
Mitä iloa on talosta, tavarasta ja vauraudesta, jos rakas ihminen, tässä näytelmässä Niskavuoren nuoren Loviisa- emännän (Annuska Hannula) oma puoliso Juhani (Jussi-Pekka Parviainen) haikailee vain meijerska Malviinan ( Pia Piltz) syliin. Siksipä Niskavuoren nuori emäntä ymmärrettävästi rakkautta rukoilee. Hannula teki vereni pysäyttävän roolin puolitoistavuotta sitten Piaffina. Odotinkin Hannulalta nytkin vahvaa, nautittavaa roolityötä, enkä pety. Loviisa on vahvasti totta. Parviainen antaa hänelle voimakkaan vastavoiman ison talon määrätietoisena isäntänä.
Tähän Loviisan epätoivon hetkeen on kuitenkin vielä vähän aikaa, joten aloitanpa alusta.
Tampereen teatterin remontti on nyt siinä vaiheessa, että avausnäytelmän ensi-ilta on 17.9.25. Talo on ulkoa sama vanha, mitä nyt Suomen lippu liehuu ensi-illan merkiksi. Punaista mattoakin vielä oiotaan, kun olemme sisään menossa. Sisätiloissa siellä täällä herkkään hajunenääni tuoksuu hienoisesti tuore puu ja/tai maali.
Uusitusta teatterista laitan myöhemmin toisen, pienen postauksen.
Kun juhla on, saan kuoharilasin käteen. Kiitos paljon! Koska alaravintola ei ole vielä valmis, käytetään ravintola Kiven tiloja vielä noin vuoden ajan. No, mikäpä tässä on istuessa.
Hella Wuolijoen Niskavuorinäytelmät ovat ainakin jokaiselle meille varttuneemmalle tuttuja. Niskavuoren nuori emäntäkin on jo 1940-luvulta. Ohjaaja Mikkola sanoo sen olevan parhaita ellei paras näytelmä. Vanhaa hapatusta kuitenkin? Ehei. Perhe- ja ihmissuhteissa näkyy usein samoja elementtejä vuosikymmenistä riippumatta. Vanhaa hapatusta en näin riemastuneena olisi katsellut.
Ohjaaja Antti Mikkola on tehnyt päivitetyn version Niskavuoren nuori emäntä- näytelmästä. Mikkolan ohjaukset ovat minusta aina laatutavaraa. Lavastussuunnittelija Teppo Järvinen (oikealla) ja valosuunnittelija Tiiti Hyttinen (vasemmalla) kertovat olevansa kuin naimisissa näytelmää tehdessään. Riitoja ei heidän liitossaan tosin kuulemma ole. No, sehän näkyy lopputuotoksessa. Erityisen mielenkiintoinen lavastus on lasitalo. Siellähän mähkitään, riidellään ja yritetään pitää huoli, että kukaan ei saa tietää mitään. Eipä kyläläisiltä voi elää salassa lasitalossa. Erilaiset äänet, esimerkiksi huohotukset, ja musiikki vahvistavat kohtauksien tunnelmaa.
Loviisa on naitu taloon paljolti rahojensa tähden. Alussa pariskunnan suhde näyttää hyvältä. Juhani on riiustellut Malviinaa ja saanut salatun lapsenkin hänen kanssaan. Kun Loviisa tapaa pariskunnan suutelemasta, ja saa tilanteen selville, on helvetti irti.
Kyseessä ei olisi Niskavuori-näytelmä, ellei siinä olisi vahvoja, jaloillaan tukevasti seisovia naisia. Arasta Loviisasta tulee vahva emäntä. Hänen silmilleen ei enää hypitä. Voi että, kun on ihana katsoa Loviisan sisuuntumista! Enää hän ei ole mikään kynnysmatto. Juhanin sisko Kustaava ( Katriina Lilienkampf) tosin pyytelee, ettei Loviisa olisi niin kova. Kustaava nuorena naisena tuntuu olevan hämillään talon tapahtumista, mikä ilmenee levottomuutena.
Juhanin toinen sisko Heta ( Eeva Hakulinen) on myös vahvoja naisia, ihan rasittavuuteen ja pelottavuuteen asti. Miten vankasti Hakulinen pysyykään roolihenkilönsä nahoissa! Hakulinen teki mahtavan roolin Niskavuoren Heta- näytelmässä joitakin vuosia sitten. Sitäkin muistelen lämmöllä.
Meijerska Malviinastakin löytyy lopulta sisua ja yritystä itse määrätä elämästään. Pia Piltz tuo loistavasti esiin Malviinan eri tunnetilat.
Ja miehet sitten? Juhani on yhteisössään ja politiikassa arvostettu henkilö, joka seurustelee herrasväen kanssa. Mutta naissuhteissaan? Vätys, etten sanoisi. (Tähän kanssani teatterissa ollut aviohenkilöni sanoo voimakkaan vastalauseen, mies kun on.) Juhani todistelee näytelmässä vaimolleen, kuinka mies nyt vain on sellainen, että monta naista tarvitsee. Joopa joo. Olkoon vaan näytelmä vuosikymmenten takaa, mutta muutaman tuollaisen ukonretaleen tiedän nykypäivänäkin. Juhanin veljen Antin (Toni Harjajärvi) tahto on isoveljensä taskussa.
