Varokaa Väinämöisen palttoonnappeja! Söin niitä pahaa aavistamatta, jopa nautiskellen. Seurauksena oli hammaslääkärireissu. Täytyi uusia paikkaa. Kalliit palttoonnapit: 183,90 euroa ja jännitykset päälle.

Jännitykseni alkoivat siitä, kun tuli tyyli, että hammaslääkärintuolissa asiakas laitetaan ihan makuuasentoon. Kukahan onneton senkin keksi? Ymmärrän kyllä sen antavan lääkärille paremman työasennon ja sitä kautta myös työskentely on varmasti helpompaa. Siihen asti olin käynyt hampaita hoidattamassa, jos en nyt ihan mielelläni, niin kuitenkin kummemmin jännittämättä. En huolinut koskaan puudutuspiikkiäkään paikatessa. Tunsin jonkinlaista masokistista nautintoa poran aiheuttamasta siedettävästä ja lyhytaikaisesta kivusta.

Vaan tuntemukseni ovat muuttuneet, kun maatessa nielu täyttyy vedestä ja syljestä, imurista huolimatta, enkä pysty aina tarvittaessa nielaisemaan. Pelkään tukehtuvani näihin liemiin. Hammaslääkäri on kyllä väittänyt, että näin ei ole koskaan käynyt. Pelkoani tämä tieto ei ole kuitenkaan poistanut. Kertahan se olisi ensimmäinenkin.

Vuosikausia olen pelännyt ja ahdistellut, kun hammaslääkäriin täytyy mennä. Kävin kunnallisessa hoidossa, jossa melkein joka kerta oli vielä eri paikka ja eri hammaslääkäri. Kerroin aina tästä pelostani. Yksi lääkäri sanoi siihen: Kyllä minä voin sitten hoitaa pystymmässä.  Ja näin tapahtui. Helpotti. Mutta se oli vain yksi kerta. Ja taas vaihtui lääkäri.

Kyllästyin jatkuvasti vaihtuviin hammaslääkäreihin ja päätin hankkia pysyvämmän suhteen. Siirryin yksityispuolelle. Samalla päätin tehdä jotain tukehtumistunteeni hyväksi.

Soitin yhteen hammaslääkärikeskukseen ja sanoin varaavani ajan sellaiselle, joka suostuu hoitamaan ilman makuuttamista, pystymmässä. Vastaanottovirkailija mietti tovin. Sain sitten ajan nuorelle, tarmokkaalle, itsetietoiselle naiselle. Kyllä hän hoiti tuoli pystymmässä, mutta antoi kyllä käytöksellään ymmärtää, että olin täysin outo ja hermoheikko. Ehkä olin, ehkä en. Miten sen nyt ottaa. En nyt kuitenkaan ollut koskaan laiminlyönyt hammashoitoja, saati että olisin jättänyt hoitoja kesken tai karannut paikalta.  Jännittänyt ja ahdistellut toki olen  ja käynyt ennen hoitoja vähintään viisi kertaa hermopissalla.

Sillä kertaa tarvittavat hoidot tehtiin loppuun. Hammaslääkäri jäi äitiyslomalle. Hän oli testamentannut minut vapaansa ajaksi toiselle lääkärille. Olin kuitenkin käynyt kiireellistä hoitoa tarvitessani toisillakin saman paikan lääkäreillä ja tutkaillut heitä ”sillä silmällä”. Sanoin haluavani seuraavan tarkastusajan sille parhaaksi havaitsemalleni lääkärille.

Nyt minulla on hammaslääkäri, joka hoitaa minua juuri niin pystyssä kuin haluan ja pitää nielaisutaukoja aina kun vain mahdollista. Mikä parasta, edellä mainittujen lisäksi hän suhtautuu minuun ihan kuin olisin tervepäinen ihminen. Väittää jopa: Enemmistöllä on hammaslääkäripelko, et ole poikkeus. Edelleen toki jännitän, olenhan sen hyvin oppinut. Sitä paitsi, nielaisutauot eivät ole mahdollisia siinä vaiheessa, kun muovia hampaaseen tuputetaan ja sitä kovetetaan. Tilanne on kuitenkin nyt paljon mukavampi itseni kannalta. Suolaisista hinnoista huolimatta aion siksi pitää tämän suhteen. Pihistän sitten jossain muussa.

Viime hammaslääkärireissulta menin suoraan vesijumppaan. Siellä saunoessa, huuli edelleen puutuneena, kerroin jumppakaverilleni pienen sössötykseni syyn ja samalla tästä hammaslääkärikammostani. Yllättyneenä hän kertoi omaavansa juuri samanlaisen pelon. En siis ole ainut. Meitä on maailmassa ainakin kaksi tällä tavoin poikkeavaa.