Emäntä ja isäntä lähtivät joulureissuun. Jouduin tänne emännän vanhempien luo hoitoon. Kyllä tämä menettelee, vaikka viime visiitillä jouduinkin yöni viettämään saunassa. Aamuyöstä nostin metelin ja pääsin pois.

Talon koiran, Wimman, kanssa tulemme kyllä juttuun, vaikka olemmekin iältämme ja taustaltamme niin erilaisia. Tavallaan olemme sukuakin: alun perin Wimma on emännän koira. Wimma on rotukoira, japaninpystykorva, rotunimeltään Aichaku. Kotinimikin on komea: Wimma Lumikki Babuska Hasupentu. Häntä on arvatenkin hellitty kaikki yli kuusitoista elinvuottaan.

Minulla on ollut epämääräinen lapsuus, jota en edes muistele enkä muistakaan. Minut löydettiin kahden pentuni yksinhuoltajana epämääräisistä oloista, ilman kotia. Sanovat, että olisin ollut silloin iältäni jotain vuoden ja kahden vuoden väliltä. Isästäni enkä äidistäni tiedä mitään. En tiedä edes pennuistani, mutta uskon, että heille kävi hyvin. Hyvinhän kävi itsellenikin. Pääsin eläinten löytökotiin, josta emäntä ja isäntä minut ostivat omakseen. Minuakin on nyt melkein vuosi lellitelty. Ensin olin tosi varautunut, mutta nyt osaan nauttia sylissä olosta. Jopa hakeudun isoemännän ja -isännän syliin. Kun minua silitellään, kehrään kaikin voimin.

Alla olevalla videolla näkyy, miten elelemme rauhaisasti Wimman kanssa.

Muodostamme Wimman kanssa kuurojen kerhon. En tiedä, mistä johtuu, että en kuule. Wimma taas on vanhuuttaan aika pahasti kuuroutunut. Tämä yhdistää meitä kovasti.

Wimma on kiltti ikäneito. Voisin pompottaa häntä vaikka kuinka. Tyydyn kuitenkin vain iltaisin tekemään valehyökkäyksiä häntä kohti. Kuljen myös välillä tahallani niin läheltä hänen kuonoaan, että häntäni huitaisee häntä. Silloin Wimma joutuu ottamaan taka-askelia. Olisiko ollut kerran tai kaksi, kun olen ajanut hänet pois makuulta ja mennyt itse siihen paikalle. Jos on toista viikkoa vieraassa paikassa koiran reviirillä, ei se ole minusta vielä kovin pahasti tehty.

Kyllä me Wimman kanssa välillä yhdessä kuljeskelemme peräkkäin. Toisinaan myös vähän nuuskuttelemme toisiamme. Emme sentään pusuttele.

Toisinaan teroitan kynsiäni sohvan reunaan. Vähän vain. Kotona menivät tapetit uusintaan ennen kuin isäntä ja emäntä hoksasivat ostaa minulle oman kunnollisen raavintapuun. Se onkin nyt korttelin korkein ja komein.

Olen aika pieniruokainen. On hyvä, että Wimma näyttää rakastavan ruokaani enemmän kuin omaansa. Voisin päästää hänet vapaasti kupilleni. Jostakin syystä isoemännän mielestä se ei ole hyvä juttu. Pääsen siksi aina välillä syömään pöydälle. Sohvallakin olen syönyt. Isoemäntä yritti laittaa siihen sanomalehden alle, mutta sehän ei minulle sopinut. En ole sottaaja.

Kun olen näin pieni, katoan joskus. Isoemäntä käy silloin huolesta hulluna epäillen, että minulle on sattunut jotain. Hui hai, olen vain kaivautunut johonkin hauskaan paikkaan. Tulen esiin sitten kun tulen.

Ikkunalautoja rakastan, niistä kun näkee ulos. Välillä on syytä ottaa torkut.

Yhden lasikynttelikön tiputin ja rikoin tai olisiko se ollut häntäni, joka oli vallaton. Isoisännän bonsaipuun lehdet ovat ihmeen maukkaita. Joskus käyn hihnassa ulkoilemassa. Säät eivät ole minua nyt miellyttäneet, joten en halunnut jäädä ulkoilemaan. Palasin liukkaasti sisälle.

Olen kaunis, pieni ja elegantti, vaikka sen itse sanonkin. Sain Ruska-nimen kauniin turkkini ansiosta. Voisi luulla, että mauuntani olisi myös sulokasta. Väittävät, että se ei sitä ole. Muistuttaa kuulemma lähinnä pahimmanlaatuisen kujakollin mouruntaa . No jaa, kuka tietää, vaikka olisin perinyt ääneni tuntemattomalta isältäni.