Viikko sitten sunnuntaina kirjamessut olivat kutakuinkin ohi. Hesarin jutun perusteella tiedän olleeni yksi noin 80 000:sta kävijästä. Kirjojakin myytiin paljon, kustantajien mukaan kyseessä oli myyntimenestys (HS 31.10.22).

 Tässäpä muutamia kirjavinkkejä.

1.   Kolmen naisen kirjeitä – rakkaudesta, surusta ja luopumisesta

Näistä Töölö-lavalla esiintyvistä, tämän kirjan kirjoittajista, tiedän vain Suvi Aholan. Hänen mielenkiintoisia juttujaan Hesarista luen. Käy ilmi, että myös Nenne Hallman ja Ina Ruokolainen ovat toimittajia. Nennelle tämä kirja on ensimmäinen. Kolmikko on ystävystynyt jo Helsingin sanomien toimittajakoulussa, olisiko ollut 1980-luvulla?

Kirja sai alkunsa Inan ja Nennen suurista luopumisista, sisarten kuolemasta. Kirjan idea alusta asti oli luopuminen. Kustantajan mukaan se oli liian synkkä aihe. Lähtökohta on kuitenkin se, mistä on joutunut tai halunnut luopua iän myötä. Aiheet laajenivat kyllä, esimerkiksi kasvisyöntiinkin.

Naiset kirjoittivat kirjeitä toisilleen jonkinlaisella google-alustalla, jossa pystyivät kommentoimaan toistensa näkemyksiä. Miten sitten lopullinen kirja koottiin, se jäi ainakin minulle hämäräksi.

” Olemme löytäneet elämänparannusprojektin, jota voi suositella muillekin. On hyvä, jos on porukka, joka on tuntenut kauan”, sanoo Ahola. ” Kyseessä on muistoprojekti, johon jokaisen olisi hyvä tarttua. Idea on vapaasti käytettävissä”, jatkaa Ruokolainen.

Taidan olla pahasti kirjan kohderyhmää. Täytynee  lukea. Kolmikolla on jo uusi kirja työn alla, kuinkas muuten. He tekevät lisää matkoja itseen, samalla metodilla.

2.   Islanti ja Hildur on pop

Senaatintorin lavan paikat ovat tiukkaan täynnä, kun haastateltavana on Satu Rämö. Hänen kirjastaan Hildur on kohistu jo jonkin aikaa. Kyseessä on rikosromaani, joka sijoittuu Islannin syrjäisille vuonoille, jossa Satu Rämö perheineen asuu. Kudotaanpa siinä islantilaisvillapaitojakin. Rämö kertoo, että kirja sai alkunsa, kun hän katseli kotinsa ikkunasta ulos ja rupesi kehittelemään tarinoita näkemästään.

Hildur on poliisi, jolla itselläänkin on traumaattinen tausta. Rämö on alun perinkin suunnitellut trilogiaa. Hän lupaa, että seuraava kirja jatkaa siitä, mihin ensimmäinen jää. Ei siis tule kirjan henkilöiden elämään vuosikymmenten katkoa.

Menen Hildurin imuun ja ostan kirjan. Nimikirjoitusjonossa juttelen iäkkäämmän rouvan kanssa. Hän valittelee koululaisista: ”Hyvä, että käyvät täällä, mutta kun osaisivat käyttäytyä”. Ihmettelen. Toki koululaiset siirtyvät paikasta toiseen isona lössinä. Onhan siinä höpinää ja vähän kisailuakin, mutta mitään huonoa käytöstä en minä ole havainnut. Enemmänkin elämäniloa.

Junassa kotiin aloitan jo Hildurin lukemisen. No joo. Ihan hyvä kirja. Ei kuitenkaan minulle sellainen, jonka olisin halunnut kiivaasti lukea yhteen mittaan enkä olisi malttanut kädestäni laskea.

3. Vanhaakin on tarjolla

Monet uudet kirjat myydään messuilla alennuksella. Antikvariaattiosasto on myös iso, minusta jopa tänä vuonna isompi kuin ennen. Ilman kirjaostoja täältä ei siis ole kenenkään tarpeen lähteä. Itse olen tällä kertaa maltillinen. Ostan vain kaksi ja sen lisäksi yhden kortin. Hyvä minä!

4. Vuodevaatteita kirjamessuilta?

Kirjojen lisäksi esittelyjä on myös muun muassa Tempursängyistä ja -vuodevaatteista. No joo, onhan vuodevaatteilla ainakin minulla yhteys lukemiseen: luen pääasiassa illalla sängyssä.

5. Tampere-talo ja Lumikuningatar

Yllätyksekseni myös Tampere-talo esittelee toimintaansa. Vuodenvaihteessa Nokia-areenalla esitettävästä Lumikuningattaresta on lipputarjouksia ja roolipukuja esillä. Minun ei tarvitse tarttua tarjoukseen, kun lippu on jo plakkarissa, ollut kai jo kaksi vuotta. Juttelemme kuitenkin tovin verran.

6.   Pulkkinen ja Lumo

Ehdin vielä käydä kuuntelemassa ja katselemassa muun muassa Riikka Pulkkista hänen uusimmasta kirjastaan Lumo.  Kirjan kysymys kuulemma on: Mitä fiktiolle tapahtuu nykyaikana? ”Lumo on sepitettä sepitteestä, vastalääke autofiktiolle.” ” Kirja on romaani tarinoiden kertomisesta tyttöyden ohella”. Pakkohan toi on lukea, niin monimutkaiselta tarina ja kirja kuulostaa.

Kotimatkalla tajuan, että kaikki kuuntelemani ja katselemani ovat olleet naisia. Hui! Olenko nyt jotenkin syrjityt miehiä? En kai. Aiheiden perässä menin. Laitan kuitenkin tähän syntini tunnossa edes Jukka Hildenin poseerauskuvan kirjansa kanssa, jonka nimi on, kuinkas muuten, Jukka Hilden. Olkaatte hyvät!