Yllätysvieras on brittiläisen Steven Moffatin käsikirjoittama, Reita Lounatvuoren suomentama ja Panu Raipian ohjaama näytelmä Tampereen Komediateatterissa. Ennen esityksen alkua edessäni istuva pariskunta keskustelee siitä, millainen näytelmä mahtaa olla kyseessä. Vaimo (oletettu) kertoo miehelle: ” Se on komedia ja jännitysnäytelmä välillä”. Nyt näytelmän nähneenä sanoisin, että vaimo-oletettu tiesi ihan oikein. Joskin minusta jännitysnäytelmä on koko ajan lavalla taustalla.

Aviopari Peter (Aimo Räsänen) ja Debbie (Petra Ahola) tapaavat risteilyllä Elsan (Satu Silvo). Eloisa ja aikaansaapa Elsa tulee sen jälkeen pitkälle vierailulle pariskunnan luo. Alkutahtien perusteella ajattelen, että seuraa kaksikymmentä vuotta vanhaan avioliittoon kolmiodraama. Näin voisi luulla ensimmäisen kohtauksen perusteella, jossa Peter ja Elsa keskustelevat laivalla. Elsa toteaa Yhdysvaltain päämiehen kuvaa katsoessaan: ”Panisin!” Tätä seuraa katsomossa ensimmäinen naurun remakka. Minun onnekseni seksivitsejä ei viljellä tässä esityksessä. Mutta että kolmiodraama?  Mitä vielä! Ei sinne päinkään!

Avioparille päänvaivaa tuottavat jo ennakkoon someen Elsasta kirjoitetut asiat. No, somessa nyt voidaan kirjoittaa mitä tahansa, Elsakin toteaa myöhemmin.

Elsa osoittautuu vallan hurmaavaksi ja sydämelliseksi vierailijaksi. Etenkin lapset, Rosie (Idalilja Raipia) ja Alex (Tuomas Pirilä) ovat aivan sulaa vahaa Elsan edessä, ja syystä.

Idylli olisi päällepäin täydellinen, ellei hankala naapuri (Aku Sajakorpi) jatkuvasti häiritsisi. Peterin ja naapurin sanailu on hauskasti ja nauruhermoja repeilevästi toteutettu. Kohtaukset pariskunnan ja Elsan välillä ovat huumoria parhaimmillaan, kun katsoja tietää pariskunnan tietävän ja tarkoittavan sanoillaan enemmän kuin mitä he suoraan sanovat.

Peter joutuu lapsilleen selittelemään valkoisia valheitaan uusilla valheilla. Vaikka tuskin ne mitään valkoisia ovat, sanoisin, että isoin on sysimusta. Kaiken hauskan keskellä hetken mietin, mihin asti tosi elämässä kannattaa suoltaa valheita ja missä tilanteessa kannattaa puhua totta.

Konstaapeli Junkin (Jere Riihonen) vierailee kodissa, ihan ystävällisissä merkeissä. Viepä hän Elsankin lentokentälle, kun tämä lopulta lähtee kotiin. Lopussa seuraa yllätys.

Nautin esityksestä, nauran ja jopa välillä ääneeni hörötän. Näin tekee kyllä muukin yleisö. Minun ja muun yleisön reaktioiden perusteella esitys on ihan nappijuttu. Etenkin Aimo Räsänen Peterinä omille taidoilleen uskollisena ilmehtii niin perusteellisen upeasti ja naurettavasti mimiikallaan ja koko kehollaan. Heikkoa lenkkiä esiintyjissä ei ole. On vain hyviä ja upeita lenkkejä. Satu Silvoa en muista nähneeni koskaan ennen lavalla näyttelemässä. Tämän jälkeen voin hyvää odottavin mielin mennä häntä seuraavan kerrankin katsomaan. Voi että, nautin! Kertaakaan en edes ajattele ajan kulumista. Katson kelloa 20.11, kun näytelmä loppukumarruksineen on ohi.

Lämpimät kiitokseni menevät kaikille esityksen onnistumiseen vaikuttaneille. Panu Raipialle etenkin kiitokset, joka esityksen on tuonut Komediateatteriin. Voi, kun ihanaa, kun saa vapaasti ja kylliksi nauraa! Edellisen kerran Komediateatteri nauratti minua kesällä ihan mielettömän hauskalla esityksellään Ilmasta rahaa. Voit katsoa siitä postaukseni klikkaamalla tästä.

 

Esityksen kuvat Kari Hinkka/Komediateatteri

Lista tekijöistä käsiohjelmasta

Lippu Komediateatterista

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle Esikoisen nuorelle Brysselissä. Iso ilo on ollut Kuopuksen tyttären syntymä viime vuonna. Saamme miehen kanssa nauttia hänen hoitamisestaan Tampereella.

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2025
2024
2023
2022
2021
2020
2019
2018
2017
2016

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla