusisuomi.fi sivuilla 14.1.2014.

Sokeri sinällään ei kuitenkaan ole paha, jos se tulee terveellisistä ruoista, kuten esimerkiksi omenasta tai mustikasta. Olennaista on lisätyn sokerin määrä. Vaikkapa pieni jäätelöpuikko tai pieni pulla päivässä sopii terveelliseen syömiseen, jos ruokavalio on kutakuinkin terveellinen.

Laatikainen pitää ongelmana sitä, että ”lisätyn sokerin käyttö lähtee usein lapasesta”. Juu. Tiedän. Niin lähtee. Helposti esimerkiksi makeisista, suklaasta, leivonnaisista saa kuulemma 100-300 g/päivä sekä ylimääräisiä kaloreita. Runsas lisätyn sokerin käyttö ( 200-300  g/päivä) lisää huomattavasti riskiä kakkostyypin diabetekseen, rasvamaksaan ja mahdollisesti verisuonisairauksiin. Lihominen on myös seurauksena ja se puolestaan on joidenkin syöpien riskitekijä. Lisätty sokeri ei saisi ylittää noin 50 g/päivä.

Jaa, jaa. Ei siis liene turhaa tämä minun herkkulakkoni. Yksi kuukausi ei toki kesää tee. Ei edes pääskystä. Mutta katsellaan. Ehkä minun pitäisi ruveta selvittämään, paljonko sokeria on niissä herkuissa, joita tavallisesti päivittäin syön.

2.  ”Vuori-, ruusu- ja merisuola ovat parhaita suolavalmisteita.”

Näissä suoloissa väitetään olevan runsaasti mineraaleja ja vitamiineja. ”Tämä on huijausta”, jyrähtää Laatikainen. ” ”Miten näin helposti huijauksiksi osoitettavia asioita voidaan uskoa niin sinisilmäisesti?” Jos näitä suoloja syö vajaan teelusikallisen päivässä, saa korkeintaan 2 % päivittäisistä vitamiini- ja mineraalitarpeista. Kyseiset suolat ovat useimmiten jodioimattomia. Suomalaisten jodin saanti on muutenkin ollut alakantissa, joskin parannusta on tapahtunut.

Kävinpä katsomassa omia ”suolojani”. Tavallisin käyttämämme on jodisuola. Mutta on meillä sitten merisuolaa, Himalajan suolaa ja Wieliczkan suolakaivokselta Puolasta ostettuja suoloja. Muistelenpa, että ainakin tuon Himalajan suolan olen ostanut nimenomaan sen kerrotun terveellisyyden vuoksi. Ja huhhuh! Putelin kyljessä kerrotaankin yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Sanotaan sen jopa huolehtivan kehomme sokeritasapainosta. Olen siis näitä Laatikaisen ”sinisilmäisiä”.Suolakaivoksen suolat ostin ikään kuin matkamuistoina käynnistä tässä upeassa Unescon maailmanperintökohteessa. Niitä älkööt minulle synniksi luettako! Ehkäpä muutenkin saamme synninpäästön, kun pääasiallisena suolanamme on jodisuola?

3. ”Sokeri aiheuttaa lapsille sokerihumalan.”

Tämä on minunkin käsittääkseni aika yleinen uskomus. Laatikaisen mukaan on kyse myytistä. Sitä vastaan todistavat useat aiheesta tehdyt tutkimukset, joita hän kirjassaan tarkemmin selostaa. Myyttiä kannattelevat vanhempien havainnot lasten käytöksestä syntymäpäiväjuhlilla ja vastaavissa tilanteissa. Tosiasiallinen riehaantumisen syy lienee tovereiden seura ja tilanne. Runsas sokeri voi päinvastoin aiheuttaa pöhnäistä ja väsyttävää tunnetta. Epäilenpä, että näistä tutkimustuloksista huolimatta moni vanhempi saattaa pitää kiinni uskomuksestaan.

4. ”Runsas kahvin juonti kuivattaa elimistöä.”

Näin olen itsekin ollut tietävinäni. Muistanpa etenkin töissä juoneeni aina kahvin päälle mukillisen vettä. Nääs juurikin siksi, että en vallan korpuksi kuivuisi. Saatoinpa tätä kuivumissanomaa julistaa työkavereillekin.

Laatikainen kehtaa kumota tämän ”tietoni”. Kehon nestetasapaino on tutkimusten mukaan ihan yhtä hyvä, juo kahvia tai vettä. Kahvi jopa muutenkin näyttäisi olevan elimistölle vain eduksi.

Johan on kumma. Mihinkään ei voi enää luottaa.

Tässä oli siis muutamia Laatikaisen alas ampumia huuhaaväitteitä. Kirjasta Pötyä pöydässä löytyy niitä lisää, jos asia kiinnostaa. Sieltä voit lukea esimerkiksi siitä, onko voi luonnon omaa terveysruokaa, jossa on paljon vitamiineja. Entä onko vegaaniruokavalio varmasti terveellisin? Ovatko kananmunat superruokaa, joita voi syödä vaikka miten paljon?  Onko luomuruokaa syytä suosia, koska vain se on puhdasta ja hyvää terveydelle? Pitääkö kasvikset syödä raakana? Onko maito pilattu teollisella prosessoinnilla? Näistä ja monista muista väittämistä löytyy lisätietoa kirjasta.

Laatikainen pohtii kirjassaan myös sitä, miten pötyjutut ja myytit syntyvät. Business, business, business hän ensin toteaa Häkämiestä lainaten. Muita syitä ovat muun muassa hairahtaneet lääkärit, sensaatiohakuinen tutkimusten uutisointi ja ”julkkisten höpinät”. Etenkin tätä viime mainittua minäkin olen ihmetellyt. Miten ihmeessä jollakin keinoin julkisuuteen nousseella on paras tietämys terveysneuvonnasta? Eikä vaan terveysneuvonnasta, vaan lähes asiassa kuin asiassa hänet nostetaan asiantuntijan asemaan. Mikä meitä oikein vaivaa? Järjen puute, epäilen.

Kirjan loppupuolelta löytyy luku Kunnon eväät terveyden vaalimiseen. Onpa siellä suuntaa-antava testikin siitä, miten epäterveellisesti tai terveellisesti syö. Sain viisitoista pistettä. Vielä kolme pistettä olisi pitänyt olla lisää, että voisin kehua ruokavalioni olevan terveellisen. Maksimi olisi ollut 24 pistettä. Onhan se tietysti aina hyvä, että parannettavaakin on. En pääse ainakaan tämän asian suhteen ylpistymään.

Netissä fineli.fi sivuilla on THL:n pitämä elintarvikkeiden koostumustietopankki. Laatikainen luettelee kirjan loppusivuilla myös kymmenkunta suomenkielistä ja vajaa kymmenen englanninkielistä ravitsemus- ja terveysblogia, jotka pohjautuvat tutkittuun tietoon. Hänellä itselläänkin on kaksi blogia: www.pronutritionist.net ja www.tervevatsa.fi. Tällaisena tiede- ja tutkimususkovaisena taidan käydä tarvittaessa näiden kimppuun.