Iso Sali Tampere-talossa tulee melkein täyteen, vaikka kyseessä on jo toinen samanlainen konsertti samassa paikassa. Edellinen oli joulukuun lopulla. Yleisö on ymmärrettävästi varttuneempaa, kuten minä ja ystävänikin.

Olemme tulleet nuoruusaikamme iskelmätähtiä kuuntelemaan: Marion Rung, Lea Laven, Markku Aro ja Kai Hyttinen.

Ystäväni kanssa mietimme tullessa, vieläkö näiden laulajien ääni on kohdillaan. Onko Kai Hyttinenkään laulanut paljonkaan, kun on Lapissa eräoppaanakin ollut? No, pian se nähdään.

Juontajana kimaltavassa pitkässä mekossaan on itselleni tuntematon Eeva Malin. Kapellimestarina on vanha tuttu Esa Nieminen. Viisimiehinen orkesteri säestää upeasti.

Ja mitä sitten kuulemme? Juuri sitä, mitä haluammekin eli 60- 80 lukujen iskelmiä, samoja, joita nämä solistit lauloivat jo silloin.

Marionin Tipitii vuodelta 1962 on toki pakollinen, vaikka itse en siitä perustakaan. Hänen Hyvästi yö lauluaan odotan ja saan sen! Kuulen sen olevan vuodelta 1980. Jaa-a. Olin silloin jo rapiat 30 v. Muistan hyvin yhden tilanteen, jossa olen sitä herkistyneenä kuunnellut. Mutta eipä siitä tilanteesta sitten sen enempää. Ehkäpä 3-4 kertaa elämässäni karaokea laulaneena olen esittänyt tämän laulun tarkkaan ottaen kaksi kertaa. Viimeisin oli laivalla viime syksynä. Totesinpa, että kannattaisi ihan ilman karaokea ensin opetella laulu, jota ei ole vuosikymmeniin laulanut. No, rohkea rotan syö, meni miten meni. Arkajalat pysyvät poissa.

Toinen tiettyyn tilanteeseen liittyvä laulu minulle on Kai Hyttisen Nosta lippu salkoon. Muistan istuneeni repsikan paikalla autossa matkalla Jyväskylään sen soidessa autoradiosta. Jostakin syystä tilanne on hyvin jäänyt mieleeni, vaikka siihen ei erityisiä tunteita liitykään.

Lea Lavenin Niin on rakkautta ja nostalgiaa tulvillaan. Se on mielestäni yksi kauneimpia rakkaudesta kertovia iskelmiä.

Vaikka kaikista Markku Aron "sun vartes on niin uskomaton"- tyyppisistä lauluista en koskaan perustanutkaan, niin esimerkiksi Daniela on nautittava.

Hämmästelen, samoin kuin ystäväni, miten hyvinä laulajien äänet ovat pysyneet. Erityismaininnan saa Kai Hyttinen. Elämä eräoppaana lienee ollut äänellekin hyväksi?

Esityksestä puuttuvat kaikenlaiset showmeiningit. Ja hyvä niin. Showt saavat olla sitten muualla niitä haluaville. Olemme tulleet kuuntelemaan laulajia ja lauluja ihan vanhan ajan mallin: laulaja tulee lavalle, juttelee mitä juttelee, laulaa ja antaa tilaa seuraavalle. Toki mukana on myös pari duettoa.

Kai Hyttisen välispiikit ovat hauskimpia. Ei haittaa, vaikka varma en voi olla, onko jokainen juttu ihan oikeasti tapahtunut.

Nostalgiamielessä näyttää moni muukin kuulija olevan paikalla. Vieressäni oleva nainen pyyhkii silmiään useamman laulun kohdalla. Edessäni istuva raavas mies hakkaa jatkuvasti käsiään yhteen ylhäällä erittäin raikuvasti. Ihan ilman syväanalyysia olen varma, että hän pitää kaikesta kuulemastaan.

Väliajalla on mahdollisuus ostaa levyjä, paitoja, magneetteja, mukeja ja kenties jotain muuta vielä. Mukifriikkinä ostan mukin, vaikka entisetkään eivät meinaa kaappeihin mahtua. Eivätkä mahdukaan.

Ennen loppuesitystä juontaja kehottaa meitä nousemaan ja hakkaamaan käsiä laulun, Yhdessä- hittikimaran, aikana. Yleensä saan hankalia näppylöitä tämäntapaisesta pakko-ohjeistuksesta. En nyt. Jostakin syystä se sopii minulle nyt hyvin. Ei siis muuta kuin ketkuttelemaan laulun tahtiin.

Laulajien ikä vaihtelee 74 - 78- vuosien välillä. He eivät ole siis ihan eilisen teeren poikasia. Siksi ihmettelenkin, että he ovat jaksaneet tehdä näin pitkän kiertueen, 20 esitystä, kolmen kuukauden aikana. Listan mukaan konsertteja on ollut perättäisinä päivinäkin eri paikkakunnilla. Huhhuh! Tämä konsertti on nyt viimeinen, lukuun ottamatta ensi elokuun Savonlinnan Olavinlinnassa pidettävää konserttia. Netistä luen, että osalla on ollut viime vuosina terveyden kanssakin ongelmia. Sitä suurempi hatun nosto!

Oi että! Kotiin lähtiessäni tunnen itseni melkein nuoreksi jälleen! Oi niitä aikoja! Vetäähän tää kyllä haikeaksikin. 

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle Esikoisen nuorelle Brysselissä. Iso ilo on ollut Kuopuksen tyttären syntymä viime vuonna. Saamme miehen kanssa nauttia hänen hoitamisestaan Tampereella.

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2025
2024
2023
2022
2021
2020
2019
2018
2017
2016

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla