Kymmenen vuotta sitten ET-lehden toimituspäällikkö otti yhteyttä. Hän kysyi, haluaisinko liittyä lukijabloggaajien porukkaan lehden nettisivuille. Tässä sitä on hujahtanut aika lailla melkein päivälleen 10 vuotta. Huvittavaa on, että muistan hyvin, että juuri silloin olin lähdössä Brysseliin tyttären perheen luo. Ja kuinka ollakaan. Parin viikon päästä taas minun pitäisi olla Brysselissä.
Sitä ennen olin eläkkeelle jäätyäni kirjoittajaopinnoissa Jyväskylän yliopistossa. Siellä yksi opiskelukaverini yllytti minut bloggaajaksi. Perustin blogin kolmattaikaa@ blogspot.com. Siellä postauksia on edelleen nähtävissä.
ET-lehdessä bloggasin ensin nimellä Etämummeli. Ensimmäinen postauksenikin koskivat isoäitiyttä matkan taakse. Anjakaarinana olen blokannut jo vuosia ja minun uuden bloginikin löytää osoitteella anjakaarina.com.
ET-lehden blogialusta on viime vuosina toiminut vähän puutteellisesti ja sen toiminnan loppuminen on ollut tiedossa. Olen kuumeisesti miettinyt, mihin siirryn. Ratkaisu on tuntunut vaikealta, ikään kuin olisi isommastakin jutusta kyse. Kun nyt on melkein ajolähtö, siirto oli tehtävä.
Kiitokset ET-lehdelle ja etenkin kaikille blogini lukijoille näistä vuosista! Hyvää ja mielenkiintoista jatkoa elämäänne!
Toivotan teidät tervetulleiksi seuraamaan blogiani osoitteessa anjakaarina.com.

/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/img_7008.jpg?itok=g17PVQxg)
En ole koskaan kulkenut makuuvaunussa, joten viaton kysymys: mistä tiesit, ettei koputtelija ollut oikealla asialla? Ilmeisesti hytin voi ostaa kokonaan omaan käyttöönsä?
Hei Maija! Kysymyksesi on vallan aiheellinen , kun makuuvaunumatkustelu ei ole sinulle tuttua. Itsekin matkustin vasta toisen kerran näissä uusissa vaunuissa ja edellisestä kerrasta oli kolme vuotta aikaa. Hytin voi tosiaankin ostaa myös kokonaan omaan käyttöön. Sattumalta sen huomasin netissä varausta tehdessäni. Muistaakseni maksoi vain nelisenkymppiä enemmän eli sellaisen teatterilipun verran. Jos olisin ostanut lipun vain ala-tai yläpetiin, toiseen petiin olisi tullut joku nainen, tai ei ketään, kuten tapahtui kolme vuotta sitten. Paikat myydään nais- tai mieshytteihin ellei ole omaa seuralaista. Sinnikäs koputtelija oli siis mies. Epäilen, että hän oli kumppaninsa kanssa reissussa ja ravintolavaunusta (?) tullessaan erehtyi hytistä. Syystä tai toisesta ei tunnistanut, että ääneni oli vieras. Muuten, konnarikaan hän ei ollut, koska konnari kävi jo ennenkuin juna oli Tampereelta lähtenyt. Kyllä kuule junamatkailukin on mielenkiintoista, kuten ehkä kokemuksestani huomasit!
Anja Pohjanvirta-Hietanen