Niskavuorelaiset eivät tunteitaan peittele. Kun oikein kova paikka tulee, juostaan metsään lapsen tai haulikon kanssa. Takaisin onneksi tullaan. Näyttelijät osaavat ihailtavasti ilmentää kaikkia tunteita ja niiden sävyjä.
Ennakkoon odotin erityisesti Tuija Vuolteen mukana oloa. Hän onkin Niskavuoren vanhana emäntänä niin pehmoisen lämmin kuin vanha mummeli voi olla. Hän on jo vetäytynyt kiistojen ulkopuolelle. Ihana Tuija Vuolle! Elina Rintala tekee mainion, nauruhermoja kutittavan roolin Jusena, Malviinan äitinä.
Matti Hakulinen, Mari Turunen, Jukka Leisti ja Ville Mikkonen esittävät monia pienempiä rooleja. Heidän suorituksensa täydentävät upeasti upean kokonaisuuden.
Väliajalla ehdimme virkistäytyä muun muassa leivoksilla Kiven tilassa.
Että mitäkö tykkäsin? Turha kysellä, minähän kovasti tykkäsin! Voiko teatterinautinto enää tästä parantua? Ei. Muutkin yleisössä kuulostavat tykkäävän. Aplodit ovat runsaat ja pitkät, osaksi hurraahuudoilla säestettyinä. Niskavuoren ihmissuhteet saavat ainakin minut ajattelemaan. Meidän iloksemme näyttelijät tekevät vahvasti vaikuttavaa työtä.
Näytelmän kuvat Tampereen teatteri/Teppo Järvinen
Lippu Tampereen teatterilta
Pääsin eläkkeelle jäätyäni työttömäksi - tämäkin kuvio on yksi vaihtoehto. Toimettomaksi ei parane kuitenkaan jäädä. Liikunta on yksi hyvä vaihtoehto, mutta ei sekään riitä yksistään pitämään aktiivisena. Tarvitaan aivotyöskentelyä on se sitten kädentaitoja tai vaikka sanallisten taitojen kehittämistä. Opiskelun pariin minutkin lisääntynyt vapaa-aika ajoi järjestötoiminnan lisäksi. "Vierivä kivi ei sammaloidu" niinhän sitä sanotaan ja paikkansa varmasti pitää. Kukin omien voimiensa ja kiinnostuksen kohteidensa mukaisesti unohtamatta, että kannattaa kokeilla jotain ihan uutta mitä ei aiemmin olisi uskaltanut edes ajatella tekevänsä.
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että olisi hyvä olla erilaisia ja eri lailla aktivoivia juttuja eläkkeellä. Tätä olet itsekin toteuttanut. Juuri niin: rohkeasti kokeilemaan sitä, mikä kiinnostaa! Etämummeli AnjaP.
Anja Pohjanvirta-Hietanen
Minä tavallaan jouduin eläkkeelle. Sairastin selkääni pitkään ja kun työsopimukseni oli määräaikainen, sitä ei sitten uusittukaan. Ajattelin, kun sain selkäni vihdoin kuntoon, että kyllä hoitoalalla ainakin sijaisuuksia saa, vanhushoidossa kun on jatkuvasti pulaa työntekijöistä. Toisin kävi. Kaaduin ja jalka murtui pahasti. Siitä on nyt yli viisi vuotta, eikä se ikinä paranekaan. Onneksi pääsin sitten työeläkkeelle 63 täytettyäni, koska kukaanhan ei olisi palkannut selkävaivaista jalkapuolta ainakaan hoitajan tehtäviin.
Viihtymisestä sitten; olen intohimoinen neuloja, pakkoneuloottisia oireita ilmenee päivittäin, jopa useita kertoja, joten aika kuluu kyllä. Viime talvena vielä sisäinen askartelijani tuli kaapista, joten nyt ei aika tunnu riittävän mihinkään. Kerran viikossa käyn vanhainkodin ystäväpiirissä minuakin vanhempia ihmisiä viihdyttämässä ja kerran viikossa pyrin käymään sisareni luona, hänellä diagnosoituna kolme eri muistisairautta ja nyt vielä parkinsonintauti lisänä. Huvittelen Kantsun Olohuoneessa, se on asukastila, järjestämällä sekä osallistumalla askartelu ym. iltoihin, neulekerhossa neulomme sukkia Kannelmäen vähävaraisille vanhuksille. Eipä tule aika pitkäksi. Se mikä harmittaa,on kirjoittamiseen väsyminen, blogini pitäisi elvyttää, mutta ehkä sitten joulun jälkeen, kun muut kiireet hiukan hellittävät. Eläkkeellä olo on kyllä ollut antoisaa ja mukavaa. Varsinkin kun vielä bonuksena lapsenlapset asuvat ihan naapurisssa ja näemme usein.
Ihanaa "pakkoneuroosia"! Eläkeläiselämäsi näyttäytyy todella sisältörikkaana ja monipuolisena! Toimintasi todistaa taas kerran myös sen, että me eläkeläiset emme ole pelkkä kuluerä, vaan monet meistä ovat hyödyksi ja iloksi muille ihmisille monin tavoin! Etämummeli AnjaP
Anja Pohjanvirta-Hietanen