Kymmenen vuotta sitten ET-lehden toimituspäällikkö otti yhteyttä. Hän kysyi, haluaisinko liittyä lukijabloggaajien porukkaan lehden nettisivuille. Tässä sitä on hujahtanut aika lailla melkein päivälleen 10 vuotta. Huvittavaa on, että muistan hyvin, että juuri silloin olin lähdössä Brysseliin tyttären perheen luo. Ja kuinka ollakaan. Parin viikon päästä taas minun pitäisi olla Brysselissä.
Sitä ennen olin eläkkeelle jäätyäni kirjoittajaopinnoissa Jyväskylän yliopistossa. Siellä yksi opiskelukaverini yllytti minut bloggaajaksi. Perustin blogin kolmattaikaa@ blogspot.com. Siellä postauksia on edelleen nähtävissä.
ET-lehdessä bloggasin ensin nimellä Etämummeli. Ensimmäinen postauksenikin koskivat isoäitiyttä matkan taakse. Anjakaarinana olen blokannut jo vuosia ja minun uuden bloginikin löytää osoitteella anjakaarina.com.
ET-lehden blogialusta on viime vuosina toiminut vähän puutteellisesti ja sen toiminnan loppuminen on ollut tiedossa. Olen kuumeisesti miettinyt, mihin siirryn. Ratkaisu on tuntunut vaikealta, ikään kuin olisi isommastakin jutusta kyse. Kun nyt on melkein ajolähtö, siirto oli tehtävä.
Kiitokset ET-lehdelle ja etenkin kaikille blogini lukijoille näistä vuosista! Hyvää ja mielenkiintoista jatkoa elämäänne!
Toivotan teidät tervetulleiksi seuraamaan blogiani osoitteessa anjakaarina.com.

/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/20210415_110909.jpg?itok=WXQJ8KY6)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/20210415_111036.jpg?itok=vksUUD-W)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/20210414_141606.jpg?itok=_d6K5FzU)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/20210415_111342.jpg?itok=tESLHIou)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/20210407_100101.jpg?itok=sEO6g_jV)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/20210407_103357.jpg?itok=31tZS1ks)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/20210407_095923.jpg?itok=ebTH4wWp)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/20210405_133831.jpg?itok=46luhrXa)
Pakettien tulossa siihen vaikuttaa mikä niitä kuljettaa kaikki ei yhtä hyvin ja mistämpaketin noutaa ei aina niin kuin pitäisi. En oikein tykkää junalla menemisestä ja silloin kun menin joskus junalla matkalipun pystyi ostamaan luukulta eikä tarvinnut mistään automaatista tai netistä ja aiemmin ainakin sen pystyi ostamaan myös junassa. En tiedä miten asiat nykyään tai näinä aikoina. Bussilla oon mennyt enemmän ja mieluummin kaukobussilla kuin junalla. Bussilipun pystyi ostamaan luukulta tai bussista. On tullut myös ongelmia ja oli varattu ja maksettu matkalippu mutta ei jostain syystä lukenut siellä ja oli maksettu ja piti bussissa ostaa se sama matkalippu uudestaan ja tuli kallis matka. Ongelmaksi tulee jos on jo matkalippu joka maksettu mutta ei kuitenkaan siellä missä pitäisi olla ja joskus valitettavasti on pankkiongelmia jotka ovat pankin eikä johdu asiakkaasta ja jos pitäisi matkustaa ja maksettu ja ei kuitenkaan siellä listassa näy niin kuinka monta pankkitiliä ja pankkikorttia kaikilla pitäisi olla jos jotkut haluavat että ei olisi käteistä rahaa mikä tekee asiat vaikeammaksi kun jos on jo maksettu eikä se siellä näy ja jos jotain ongelmia niin uuden pystyy maksamaan käteisellä rahalla puhun kokemuksesta.