Kymmenen vuotta sitten ET-lehden toimituspäällikkö otti yhteyttä. Hän kysyi, haluaisinko liittyä lukijabloggaajien porukkaan lehden nettisivuille. Tässä sitä on hujahtanut aika lailla melkein päivälleen 10 vuotta. Huvittavaa on, että muistan hyvin, että juuri silloin olin lähdössä Brysseliin tyttären perheen luo. Ja kuinka ollakaan. Parin viikon päästä taas minun pitäisi olla Brysselissä.
Sitä ennen olin eläkkeelle jäätyäni kirjoittajaopinnoissa Jyväskylän yliopistossa. Siellä yksi opiskelukaverini yllytti minut bloggaajaksi. Perustin blogin kolmattaikaa@ blogspot.com. Siellä postauksia on edelleen nähtävissä.
ET-lehdessä bloggasin ensin nimellä Etämummeli. Ensimmäinen postauksenikin koskivat isoäitiyttä matkan taakse. Anjakaarinana olen blokannut jo vuosia ja minun uuden bloginikin löytää osoitteella anjakaarina.com.
ET-lehden blogialusta on viime vuosina toiminut vähän puutteellisesti ja sen toiminnan loppuminen on ollut tiedossa. Olen kuumeisesti miettinyt, mihin siirryn. Ratkaisu on tuntunut vaikealta, ikään kuin olisi isommastakin jutusta kyse. Kun nyt on melkein ajolähtö, siirto oli tehtävä.
Kiitokset ET-lehdelle ja etenkin kaikille blogini lukijoille näistä vuosista! Hyvää ja mielenkiintoista jatkoa elämäänne!
Toivotan teidät tervetulleiksi seuraamaan blogiani osoitteessa anjakaarina.com.

/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/img_9439_0.jpg?itok=uAzosv9M)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/img_9454.jpg?itok=5RJNGeyk)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/img_9462.jpg?itok=HUHjfKCl)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/juhla2.jpg?itok=c6-uOSH-)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/img_9503.jpg?itok=spe654_L)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/img_9527.jpg?itok=H9DDj4UB)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/juhla3.jpg?itok=nkS8sWuu)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/20171120_164716.jpg?itok=kE3BYcii)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/20171116_163202.jpg?itok=gnSMHNw7)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/20171116_163649.jpg?itok=dbCaRpzi)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/20171116_163409.jpg?itok=21WIoqwV)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/20171116_164544.jpg?itok=ARcgg4t-)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/20171116_171232.jpg?itok=O8sTaJTS)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/20171116_171314.jpg?itok=mQ_TKLDq)
Paljon onnea syntymäpäivän johdosta! Taitaa olla aika tyypillinen ekstrovertin ajatus tuo, että voima löytyy muista ihmisistä ja siksi on aktiivisesti liikuttava kodin ulkopuolella, muuten vanhenee - kenties happaneekin. Mahtaisivatko ekstrovertit elää muita pidempään? Mielenkiintoinen ajatus, josta tutkimus ehkä vielä joskus sanoo jotakin.
Luulin vastanneeni jo kommenttiisi, mutta bittiavaruus sen lienee vienyt. Siis, ensiksikin kiitos onnitteluistasi. Oikeassa olet siinä, että ekstrovertti nauttii toisten ihmisten seurasta ja saa siitä iloa. Kodin ulkopuolella ei ole PAKKO liikkua, kuten esität, vaan ainakin minä liikun siksi, että nautin siitä. Nautin myös yhtä lailla kotona olosta. Ne täydentävät toinen toisiaan. Ajattelen myös, että voima löytyy itsestä. Vain silloin, kun on heikoilla, tarvitsee voimaa muilta, jokainen. Mitä vanhenemiseen tulee, sitä tapahtuu joka tapauksessa, teemme mitä tahansa. Eletään siis ja annetaan toistenkin elää!
Hei Maija. Nyt tapahtui kämmi! Minä olen kirjoittanut tuon edellisen Vierailijan nimimerkillä olevan vastauksen. En muistanut, että olin jo uloskirjautunut ja sain sitten tuon nimimerkin. Pahoittelen sotkua! Anjakaarina
Anja Pohjanvirta-Hietanen