Aukaisinpa unenpöpperöiset sievät simmuni apposenauki eilen aamulla (18.11.16), kun luin Aamulehden etusivun uutisen.

Tutkimuksen mukaan lapset hyötyvät eniten päivähoidosta mikäli se aloitetaan 1-3 vuotiaana.

Sisäsivuilla sosiologian professori Erola kertoo, että nuorena aloitetulla päivähoidolla ”on positiivinen vaikutus lasten etenemiselle lukioon tai ammattikouluun, lukion oppimäärän suorittamiseen sekä korkeakouluopintoihin etenemiselle”.

Opetusministeri, nykyilmausta käyttääkseni, otti heti kopin tutkimustuloksesta, jonka hän kertoo ottavansa vakavasti. Kannustukset päivähoidon tekemiseksi kotihoitoa houkuttelevammaksi ovat jo kehitteillä.

Että tällaista.

Tulihan tuo selväksi, mikä lapsesta aikuiseksi varttumisessa on tärkeintä. Koulut ja sitä myötä mahdollisimman nopea työelämään siirtyminen.

Ei ihan uutta. Työelämään siirtymisen nopeuttamisesta on toki puhuttu jo kauan. Uutta on se, että nyt siihen tavoitteeseen valjastetaan pikkulapsetkin.

Tähän asti olen luullut, että ihmisessä on muutakin tärkeää kuin älyllinen ja  tiedollinen puoli. Kuten vaikkapa tunne-elämä.

Erolakin viittaa näin psykologien tutkimuksiin kiintymyssuhteesta. Hän myöntää kyllä, että erittäin varhain aloitetusta päivähoidosta voi olla haittoja, mutta viittaa oman tutkimuksensa vahvoihin hyötyihin.

Useiden psykologian tutkimusten perusteella varhaisella kiintymyssuhteella ja sen laadulla on merkitystä aikuisuuteen asti, esimerkiksi aikuistuneen ihmisen itseluottamukseen ja suhtautumiseen toisiin ihmisiin. Toki monet asiat myöhemmin elämässä ovat myös vaikuttamassa psyykkiseen hyvinvointiin. Asioita kun ei psykologiassa nähdä niin yksiselitteisinä kuin näköjään jossakin halutaan ajatella.

Lapset ovat myös kovin erilaisia. Päivähoidon stressaavuudesta tehdyt tutkimuksetkin kertovat sen.  Vanhemmat mielestäni ovat useimmiten lapsensa parhaita asiantuntijoita. Perheiden tilanteetkin ovat moninaisia.

Nykypäivän vanhemmat ovat entistä koulutetumpia, entistä tietoisempia lapsen tarpeista. Neuvolaverkosto lisäksi tarjoaa apua yhä moninaisempiin asioihin. Silti yhteiskunta yhä vähenemässä määrin luottaa heidän kykyynsä hoitaa edes alle kolmivuotiaita. Miten ihmeessä samoille ihmisille voidaan työelämässä luottaa mitä vaativampia tehtäviä?

Ei kaikilla perheillä ole koskaan, edes yhteiskunnan tuella, mahdollista valita kotihoitoa, vaikka haluaisi, sanoo nyt joku. Oikein. Emmepä ole samalla viivalla monen muunkaan asian kanssa.

Jos joku nyt kuvittelee, että vastustan yksiselitteisesti kunnallista päivähoitoa, hän on väärässä. Peräänkuulutan vain vanhempien oikeutta halutessaan hoitaa itse pieniä lapsiaan. Samalla kunta säästää kalliita päivähoitopaikkoja. Kyllä kotihoitoakin yhteiskunnan kannattaisi jossakin määrin edelleen tukea.

Ihan vaikka vaan sen kiintymyssuhteen takia.

ps. Aamulehden jutussa yhdessä lauseessa sanotaan, että hyvien koulutusurien ”takaamiseksi” päivähoito tulisi aloittaa viimeistään kolme vuotiaana . Se on ihan eri juttu kuin 1-3 vuotta, josta jutussa useasti kerrotaan. Helsingin sanomatkin kirjoittavat tutkimuksesta kertoessaan alle kolmevuotiaista. Netistä en äkkinäisesti löytänyt kyseistä tutkimusta tarkentaakseni asiaa, tutkimuksen nimeä kun ei lehdissä mainittu.