
Tampereen teatterin peruskorjaus kesti 1,5 vuotta. Pitempi oli siis aika kuin ihmislapsen syntymän odotus. Kun on 110-vuotias, ei kaikki uusiinnu ihan hetkessä. Asiaa ei ilmeisesti nopeuttanut, vaikka edellinen peruskorjaus oli 1980-luvulla. Pääsen ihastelemaan taloa Niskavuoren nuori emäntä- ensi-iltaesityksen yhteydessä. Teatteriesityksestä teinkin jo postauksen, jonka voit lukea klikkaamalla tästä
Pääovesta sisään tultuani kiinnitän huomiota uusittuun tilaan omatoiminaulakoille. Uutta on valoisuutta tuova iso ikkuna. Takeille on pyöreä teline. Saapa nähdä, onko uusi systeemi parempi kuin entinen, vai olemmeko enemmän sumpussa. Nyt Niskavuoren nuoren emännän esitykseen tullessani palttoota en tarvinnut. Testaus jää siis myöhemmälle.
Ala-aula näyttää lattioineen kovin samalta kuin ennen.
Pääkatsomon tuolit ovat kaunista punaista. Väittäisin jopa, että ne ovat samaa sävyä kuin aikaisemmin, mutta ne, jotka jotain tietävät, sanovat, että sävy on vähän vaaleampi. Kokolattiamatto on saman värinen, ainakin minun silmääni. Kaunis joka tapauksessa. Väri on sopusoinnussa vaaleanvihreiden seinien kanssa.
Olen antanut itselleni kertoa, että penkkirivien välit ovat nyt väljemmät. Todella hyvä juttu, koska ainakin takapermannolla jaloilla on ollut tukala tila. Paikkoja on 466. Sitä en tiedä, kuinka monta paikkaa on vähentynyt rivien väljentämisessä.
Katsomon ulkopuolella seinustalla on kauniita tuoleja.
Takapermannon takana syvennyksessä on kaksi vessaa. Väittäisin, että niitä ei aikaisemmin ole ollut, mutta valalle en siitä mene. Toimivia nyt olivat. Testasin. Vessojen edessä on kaunis sohva, ehkä odottelijoita varten.
Parvekkeellakin kauneus jatkuu. Yritän tiirata vastapäisellä seinällä olevia teatteritaiteen suurten nimien reliefieitä, mutta kaikenlaiset katossa olevat vehkeet estävät kunnon näkyvyyden. Ne ovat varmasti erittäin tarpeellisia, ainakin tarpeellisempia kuin relifieiden katselu.
Ylälämpiö on maalattu ja kullattu. Ennen esitystä siellä jo nautiskellaan. Niskavuoren nuoren emännän väliajalla siellä on niin perusteellisen paljon ihmisiä, että ihan sekaan meinaa tämmöinenkin ihminen hukkua. Tilan ihastelukin jää silloin niukaksi.
Alalämpiön virkaa hoitaa toistaiseksi, kuulemma vielä noin vuoden, entinen ravintola Kiven tila. Sielläkin kauniit ikkunat on päästetty valoa tilaan tuomaan.
Uusista sisäänkäynneistä en mitään tiedä. Lippumyymälä Aplodin kautta pitäisi päästä hissillä katsomoon. Vasta tekeillä oleva lisärakennus tuo vielä paljon uutta, etenkin näyttelijöille. Lisätietoa tulevista uudistuksista löytyy ainakin Raili Rothin jutusta Aamulehdessä (17.9. 25).
Parasta kuitenkin on, jos pääsee itse paikalle katsomaan. Tampereen teatterilla on mielenkiintoisia/hyviä/loistavia esityksiä, tänä syksynäkin.
Pääsin eläkkeelle jäätyäni työttömäksi - tämäkin kuvio on yksi vaihtoehto. Toimettomaksi ei parane kuitenkaan jäädä. Liikunta on yksi hyvä vaihtoehto, mutta ei sekään riitä yksistään pitämään aktiivisena. Tarvitaan aivotyöskentelyä on se sitten kädentaitoja tai vaikka sanallisten taitojen kehittämistä. Opiskelun pariin minutkin lisääntynyt vapaa-aika ajoi järjestötoiminnan lisäksi. "Vierivä kivi ei sammaloidu" niinhän sitä sanotaan ja paikkansa varmasti pitää. Kukin omien voimiensa ja kiinnostuksen kohteidensa mukaisesti unohtamatta, että kannattaa kokeilla jotain ihan uutta mitä ei aiemmin olisi uskaltanut edes ajatella tekevänsä.
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että olisi hyvä olla erilaisia ja eri lailla aktivoivia juttuja eläkkeellä. Tätä olet itsekin toteuttanut. Juuri niin: rohkeasti kokeilemaan sitä, mikä kiinnostaa! Etämummeli AnjaP.
Anja Pohjanvirta-Hietanen
Minä tavallaan jouduin eläkkeelle. Sairastin selkääni pitkään ja kun työsopimukseni oli määräaikainen, sitä ei sitten uusittukaan. Ajattelin, kun sain selkäni vihdoin kuntoon, että kyllä hoitoalalla ainakin sijaisuuksia saa, vanhushoidossa kun on jatkuvasti pulaa työntekijöistä. Toisin kävi. Kaaduin ja jalka murtui pahasti. Siitä on nyt yli viisi vuotta, eikä se ikinä paranekaan. Onneksi pääsin sitten työeläkkeelle 63 täytettyäni, koska kukaanhan ei olisi palkannut selkävaivaista jalkapuolta ainakaan hoitajan tehtäviin.
Viihtymisestä sitten; olen intohimoinen neuloja, pakkoneuloottisia oireita ilmenee päivittäin, jopa useita kertoja, joten aika kuluu kyllä. Viime talvena vielä sisäinen askartelijani tuli kaapista, joten nyt ei aika tunnu riittävän mihinkään. Kerran viikossa käyn vanhainkodin ystäväpiirissä minuakin vanhempia ihmisiä viihdyttämässä ja kerran viikossa pyrin käymään sisareni luona, hänellä diagnosoituna kolme eri muistisairautta ja nyt vielä parkinsonintauti lisänä. Huvittelen Kantsun Olohuoneessa, se on asukastila, järjestämällä sekä osallistumalla askartelu ym. iltoihin, neulekerhossa neulomme sukkia Kannelmäen vähävaraisille vanhuksille. Eipä tule aika pitkäksi. Se mikä harmittaa,on kirjoittamiseen väsyminen, blogini pitäisi elvyttää, mutta ehkä sitten joulun jälkeen, kun muut kiireet hiukan hellittävät. Eläkkeellä olo on kyllä ollut antoisaa ja mukavaa. Varsinkin kun vielä bonuksena lapsenlapset asuvat ihan naapurisssa ja näemme usein.
Ihanaa "pakkoneuroosia"! Eläkeläiselämäsi näyttäytyy todella sisältörikkaana ja monipuolisena! Toimintasi todistaa taas kerran myös sen, että me eläkeläiset emme ole pelkkä kuluerä, vaan monet meistä ovat hyödyksi ja iloksi muille ihmisille monin tavoin! Etämummeli AnjaP
Anja Pohjanvirta-Hietanen